Syypää mun hymyyn

Nenäliinakasat ja valkosipulin kynnet sängyn vieressä ovat toivottavasti tältä vuodelta nyt kokonaan ohi, kun Pikkusankarin toinen pirullinen refluksinpahentajanuha on voitettu. Jospa nyt voimme jatkaa mahdollisimman normaalia, ihanaa arkea taas vähän aikaa! Koska valitettavaa juuri nyt ei ole ja hehkuttaa en viitsi tämän enempää, tyydyn arkisiin räpräyksiin viestillä perusarki on oikein kivaa, kun lapsi on oireeton.

Hymyilen.

Helpotuksen huokaus

Meillä huokaistaan syvään, onnellisina. Viimeinen viikko on ollut sekä Pikkusankarin että Minimullistajan osalta hyvinkin ihana, hyvä ja huojentava.

Losecin aloittamisen jälkeenhän tilanne oli hyvinkin epäselvä. Nyt se sitten selvisi, the Gurun soittoajalla sivumaininnassani, mikä siinä heti Losecin aloittamisen jälkeen Pikkusankaria oirehditti: flunssa. Minä, refluksikoulun neljännen vuoden oppilas, en muka sitä itse kunnolla taaskaan tajunnut! Flunssa kun taitaa olla yksi suurimmista refluksin pahentajista. Viimeisen niistopäivän jälkeen meillä helpotti, ja kovasti helpottikin. Sen jälkeen yleinen meininki meillä on ollut tälläistä:

Niin ihana näky, eikö!

Rauhallista. Melko kilttiä. Iloista. Vain perusuhmakiukut ovat jääneet jäljelle (on muuten aika iisiä verrattuna pipikiukkuun, taas kerran sen totean!). Huomattava juttu on ollut myös se, että Losecin vaikutuksen alaisena Pikkusankari on ITSE kaksi kertaa sanonut hetimmiten ruokailun jälkeen, että "nyt tästä tuli pipi". Nämä kerrat olivat mandariinin ja kirsikan jälkeen - juuri niiden, jotka ovat olleetkin ehkä sopivia-listalla! Aika paljon mukavampi tilanne saada tieto Pikkusankarin sanomana näin kuin kokea se hänen kaaoskäyttäytymisen kautta. Ehkäpä Losec on tehnyt Pikkusankarin olon sen verran tasaisesti hyväksi, että hän nyt itsekin tunnistaa ne ruuat, mistä refluksivaivat pomppaavat esille.

Minimullistajan olo on selkeästi helpottunut myös. Pääsyyt ovat varmasti imetysdieettini sekä Silicea. Tällä hetkellä suuhuni eivät päädy ollenkaan kukkakaali, parsakaali, sipuli, valkosipuli, paprika, suklaa, kaakao, vehnä, kaura, nokkonen eikä rosmariini. Kahvia ja maitotuotteita olen hieman rajoittanut. Tarkennan listaa jatkuvasti, aina kun siltä näyttää ja kuulostaa. Minimullistajan hyvän olon lisäsyyt ovat varmasti mm. hyvät maitohappobakteerit, hyvä d-vitamiini sekä rokottamattomuus. Asiaa helpottaa tietenkin myös se, että hänen suolistonsa kehittyy jatkuvasti - ja tällä kertaa ilman, että siellä on koko ajan tulehdustila käynnissä (verrattuna Pikkusankari-paran ensimmäiseen seitsemään tuskakuukauteen ärtyneine suolistoineen ja kurkkutorvineen).

Suodaanko meille oikeasti nyt tämä? Lattialla hetkiä viihtyvä vauva! Ihanaa!

Ja hei, nyt minä tiedän vastaukset aiemmin esittämiini kysymyksiin. Minimullistajan kohdalla vastaus jokaiseen kysymykseen on: ei ole normaalia. Nyt meinaan meillä nukutaan ihan hyvin ja ollaan vaakatasossakin eikä tuskaitketä ja kaarellevedetä ollenkaan niin paljoa kuin ennen.

Kaikki voi muuttua hetkessä molempien kohdalla. Siksi nautin NYT.

Päiväkäyntejä Manuka-paratiisissa

Kolmen viikon kotiäitiys on tarjoillut yllätyksiä suuntaan jos toiseenkin, niin Pikkusankarin voinnin kuin oletetun tukiverkon vahvuuden suhteen. Kauhuskenaario pitkistä päivistä, jotka ovat yhtä pipitaistelua Pikkusankarin kanssa, ovat toteutuneet. Mutta todella mukavana yllätyksenä ovat olleet päivät, jolloin oireita ei ole ollenkaan ollut. Siis ei yhtään. Luulenpa, että kiitos tästä kuuluu tällaiselle kalliille purkille:

Losecin vähennys alkoi viimeisimmän The Gurulla käynnin jälkeen piiiiiiikkuhiljaa. Nyt vähennysviikkoja on takana kuusi, ja edessä vielä kahdeksan. Koskaan aiemmin näiden kahden ja puolen lääkkeensyöttövuoden aikana ei ole happosalpaajaa onnistuttu vähentämään. Tällä kertaa vähennyksen tueksi otettiin kolmisen viikkoa sitten Manuka-hunaja. Nyt näyttää siltä, että lääkkeistä irtipyristelyissä on toivoa.

