Kiukkutyyppien erotusdiagnostiikkaa

Meillä vierailee päivittäin kipukiukku, väsykiukku sekä uhmakiukku. Olemme saaneet tuntea nämä kaikki tyypit jo harmillisen pitkän ajan takaa. Väsykiukku on kaikille lapsiperheille varmastikin hyvin tuttua. Ja olen ymmärtänyt, että monien terveiden lasten kohdalla väsykiukku voidaan helposti poistaa laittamalla lapsi unille. Uhmakiukku on sekin jokaiselle taaperoikäisen vanhemmalle tuttu juttu. Toiset ne vaan pääsevät kokemaan sitäkin normaalimitoissa, ja toisilla taas on semmoinen sairaus, joka räjäyttää uhman normaaliin verrattuna tuplakertoimella päälle – ja vieläpä pidentää sen kestoa molemmista päistä taaten vanhemmille monen vuoden erityistason itsehillintäkoulun. Sitten on tämä kamalin, kipukiukku, jota en soisi kenenkään lapsiperheen joutuvan majoittamaan edes yhdeksi yöksi luokseen. Joka ikisen vanhemman, jolla on terve, kivuton lapsi, tulisi olla äärettömän kiitollinen siitä, että ei joudu katsomaan lapsensa sairasta tuskaa ja kivusta holtitonta käyttäytymistä päivästä toiseen vuosien ajan. Se, joka sanoo minulle ja lapselleni, että ”kipu jalostaa”, saa oksennukseni päällensä.

Kaikki nämä kolme kiukkutyyppiä ovat kavereita keskenään, ja komppaavat toisiaan parhaansa mukaan nostaen toinen toisensa volyymiä entisestään. Kiukkujen erotusdiagnostiikka ei ole aina ollut meille helppoa (kertoohan tästä sekin, että ensimmäisen seitsemän kuukauden ajan uskoimme vauvamme olevan vain hieman muita temperamenttisempi, nälkäinen, väsynyt tai turhautunut – koko ajan). Nyt me vanhemmat alamme kuitenkin jo olla lisurivaiheessa tämän eksaktin tieteenalan suhteen, joten…

Kuka on kukin?

Väsykiukku: Väsykiukku ilmenee erilaisina nähisemissävyitteisinä puheenpätkinä ja ulinoina. Pikkusankari toistaa jotakin asiaa monesti, ja jos ei saa tahtoaan läpi, hän loukkaantuu verisesti. Loukkaantumisen saa kuitenkin melko helposti hallittua siirtymällä tekemään jotakin muuta, yleensä nukkumisen edistämiseen liittyvää asiaa kuten hampaiden pesua. Huonoon nukkumisajankohtaan sijoittuessa väsykiukun saa ehkä hetkeksi taka-alalle esimerkiksi vanhemman ylistyspuhe Pikkusankarin piirtämistaidoista; saattaa olla, että hän lähtee hakemaan värikyniä ja paperia. Suuri itkuherkkyys ja nopeasti parahtava itkunaloitus on hyvin luonteenomaista väsykiukkuiselle Pikkusankarille. Harmi vain, väsykiukku pahimmillaan jatkuuuuuu ja jatkuuuuuuu koko päivän, jos kipukiukku ei anna tarpeeksi tilaa unelle. Meillä väsykiukkua ei siis noin vain taltuteta.

Uhmakiukku: Uhmakiukku on yhtä juupas-eipäs-vatvontaa. Pikkusankari haluaa jotain, mutta ei kuitenkaan halua. Sitten hän haluaa jotain muuta, mutta sekään ei kelpaa, kun sitä annetaan. Kaikki, mitä vanhempi ehdottaa, on huono ehdotus. Hetken päästä hän silti itse ehdottaa itse sitä samaa. Mutta ei se sitten kelpaakaan. Uhmakiukku on meillä sitä perinteistä: pukeutumistaistelumaratoneja, kaupoilla ja muissa sosiaalisissa tiloissa tahallaan väärään suuntaa juoksemista, pientä vinoa hymyä suupielillä huomatessaan vanhemman ärsytyskynnyksen nousseen. Uhmakiukku on Pikkusankarilla siis yleistä tottelemattomuutta ja kapinointia. Uhmakiukku on kuitenkin yleensä semmoista, että vanhempaakin saattaa vähän hymyilyttää, kun katsoo toisen suurta kapinointitarvetta ja totista suuta, josta vyöryy vaikka mitä suuttumusmonologeja. Uhmakiukun voi saada talttumaan tekemällä jotain epänormaalia: olen muun muassa alkanut laulamaan oopperatyylisesti hämähämähäkkiä tai leikkimään koiranpentua – ja saanut pojan vähintäänkin hiljaiseksi, ehkä räjähtämään nauruun. Puhdas uhmakiukku unohtuu, menee ohi ja on kuitenkin käsiteltävissä. Se on vanhemmille hyvässä mielessä haaste.

Kipukiukku: Kipukiukku on hallitsematonta, ilkivaltaista ja itseään satuttavaa käyttäytymistä. Pikkusankari puree, tönii ja tukistaa muita. Hän hakkaa omaa päätään lattiaan, painaa sormilla silmiään, lyö rintakehäänsä, pitää kurkustaan kaksin käsin kiinni. Pikkusankari ei pysy hetkeäkään paikoillaan, vaan juoksee rikospaikalta toiselle. Pöytien päälliset putsataan lattialle; taulut, kukkaruukut ja lamput saavat kyytiä; vesikannu heitetään ilmaan ja kännykkä seinään; ruoka syljetään lattialle, loput ruuat kaadetaan lautaselta pöydälle ja maito viskotaan pitkin seiniä; takkaa mennään sorkkimaan ja sohva saa nopeasti tuhkakuorrutuksen, vaarallisten kalusteiden päälle kiivetään; kirjan sivut revitään; televisiota rynkytetään… Ja vanhemmat eivät istu minuuttiakaan paikoillaan. Epätoivoisista silmistä näkee, miten tuska täyttää pienen vartalon. MIKÄÄN, mitä vanhempi yrittää tehdä, ei tehoa. MIKÄÄN käsky, kehotus tai lahjonta ei tehoa (toisin kuin väsykiukussa ja uhmakiukussa voi tapahtua). Parhaimmassa tapauksessa Pikkusankari jossain vaiheessa itse huomaa pipinsä ja pyytää lääkettä. Hyvällä tuurilla lääke auttaa (hetken), huonolla tuurilla kipukiukku jatkuu koko päivän sekoittuen väsykiukkuun ja uhmakiukkuun tehden päivästä sekunnista toiseen selviytymistaistelun.