Hei vastaantulija

Hei vastaantulija, luulet varmaan, että olen hyvin sotkuinen syömäri ja pudotellut lusikallisia kasvissosekeittoa ympäri vaatteitani huomaamattani. Ei, osaan kyllä syödä siivosti, mutta olen vain refluksilapsen äiti, joka saa oksennukset päällensä parikin kertaa tunnissa, ja täten ei kerkiä vaihtaa vaatteitaan ihan joka välissä.

Hei leikkipuiston kaveriäiti, luulet varmaan, että en välitä, millaisissa vaatteissa lapseni liikkuu, kun ala- ja yläosat ovat täysin toisiinsa sopimattomat. Ei, ymmärrän kyllä värianalyysin kevään ja kesän erot sekä äitien sanattoman lastenvaate-etiketin, mutta olen vain refluksilapsen äiti, jonka pyykkikorissa lojuu ne kaikki muut vaatteet, jotka eivät ole lapsen päällä.

Hei tarjoilija, luulet varmaan, että olemme laihduttavia nirppanokkaisia luomuekolakto-ovovegetaristeja, kun sapuskanne eivät kelpaa meille, ja litkimme ystäväperheen kanssa istuessamme vain teetä ravintolassanne. Ei, söisimme mielellämme kivoja ruokianne, mutta olen vain refluksilapsen äiti, joka ei pysty syömään kuin niitä samaa kahdeksaa ruoka-ainetta kuin moniallerginen lapsensakin.

Hei neuvolantäti, luulet varmaan, että otin hoitokassin sijaan mukaani vahingossa lakanapyykkikassin. Ei, kyllä oikea kassi on mukana, mutta olen vain refluksilapsen äiti, joka käyttää keskimäärin 10 pukluliinaa päivässä pahanhajuisten limaisten oksennusten siivoamiseen.

Hei julkisen puolen lastenlääkäri, luulet varmaan, että olen ylimielinen turhanvalittelijaäiti, kun päädyin olemaan kanssasi eri mieltä hoitokäytännöistäsi ja mielipiteistäsi Ei, olen vain refluksilapsen äiti, joka koki todellista henkistä nöyryytystä vastaanotollasi, ja jonka valvomissaldo nousi 50 prosentilla hoitosuositustesi toteuttamiseen ottamisen jälkeen.

Hei sivistynyt kanssakeskustelija, luulet varmaan, että en ole kiinnostunut maailman kriiseistä ja päivänpolttavista politiikkakeskusteluista enkä välitä herkullisista eri tieteenalojen sisäisistä ja välisistä debateista. Ei, olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja voittanut koulujen väittelykilpailuja, mutta olen vain refluksilapsen äiti, joka tällä hetkellä ei vaan yksinkertaisesti jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin lapsen oireettomammaksi saamiseen. 

Hei ystävä, luulet varmaan, että en pidä seurastasi enää niin paljon, kun unohtelen tapaamisiamme ja viesteihin vastaamisia. Ei, olet edelleen tärkeä minulle, mutta olen vain refluksilapsen äiti, joka on nukkunut viime yönä kaksi tuntia.

Hei kuntosalikaveri, luulet varmaan, että olen taas raskaana. Ei, perheenjäseniemme lisääntymiskyselyt ja vatsan seudun toljottelut ovat tällä hetkellä turhia. Olen vain refluksilapsen äiti, joka tiukalla imetysdieetillä laihtui kahdeksan kiloa, ja joka on nyt ottanut tarkoituksella takaisin jokaisen menetetyn suupalan, korkojen kera.

P.S. Blogini tekstit sisältävät yleensä marmatuksen aiheita koko kivikkoisen refluksitaipaleemme ajalta. Kaikki valitukseni eivät siis (onneksemme!) ole enää/juuri tällä hetkellä akuutteja, vaikkakin ovat olleet totisinta totta. Ajatuksen tasolla ne ovat edelleen suurta ärsytystä nostattavia.