Hieman mietinnän alla on se, miksi viimeisten kolmen viikon aikana Pikkusankarin refluksioireet ovat olleet vahvasti on-off-tyylisiä. Paras idea taitaa olla se, että lääkehunaja on todella rauhoittanut Pikkusankarin suoliston ja vähentänyt "perusoireet", joista hän on jatkuvasti kärsinyt, minimiin. Sitten, kun jotain epäsopivaa on nyt kehoon joutunut, niin vaikutus on ollut hyvinkin mustavalkoinen verrattuna niihin todella hyviin, täysin oireettomiin päiviin. Epäsopivia ruokavaihtoehtoja on bongattu taas todella pitkän tauon jälkeen annettu, sopivaksi oletettu maa-artisokka, liian suuri yhteisvaikutuksellinen rasvan käyttö, leipomistilanteissa voin ja kookosöljyn raaka maistelu sekä tattari puuron muodossa. Päivät, jotka ovat siis olleet todella huonoja, ovat sisältäneet jotakin näistä tai muutamaa näistä; hyvinä päivinä ei ole ollut näitä tekijöitä ollenkaan mukana. 

Hyvät päivät. Niitä voisin ylistää: ne ovat näinä viikkoina olleet todella hyviä. Siis sellaisia, joista en ikinä osannut haaveillakaan kolmivuotiaan kanssa. Uhmaa on, itsepäisyyttä on, kränää on, mutta oireita ei ole. Hyvänä päivänä yksikään lelu ei ole lentänyt, kukaan ei ole joutunut ilkivallan kohteeksi, mikään ei ole mennyt rikki. Vaan Pikkusankari kikattelee, leikkii itsekseen, kyselee kovasti ja tuumailee asioita rauhassa sekä tottelee aivan eri tavalla; jaksaa kuunnella ohjeita ja kehotuksia. Viimeisimmillään raskaana oleva äiti ja terve kolmivuotias ovat ihan toimiva yhtälö. Mutta viimeisimmillään raskaana oleva äiti ja koko päivän kipuileva kolmivuotias ovat melko haastava yhtälö. 

huonoina päivinä

hyvinä päivinä

Välillä hätä vaikeina päivinä on ollut melko suuri. Supistukset, liitoskivut, yöllinen lepäämättömyys, muut vaivat ja rakkaaseen perhepiiriin liittyvät valtavat huolet eivät takaa parhaita mahdollisia hermoja eikä sitä, että tämä äiti pysyisi hereillä, saati järjellisenä olentona ilman päivän hengähdystaukoja. Valitettavasti (tai oikeastaan onneksi) tällaisessa tilanteessa taas saa muistutuksen siitä, ketkä ovat todella ne, jotka välittävät.

Voi kun jurppii

Kun tiskatessa nostaa pestyä astiaa kuivauskaappiin, ja haalea vesi valuu inhottavasti koko käsivarrelle hihan sisään.

Kun yöllä vessareissulla astuu uniherkällä jalkapohjalla legon päälle.

Kun lempipaita on juuri tullut pesusta, sen laittaa päälle, ja sitten minuutin päästä joku tahmakäsi puristaa mustikkasoseet koko rintamuksen mitalle.

Kun tummapaahtoinen kahvi on lopussa, ja on pakko juoda normaalipaahtoista kahvia.

Kun mies ei muistanut muistuttamisesta huolimatta viedä kauppaan mennessään samalla sitä huipputärkeää täyttämääni koruliikkeen arvontakuponkia, jossa voi voittaa ihanan parintonnin rinkulan.

Kun viimeinen pussissa oleva purkan pala tippuu lavuaariin.

Kun menee jäätelökioskille ostamaan sitä tiettyä makua, mutta edessä olevalle herralle kaavitaan viimeinen pallo sitä makua.

Kun kirjaston kirjojen palauttamisen muistaa aamulla, ja samaisen päivän iltapäivällä löytää ensimmäisen myöhästymismaksun postilaatikostaan.

Kun ulkona ollessa hyttysparvet viettävät iloisia ruokaorgioitaan minun ihollani muiden kanssaihmisten ihojen ollessa täysin vapaata riistaa siinä vierellä.

Kun on sanonut miehelleen tiukasti, ettei tarvitse nimpparilahjaksi mitään, mutta sitten nimpparipäivänä tuleekin tunne, että ehkä joku pienen pieni juttu olisikin ollut kiva.

Nyt on jurppinut hieman asia jos toinenkin, kyllä, tunnustan. Kun sain itseni kiinni itse teosta, ajattelin ensin, että ihmepiipittäjä minustakin tullut. Mutta sitten tajusin, että vau! enpä ole vähään aikaan tuommoisista jutuista ärsyyntymiseen jaksanut dendriittieni toimintaa tuhlata. Kaikki aistinikin ovat tainneet olla jossain univajehorroksessa ja kipuitkun kuuntelemisen turruttamina pitkän aikaa. Mutta jos nyt oikeasti kiinnitän huomiota noin mitättömiin juttuihin ja saan vielä ärsytyksen niistä aikaan, niin meillähän taitaa mennä aika kivasti. 

Ja tosi kivasti on mennytkin! Refluksinseurauskalenterissani (eli minun kalenterissani :-)) lukee päivien 15.5-22.5 kohdalla: ”Pikkusankarin paras viikko ikinä, ei oireen oiretta kokonaiseen seitsemään päivään! Tämmöistäkö superhelppoa ja ihanan luksusta elämä on normaalioloisen itsepäisen uhmataaperon kanssa?”.