Pages

Tylsä postaus

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tästä tulee tylsä, lyhyt postaus. Ei mitään hekumallista kansoja kiihottavaa aihetta eikä radikaalia näkemystä suuntaan eikä toiseen. En aio edes pohtia mitään. Nyt ihan vain muutama sananen Pikkusankarin ja Minimullistajan sairauskuulumisia. Tiivistettynä: sairausarki rullaa ok-tyylisesti juuri nyt.

Pikkusankarin yleisvointi on hyvä. Ei tosihyvä eikä huonokaan. Lääkkeenä olemme antaneet melkein päivittäin zyrteciä. Muutamia kertoja viikossa sen lisäksi Gavisconia ja Ventolinea. Muina terveyden apukeinoina ovat tällä hetkellä käytössä Manuka-hunaja sekä nenäsumute. Koivun siitepölyaika oli selkeästi pahempi jakso Pikkusankarin voinnissa, ja nyt toivomme, että loppukesä olisi helpompi jepjep. Kuitenkin mahtavaa on se, että jokapäiväistä refluksi- ja astmalääkitystä ei ole tarvinnut aloittaa uudestaan ja oirepäivät eivät ole oireviikkoja, vaan oikeasti päiviä, joita suurella todennäköisyydellä seuraa parempi päivä.



Minimullistajan yleisvoinnista voi sanoa myös termin ”hyvä”. Epäonnistuneen lehmänmaitokokeilun jälkeen ollaan tehty yksi ruokakokeilu: vehnä. Sen jälkimainingit jäivät melko epäselviksi, sillä Minimullistajaan iski samoihin aikoihin vihurirokko. Vehnäuusinta tehdään myöhemmin. Muuten yöt ovat viimeisten viikkojen aikana olleet melko repaleisia, koska viimeisiä valkoisia poskipalikoita juurrutetaan oikein hiiiitaasti sinne suuhun (ja hampaidentekohan tunnetusti lisää refluksia). Kymmenen heräämistä ei ole ollut tavatonta viime aikoina...

Mutta se, miksi mieli on matalalla ja postaus jää tyngäksi, liittyy nyt vahvasti muihin kuin näihin perussairauskuulumisiin. Toki voisin paasata omista järkyttävistä mahaturvotuksista, kivuista ja oksenteluista uusien ruokakokeilujen jälkeen vaikka kappaletolkulla, mutta tällä hetkellä omat kivut eivät ole mitään verrattuna muihin huoliin. Eilispäivä heitti taas ison loven koko perheen henkiseen hyvään oloon, kun Pikkusankari raahautui kotiin kasvot veressä, huuli turvonneena, hampaat heiluen ja kädet vereslihalla. Isin varoitteluista huolimatta Pikkusankarin pyörä oli lähtenyt alamäessä aivan liian kovaa rullaamaan ja poika oli syöksynyt pyörän yli asfaltille. Illalla perhepiiriämme ravisteli vielä eräs iso, traaginen onnettomuus, mikä varmasti jää samoihin muistikoloihin kuin meidän kokema asuntomurtokin muutama vuosi sitten. 


Kuten jo muillakin somekanavilla muistutin, muistutan täälläkin kyynelsilmin: pidetään rakkaimmistamme huolta; ollaan lähellä, halataan ja paijataan. Ollaan läsnä. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Sen taas kerran joudun huomaamaan.

8 kommenttia :

Theme by: Pish and Posh Designs