Terveisin nimimerkki Tänään puolikkaan suklaapiirakkapellillisen syönyt, keskivertopuhdasvaatteinen hyvin nukkunut äiti

Ei päätä, ei häntää

Kun älyllinen elämä taas elpyy pikkuhiljaa rankkojen valvomisviikkojen jäljiltä, alkaa mielessä surrata ajatus jos toinenkin. Mutta ilman päätä ja häntää.

Mietin,

…mitä kotivanhemmat tekevätkään sillä aikaa, kun lapsi nukkuu jotain kahden ja neljän tunnin päikkäreitä joka päivä. Mulla olisi jo varmaan väikkäri kansissa ja ulkona upea puutarha.

…mitä kaikkea sitä onkaan tullut tiedostamattaan tehtyä ja sanottua ihmisille univajeen nakertaman aivotoiminnan alaisena. Ainakin olen muutaman kerran unohtanut Pikkusankarin lapsiparkkiin lähtiessäni salilta, soittanut yhdelle parhaimmista ystävistäni iloisen synttärionnittelupuhelun aivan vääränä päivänä sekä lukinnut itseni ja lapseni pakkaseen vajavaisissa varusteissa. Yleensä olen siis hyvin tarkka, järjestelmällinen ja hyvämuistinen.

…miten paljon olemmekaan säästäneet rahaa, kun en ole jaksanut enkä voinut käydä perhekahviloissa, matkoilla, lastenvaatekaupoissa… (Ja mihin ihmeeseen nekin säästyneet rahat ovat menneet, kun lohtusuklaavaihtoehtoakaan ei tiukan imetysdieetin takia ole ollut…??)

…miten ihmeellistä onkaan nähdä tuttavan terve vauva leikkimässä lattialla. Hypotalamukseni huutaa, että ota nyt se vauva nopeasti pois sieltä lattialta, vauvojahan tulisi pitää vain sylissä pystyasennossa!

…kuinka monta eri sairausdiagnoosia olen naapureiden ja kadulla vastaantulijoiden mielissä saanutkaan, kun olen neljä tuntia putkeen ravannut samoja katuja vuolaasti itkien ja Pikkusankaria epätoivoisesti nukuttaen.

…pystynkö enää koskaan syömään bataattia, punajuurta ja tattaripuuroa: kolmea ruoka-ainetta, joita inhoan, mutta joita söin melkein vuoden ajan päivittäin tiukan imetysdieetin takia.

…miten paljon enemmän ystäväni olisivatkaan saaneet nauttia seurastani, jos vauva-, ja taaperoarkemme olisi ollut normaalia. Olisi ollut pitkien puheluiden turruttamia punaisia korvia, shoppailureissujen muistona vaatekaapissa mintunvärinen paita ja kylppärin hyllyllä tehokkain tasapainottava seerumi. Olisi ollut fondue- nautiskelun jälkeisiä reblochon- röyhtäisyjä, huulipunien tahraamia viinilaseja, puoliammattimaiseksi yltäviä ravintola-arvostelukäyntejä, naurunremakkaan päättyviä patjallanukkumisyrityksiä ja suurta mielikuvituksellista voimaa keksiäksemme epätoivoisesti juhlintaan oikeuttavia aiheita. 

…miten kiitollinen olenkaan läheisten, erityisesti mieheni ja äitini suurenmoisesta ja kaikki väsymyskiukutteluni kestävästä tuesta. Ilman heitä minut olisi jo kannettu vaakatasossa tästä talosta pois.

…tajuanko itsekään vielä kunnolla, että meillä todella on parempi periodi taas alkanut. Kolme viikkoa sitten, kahdeksan viikon ajan, tuskaisia yöherätyksiä oli 40 per yö, päikkäreitä 10 minuuttia kerrallaan ja loppuajat sylissä kiehnäten. Viimeisen viikon aikana yöherätyksiä on ollut 0, päikkäreitä 2 tuntia ja loppuaika suurimmaksi osaksi paloautolla pöristellessä. Oi Nexium, nexium, nexium – et pettänyt meitä tälläkään kertaa!

…uskallammeko koskaan toivoa toista lasta. Todennäköisyyslaskelmat jaksamismahdollisuuksistamme on vielä pahasti kesken…