Ihan huono bloggaaja

Välillä on semmoinen olo. Nykyään yhä useammin. Blogikriiseilyni jatkuu. Tuntuu, että olen ihan hukassa. Enää en  halua kirjoittaa vain itselleni, vaan haluan kirjoittaa myös lukijoille. Tietyistä (osaltaan kivoistakin) syistä johtuen en ole enää se pelkästään kahtakymmentäviittä yöherätystä sureva, monta tuntia allergiapöperöä päivässä kokkaava aurinkolasit silmillensä sijoittava blogiäiti, vaan alan pikkuhiljaa hiffaamaan, mitä on olla melko terveiden lasten äiti. Ja sekös minulle kelpaa! (Positiivista) identiteettikriisiä siis pukkaa.

Muutamista jutuista olen huolissani, kun mietin mahdollista blogiaihepiirin laajennusta. Huoleni on: tämä nykymaailma. Voiko antaa ”kaikkensa” bloggaajana, jos ei jaa älynväläyksiään Twitterissä, Snappaile kahviloissa käyntejään, päivittele behind the scene -tarinoita Facebookissa, jaa vinkkejään Youtubessa...? Kenellä on aikaa tuolle kaikelle someilulle? Saavatko lukijat oheisjutuista paljon irti? Onko se kaikki muu pois blogiinkirjoittamisajasta? Ovatko bloggaajat eri palveluissa vain saadakseen näkyvyyttä? Onko bloggauskin nykyään kilpailua? Luin juuri, että jokainen bloggaaja voi halutessaan ilmoittaa itsensä Indiedays Blog Awardseihin! Ensin mietin, että mitä järkeä siinä nyt on, en minä aikaan ilmoittaisi itseäni, että kyllä se krediitti Awardseihin pitää muualta tulla! Mutta toisaalta, olenhan minäkin ollut aina sitä mieltä ajatuksen tasolla, että mitä useampi samanlaisen lasten sairausarjen kanssa elävä vanhempi löytää blogini ja saa siitä vertaistukea, niin sen parempi. Itse vaan olen ollut todella ujo levittämään tietoa blogistani. Minulle on riittänyt se, että silloin tällöin linkkaan omassa suppeana pitämässäni henkilökohtaisessa Facebookissa kuulumispostauksen silloin, kun en ole jaksanut kuukauteen kirjoittaa statusta. Instagramiin hurahdin tänä vuonna, ja se on himpun verran enemmän blogiminä kuin minäminä, vaikkakin jaan siellä paljon henkilökohtaisempaa juttua, monipuolisemmin ja paljon useammin kuin täällä. Muuta someilua blogin osalta ei ole – ja luulenpa, että ei edes tule (toki, ainahan näitä hurahtamisia voi vissiinkin tapahtua...). Ja tämä pienisomesuuteni saa minulle välillä huono bloggaaja -fiiliksiä. Jotenkin tuntuu, että kaikessa pitäisi tai olisi hyvä olla mukana.

Henkilökohtaisesti en jaksaisi mitään ehkä välillä ärsyttävänkin läpinäkyvää lukijoiden kalastelua ja oman blogin mainostamista. Mutta olisihan se hienoa, että juuuuuri minun teksteistäni jotain iloa/hyötyä/vertaistukea saavat löytäisivät blogini pariin. Että jokainen blogi kohtaisi lukijansa. Tämä kriisi on tyhmä, sillä haluaisin vain kirjoitella rennosti silloin, kun siltä tuntuu ja sitä, mitä haluan. Välillä vaan eri valintojen edessä on pakko päättää, lähteäkö isompaan kuvioon mukaan vai ei. Ja silloin tulee linjanneensa sitä, jatkuuko blogi ”pienenä” vai antaako sille mahdollisuuksia johonkin isompaan. Kaikella kun on puolensa ja puolensa.