Riehakkaasta kahvinaisesta tasaiseksi teenhörppijäksi

Millaista on kofeiiniton (tai oikeastaan vähäkofeiininen) elämä?
Nyt, neljän kuukauden kokemuksella osaan kertoa tästä enemmän kuin viimeksi viidenpäivän kokemuksella. Nyt siis pieni katsaus siihen, miten kehoni on sopeutunut uuteen elämäntyyliini.

Kyseessä todellakin on pysyvä elämäntyyli! Kaikki, mitä viimeksi kirjoitin, voin edelleen allekirjoittaa ja vieläpä alleviivata. Minulla ei ole yhtään kaipuuta kofeiiniin. Minun keholleni se on ollut myrkkyä. Nykyään sydämen jyskytyksiä on vain oikein tosi repaleisten öiden jälkeisten päivien iltana. Sydämen muljahteluja en muista ollenkaan olleen kofeiinin poisjätön jälkeen. Kehon (käsien) tärinät ovat poissa. Oudot mielialavaihtelut ja heikottavat nälkäkohtaukset ovat poissa. Ja varsinkin tätä viimeisen lauseen sisältöä on mieheni ollut vahvasti myös mukana toteamassa, haha...

Ja siis kaikenkaikkiaan: en ole enää riippuvainen mistään! Se tunne on oikeasti tosi vapauttava. Minun ei tarvitse suunnitella etukäteen päivän touhuissa, että missä välissä kerkiän keittämään kahvi nro ykkösen, nro kakkosen, nro kolmosen ja nro nelosen. Ilman näitä kupillisia (mukillisia) elämäni ei vaan pyörinyt. Nyt kotoa voi aamulla poistua ilman välttämätöntä kofeiinitankkausta. Liikkuessa kodin ulkopuolella ei tarvitse miettiä, mistä kummasta repäisee sen pakollisen sumpin mukaansa. On siis oikein mukavaa, kun ei ole mistään yksittäisestä ruoka-aineesta fyysisesti riippuvainen.

Kokonaisuudessaan kehoni on ”selkiytynyt”. Siis, esimerkiksi: tunnen paremmin kaikkia pieniä juttuja, kuten kehon lämmön pienenpienen nousun ja tosi alussa olevan orastavan flunssan. Osaan analysoida paremmin kehoni väsymysoireet: ovatko ne sellaiset, että liikunta voisi piristää oloa vai ovatko ne sellaiset, että liikunta vain lisäisi väsymyksen tunnetta.

Puhun tässä koko ajan kofeiinittomuudesta, mutta todellisuudessa en ole ihan täysin kofeiiniton ollut. Olen hakenut kokeilemalla itselleni sopivan kofeiinimäärän – ja se on yksi vihreäteemukillinen päivässä. Muuten juon luontaisesti kofeiinittomia yrttiteitä. Mahdollinen päiväannokseni kofeiinia on kuitenkin naurettavan vähän verrattuna aiempaan kahvinkittaamiseeni, ja nykyään teenkin niin, että joka viikko pidän vähintään yhden päivän tauon vihreästä teestä, jotta varmistan, etten ole riippuvainen siitä. Välillä menee montakin päivää pelkällä rooibos-teellä.

Vaikka koko elämäni epäilin teemaailman mielenkiintoa, olen vissiin aloittanut totaalisesti uuden periodin elämässäni: olen hurahtanut teehen (ja mahtavaa tässä on se, että mies on ihan messissä myös!). Enää teetä ei tarvitse kuorruttaa kookosmaidolla ja kaikenmaailman muilla höysteillä, vaan riittää, kun laadukkaaseen teehen lisää muutaman oman mausteen (jos sitäkään). Odotan innolla, miten höyrähtäneeksi teepannut minut tulevaisuudessa saavatkaan! Mutta kyllä, odotan myös sitä, että uskaltaudun maistamaan kofeiiniitonta kahvia sitten viimeistään imetysdieetin loputtua...

Mutta kofeiiniin en tämän suuremmin enää koskaan koske. Vähäkofeiininen/kofeiiniton keho on minun juttuni. Ja olenhan minä murtanut yhden äitimyytin: raskaasta ja vähäunisesta kotiäitiydestä on hyvinkin mahdollista selvitä ilman kahvia :-)