Varamummohuuto!

Kirjoitan tämän tekstin lasteni takia. Heidän parastaan ajatellen. Vaikka asia on toisaalta hyvin henkilökohtainen ja satojen pettymysten kyynelten kera mieleni sisällä käsitelty, yritän pysyä asiassa ketään syyllistämättä, vaikka edelleen monen vuoden jälkeen koen suurta ihmetystä lähimmäisenrakkauden synkkyydestä ja hienojen, vahvasti lausuttujen lauseiden paikkaansapitämättömyydestä.

Tämä teksti voisi olla katkeraa tilitystä siitä, miten tukiverkkomme on heikompi kuin kellään muulla tuntemallamme perheellä. Tämä teksti voisi olla pelkkää surullista valittamista, kun en osaa vastata lapsilleni kysymyksiin, miksi he eivät koskaan näe kuin yhtä isovanhempaansa ja mitä heille ”tärkeät” ihmiset oikein elämässään tekevät, kun eivät koskaan halua tavata tai edes soittaa.

Ketä kiinnostaisi lukea Pupu Tupunaa lapsillemme?

Olen kulkenut pitkän tien, jotta voisin hyväksyä tilanteemme. Nyt, kun koen olevani voiton puolella tässä prosessissa, uskallaan kirjoittaa tämän tekstin. Nykyään yritän olla odottamatta keneltäkään, (isovanhemmilta, kummeilta, ystäviltä, ystäväperheiltä, tutuilta...) yhtään mitään. Pikemminkin pyrin ottamaan asenteen, että on todellakin suoranainen ihme, jos joku haluaa aidosti olla lastemme kanssa. Olen aina kapinoinut nykymaailman minäminäminä-elämää vastaan, mutta tässä asiassa on nähtävästi pakko alistua huomaamaan, että kapinointini ei johda mihinkään. Entisaikojen yhteisöllisyys ja koko kylä kasvattaa-asenne ovat kadonneet ja tilalla ovat selfiet, belfiet ja muut loputtomat minäprojektit. Otan siis kapinointini suhteen askeleen eri suuntaan nyt.

Oikeastaan olen ottanut askeleen eri suuntaan jo reilu vuosi sitten. Lähetin muutamaan lehteen juttuvinkin varamummo ja -pappaetsinnöistä, mutta tämänkaltaiset jutut eivät (yllätys yllätys) saaneet intressiä toimituksissa. Googlettelin myös hiki otsalla eri vaihtoehtoja - turhaan. Nyt päätin testata blogini voimaa.

Löytyisiköhän blogin avulla näille kullanmurusille varaisovanhempi?

Onko meidän perheellä kohtalontovereita: sellaisia perheitä, joissa oma tukiverkko on syystä tai toisesta olematon? Oletteko te kuulleet varaisovanhempipalveluista? Mistä varaisovanhempia voisi löytää? Sattuuko teillä olemaan varaisovanhempia, ihan ”virallisesti” hankittuna tai ”epävirallisesti” elämässä mukana? Tunnetteko te ketään vanhempia ihmisiä, jotka kaipaisivat varalapsenlapsia? Kaikki vinkit, siis painotan, kaikki vinkit ovat nyt tervetulleita.

Varaisovanhemmuudesta kun puhumme, me emme siis missään nimessä etsi lastenhoitajia emmekä halua maksaa kenellekään, jotta he viettäisivät aikaa lastemme kanssa. Olen suurimmaksi osaksi päässyt kateellisuudesta irti, enkä osaa enää edes kaivata ajatuksellisestikaan monille vanhemmille niin tuttuja lapsivapaita viikonloppuja tai ”omia päiviä”, saati vanhempien kahdenkeskisiä ulkomaanmatkoja (varmaan jo pyörtyisin mahdollisuudestakin). Tämä varaisovanhemmuusetsintä on täysin lapsilähtöistä ajattelua. 

Joku, jonka kanssa tutkia maan kasvavia ihmeitä.

Haluaisimme löytää vanhempia ihmisiä, jotka kaipaisivat hekin elämäänsä lasten iloa ja erilaisia touhuja lasten kanssa, välittömässä hengessä toteutettuna. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät värikästä arkea pelkää. Etsimme henkilöä, joka mielellään siirtäisi omaa arvokasta elämänkokemustaan eteenpäin. Haluaisimme, että lapsillamme olisi kiinteitä, luotettavia ja aitoja suhteita edes muutamiin vanhempiin ihmisiin. Haluaisimme, että lapsemme eivät joka viikko kertoisi surullisin ja ihmettelevin silmin, kuinka heidän kaverinsa käyvät isovanhempiensa kanssa huvipuistoissa, metsäretkillä, ulkomaanmatkoilla, laivoilla, museoissa ja konserteissa. Pian ehkä esikoinenkaan ei jaksa meiltä kysellä, että eikö kukaan todellakaan ota häntä yökylään tämän useammin. Luksustahan lapsillemme jo olisi, jos löytyisi varaisovanhempi, joka jaksaisi puhallella saippuakuplia, lauleskella ja tehdä palapelejä. Isovanhempi, joka ihastelisi lasten piirrustuksia ja lukisi kirjoja. Isovanhempi, jonka pöydän ääreen saisi aina kattaa ylimääräiset lautaset. Isovanhempi, jonka syli olisi aina avoin. Aito läsnäolo olisi tärkeintä, eivät ne maailmanluokan sirkusshowt eivätkä valkoiset kirjeet juhlapäivinä.

Luuletteko, että olen etsimässä liikoja? Voisiko meidän perhe löytää varaisovanhemman blogin kautta? Jos teillä lukijoilla on minkäänlaisia, edes mutuisia tiedonhippusia mahdollisista, meille sopivista varaisovanhemmista, nöyrästi pyydän kommentoimaan tähän tekstiin tai heittämään ideat sähköpostin kautta. Tätä tekstiä saa myös jakaa, jotta joku, jolla mahdollisesti on ajatus omasta tai tutun varaisovanhemmuudesta mielessä, huomaisi tekstin, ja tarpeemme ja halumme kohtaisivat.

Joku, joka lohduttaa haaverin jälkeen.

Minkäänlaisia erityisiä kriteerejä en osaa enkä haluakaan luetella, mutta tietenkin, koska pidämme tärkeänä arjen läsnäoloa, maantieteellinen samasuuntaisuus on hyvä asia. Ja vaikka puhun nyt varaisovanhemmuudesta ja ensisijaisesti haluaisimmekin lastemme elämään henkilön, jolla on ikänsä takia erilaista elämänperspektiiviä ja -tarinoita kuin mitä meillä vanhemmilla on tarjota, ei vanha ikä ole aivan välttämätön kriteeri. Jos joku nuorempi kuin isovanhempi-ikäinen tuntee kiinnostusta olla lapsillemme tärkeä aikuinen, niin olemme avoimin mielin senkin suhteen. Meillä kun niitä tärkeitä aikuisia (kummien lukumäärästä huolimatta) ei todellakaan ole arjessa liikaa. Jo kummisuhteita luodessa olemme pyrkineet siihen, että kummit olisivat arjen iloissa ja suruissa mukana, mutta valitettavasti koska tämä ei ole syistä tai toisista onnistunut, haluaisinkin nyt painottaa tässä varamummohuudossa oikeasti sitä, että henkilö olisi mukana lasten elämässä muulloinkin kuin synttäripäivinä. Oli hän sitten vanha tai vähän vähemmän vanha.