Piipaa-auton vierailu

Pikkusankarin kurjana kaverina oli viiden päivän ajan ihmeellinen aaltoileva tosi korkea kuume. Mitään muita flunssan oireita hänellä ei ollut. Valitettavasti saimme tutustua myös rajuihin kuumekouristuksiin ja pelottaviin velttous-poissaolevuus-kohtauksiin; ja siis siinä mittakaavassa, että eräänä yönä ambulanssi kaartoi pihaamme ja tuli äkillinen lähtö sairaalaan. Kuumeilu jäi mysteeriksi. Mitään muuta niinä päivinä ei oikein sitten kerinnyt tehdäkään, kun päivät ja yöt valvoa pienen hengitystä, tarkkailla oireita, murehtia sekä työntää väkipakolla lääkettä lapseen. Kohtauksien tultua minä olin usein hysteerinen, mies lähti töistä kesken ja kahden paikkakunnan päivystykset tulivat tutuiksi. Kuudentena kuumepäivänä olisikin sitten kuulemma tie vienyt pidemmäksi aikaa sairaalaan tarkkailuun. Onneksi kuudes päivä oli Pikkusankarin ensimmäinen terve päivä. Välillä luulimme Pikkusankarin tervehtyneen, mutta kuume hyökkäili takaisin. Ihme tauti.

Luulen, että viimeistään nyt Pikkusankarin ensimmäinen loppuelämän mielessä pysyvä muisto on synnytetty (pari kolme vuotiaan muistiin jäävät ensimmäiset tarkat muistot). Piipaa-auton vierailun jälkeen Pikkusankarin mieliala oli monta päivää jännityksen, uteliaisuuden ja hämmenyksen sekoitustilassa - hän tärisi innostuksesta, kun kertoi, kuinka piipaa-auto tuli häntä katsomaan.  Pikkusankari kun on suuri ambulanssi-fani.