Olenko osannut käyttäytyä töissä?

Puoli vuotta sitten mietin, että miten mahtaa töihinpaluu minulta sujua ja kaavailin käytökseksi jotakin tällaista: klik!. Noinko se sitten meni? Vai onko käytös ollut aikuismaailmaan sopivampaa?

Osaanko minä syödä töissä...?

Olen käynyt monesti vessassa niin, etten ole muistanut lukita ovea (onneksi kukaan ei ole paukannut sisään silloin). 

Kun syön, olen todellakin valmiudessa lopettaa syömisen hetkellä millä hyvänsä, ja hätkähdän pienempiäkin ääniä.

Vastaan monesti työpuhelimeen vain etunimelläni.

Tsekkaan kelloa usein, ja jos kello näyttää viittä vaille yksitoista, pelästyn, sillä nyt pitäisi olla jo hakemassa kuopusta kerhosta (ei ole siis minun vastuuni työpäivinä).

Usein töissä huomaan, että paita, jonka juuri aamulla otin puhtaana kaapista, sisältääkin lasten aamun mustikkapuurojämät helmassaan. Se siitä "siististä pukeutumisesta".

Työpäivälookini sisältää välillä myös kauniin kosteat silmät, kun mieleeni palaa mahtavat legosessiot lasten kanssa, yhteen lämpöiseen kasaan käpertymiset ja vaahterapuun lehtien ihmettelyt. (Mutta ei kai se ikävä vie koko uskottavuutta työntekijältä, eihän?)

Muutaman kerran autosta työpaikalle lähtiessäni olen jäänyt etsimään "vielä sitä yhtä kassia", jota ei sitten vain löydykään (eli tietysti poikien vaihtovaate-eväs-kassia).

Kädet pestyäni haron automaattisesti käsilläni alaviistoon etsien pienempiä käsiä lavuuariin nostettavaksi ja pestäväksi. Ei ole löytynyt. 

Työhuoneessa ollessani saatan välillä pelästyä liikaa hiljaisuutta, ja pälyillä ympärilleni hätäisesti. Sillä kotona ollessa hiljaisuus tarkoitti todennäköisesti sitä, että jostain piti olla huolissaan.

Muutaman kerran olen saanut itseni kiinni siitä, että kerron ääneen (itsekseni): "Nyt äiti alkaa tehdä tämän seuraavan jutun sitten...".

Että ihan hyvinhän se on mennyt. Pahimmat skenaariot eivät ole ihan toteutuneet, jes!