...jolloin saan kaapata pojat suureen halaukseen kesken
lounaanteon.
...jolloin voimme täysin suunnittelematta lähteä Mummolaan
iltapäiväteelle tai kaverin luo leikkitreffeille.
...jolloin kuulen jokaisen uuden sanan kuopuksen sanavarastossa.
...jolloin voin käpertyä poikieni kanssa päiväsaduille moneksi
tunniksi vilttien alle.
...jolloin voin kysyä lapsiltani, että ”mitä haluatte tänään
tehdä” ja toteuttaa sen.
...jolloin leikkejä ei tarvitse useinkaan keskeyttää
pakollisten menojen takia.
...jolloin saan olla se päivän ykkössyli, kun tapahtuu haaveri
tai kolhu.
...jolloin saan pelastettua naapurin lasten vanhemmat kiireiltään
ottamalla heidän lapset koko päiväksi kylään.
...jolloin ajantajun saa menettää kokonaan.
...jolloin saan tehdä eniten rakastamaani työtä kokopäiväisesti.
Ne päivät vähenevät. Ja niitä päiviä on enää reilut 200 kappaletta. Apua.
Näinhän tämä elämänkaari vain menee lapsiperheissä ellei sitten satu olemaan rikas mies ja voi jäädä kotiäidiksi kokonaan. Aikansa kutakin vanha sanonta. Onneksi työpäivät ovat yleensä 8 tuntia ja päivään jää monta, monta tuntia laadukasta yhdessä oloa. Lapset menevät myös esikouluun ja kouluun ja äidin tulee osata päästä heistä irti. Sinulla on vielä monta päivää jäljellä. Nauti niistä! Kaikilla ei ole edes mahdollisita olla vanhempainvapaata kokonaisuudessaan kotona kun tarvitaan molempien tuloja. Hyviä aurinkoisia talvipeuhupäiviä Teille kaikille.
VastaaPoistaJoo, valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta tuohon ihanaan ideaan, että voisi olla kotiäiti yhtään pidemmälle...
PoistaNiinpä, kaikki irtipäästämiset ja luovuttamiset kuuluvat elämään, ja ovat aina melko tuskaisia, mutta tietenkin tarpeellisia askeleita elämäntiellä. Tällä hetkellä tämä tekee meillä kipeää ajatuksen tasollakin.
Mutta onneksi, onneksi osaan iloita menneestä (ja jäljellä olevasta) kotiäitiydestä ja osaan olla kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Se ei tosiaan ole itsestäänselvyys.
Hauskaa talvenjatkoa sinullekin!