Pages

Katumusten yö

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tiedättehän, tuoreet mustaherukat ja minun herkkusuuni... Ah, ah ja ah. Menen aina kesäisin sekaisin marjoista, rrrrakastan niitä! Kun sain käsiini ensimmäiset tämän kesän herukat, niitä upposikin mahaani melkoinen määrä... Siinä vaiheessa, kun kömmin illalla sänkyyn, alkoikin se ei-niin-kiva vaihe. Närästys. Sairas närästys. Pyörin, kampesin itseäni pystympään, pyyhin tuskanhikea kasvoilta ja yritin löytää sellaisen asennon, jossa voisin edes hetken ajaksi päästä unille. Hain Rennien ja pidin toiveet korkealla sen tuoman avun suhteen. Siinä sitten aamuun päin mentäessä, samalla kun tulenlieskat heittivät keikkaa ruokatorvessani ja mahansisältö meinasi tulvia suuhuni, olikin aikaa taas miettiä kaikenlaista, kuten kokea suurta syyllisyyttä, kasvattaa huono äiti -oloa ja piiskata itseäni nytpä näet -ajatuksilla.

Minä en koe närästystä kovin usein. Raskausajat olivat poikkeus: närästys oli läsnä päivittäin ja melkeinpä minkä ruuan syömisen jälkeen tahansa. Niistä muistikuvista on kuitenkin jo kaksi vuotta! Silloin tällöin nämä ylilyönnit näin ei-hedelmöittyneenäkin kostautuvat ja saan järkyttäviä närästyskohtauksia. Silloin on aina vuorossa katumusten yö.



Miten ihmeessä olen pystynyt koskaan huutamaan lapselleni sellaisina päivinä, kun hän on kärsinyt maailman pahimmista refluksioireista?

Miten ihmeessä olen pystynyt jatkamaan vaakatasonukuttamista tunnista toiseen, kun vauva on samalla huutanut kyyneltentuottamiskykynsä loppuun?

Miten ihmeessä olen pystynyt melkein pakottamaan lapseni syömään sellaista ruokaa, josta nyt tiedän hänellä tulevan refluksioireita?

Miksi ihmeessä en voisi olla kärsivällisempi lapseni tuhman käyttäytymisen suhteen silloin, kun hänen silmistään paistaa hätä ja huono olo?



Ja sata muuta musertavaa kysymystä itselleni. Miksi, miksi, miksi. Järki kyllä osaa kertoa, miksi. Järki kertoo, että gradua hiljaisuudessa näpyttelevän naisen syliin kun isketään 24/7 huutava, nukkumaton vauva, voivat tiedot, taidot ja hermot loppua välillä kesken. Järki kertoo, että en tiennyt refluksista yhtään mitään ennen esikoisen diagnoosia seitsenkuisena. Järki kertoo, että refluksitietoutta ja sen hoitotaitoutta ei voi vuodessa tai muutamassakaan oppia kunnolla ja vääriä valintoja tulee tehtyä. Järki kertoo, että edelleen teen parhaani koko ajan, vaikka välillä aivan kohtuuttomasti huudan ja hermostun ja rankaisen lastani. Järki kertoo, että monella tavallisellakaan luonteella varustetulla ihmisellä ei vain voi pinna venyä jatkuvaan oireisen pipikäyttäytymisen katsomiseen ilman romahduksia (sellaisen ihmisen oppiin minä haluaisin, jolla venyy aina!).

Silti, vaikka järki sanookin näin, tunteet syyllistävät, minkä kerkiävät, varsinkin näinä katumusten öinä, kun itse saan kokea sitä samaa tuskaa, mistä lapseni ovat kärsineet jo vuosikausia! Pahimmillaan he ovat kärsineet ilman helpompia kausia monta kuukautta putkeen, ihan joka päivä. Tällaisina aikoina, joka ikinen sekunti heistä on tuntunut, että he tukehtuvat oksennukseensa; että tulipallo seilaa mahan ja suun välillä; että rintakehä poksahtaa kuumasta paineesta kohta hajalle. Ja mitä minä olen tehnyt? En ainakaan joka ikinen sekunti miettinyt sitä, miten saisin lapseni oloa helpommaksi. Olisin halunnut. Olisin halunnut olla sellainen äiti, joka joka ikinen sekunti on läsnä, yrittää poistaa kipua ja lempeydellään kokeilee lievittää lapsen tuskaa. En olisi halunnut olla sellainen äiti, joka hermojen pettäessä joutuu keskittymään itsensä rauhoittamiseen ja tsemppaamiseen enemmän kuin lapsen oloon.

Onneksi näillä katumusten öillä on tarkoituskin. Näiden(kin) kautta olen oppinut olemaan parempi äiti, parempi sairauksien hoitaja ja ymmärtävämpi vanhempi. Vielä on pitkä tie edessä, mutta pitkä tie on jo takanakin.

4 kommenttia :

  1. Voi ei... Tunne tuskasi! :/ (siis sinun fyysisen olosi, turhaan podet huono omaatuntoa lapsien hoidosta! Ei kaikkea voi osata kun uusia asioita ja lääkäritkään ei tiedä/osa/neuvo ajoissa)
    Tuolloin yöllä olisi auttanut todella iiiiiso kulaus gavisconea! Ja siis ensin se rennie, sitten hetken päästä se kulaus. Se nimittäin rauhoittaa jo ärtynyttä ruokatorven alaosaa... (ohjeessa lukee joku pieni määrä, mutta hädässä lääkitään reilummin ;) ) Oikea kylki on paras, jos voi edes sen verran olla makuulla. Mutta välillä minäkin nukun puoli-istuen. Itse olen joutunut myöntymään ja olen nyt jatkuvalla lääkityksellä. Yritän myös vältellä pahimpia närästäjiä vaikka mausta tykkäisinkin. Mutta aina ei sekään auta, joten lisää pilleriä ja gavisconea jälkikäteen.

    Ps. pojat ollu nyt kk normaalilla ruokavaliolla ja jatketaan!!! Jes!!! :) pientä oireilua hetkittäin tulee kun määrät menee yli tietyn rajan, mutta raja on jo melko korkealla... menevät kouluun ja eskariin ilman listoja, tasaillaan sitten kotiruuilla määriä. En vieläkään osaa kaikkea ruokaa tehdä ns. normaaliohjeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Rinttu myötätuntoisesta kommentista <3
      On kyllä ikävä tajuta, että sinäkin koet tämmöistä refluksikipua säännöllisesti... :-/ Huh. On varmasti voimia kuluttavaa pidemmän päälle!
      Kiitos vinkeistä! Täytyy seuraavan närästyskohtauksen tullessa muistaa nuo! En todellakaan tiennyt, että voisin ottaa Rennien ja Gavisconin noin peräkkäin! Voiko tuota soveltaa myös Pikkusankariin?

      No nyt on kyllä semmoinen uutinen, että pakko hehkuttaa WAUWAUWAU!! Ihan mieletöntä! Mahtavaa! Osaan kuvitella poikien riemun :-) (ja hämmästyksen :-D)). Kerrassaan mainio uutinen <3

      Poista
  2. Sori että kestänyt vastaus, mutta loma loppui ja arki sotkee kuviot ;) Laitan sulle meiliä...

    VastaaPoista

Theme by: Pish and Posh Designs