Nimikriisi ja muukin kriisi

Taas kriiseillään. Onneksi yksi kriisi on aika positiivinen! Onhan niitä kriisejä ollut aiemminkin (muun muassa klik ja klik) tämän kolmivuotisen bloggaukseni aikana. Nyt kohtaan kriiseissäni niin vanhoja teemoja kuin hieman uusiakin teemoja.

Täysin positiivisena kriisinä on nimikriisi! Siis että valvotaanko meillä enää? No, viimeisen puolen vuoden aikana entistä vähemmän, ja viime kuukausien perusteella jopa (kuinka hienolta se näyttääkään kirjoitettuna): melkeinpä vain normaalilapsiperhearjen verran! Onneksi blogin nimi ei ole (tällä hetkellä eikä toivottavasti enää koskaan tällä intensiteetillä) totta, mutta saako se silti jäädä? Voiko se jäädä, koska se on ”minun brändini”, se, mikä oli alun perin blogini juttu? Vai pitääkö nimeksi vaihtaa jokin muu, sellainen, mikä kertoo enemmän blogini nykyisestä sisällöstä? Ja että mikäköhän se semmoinen sitten olisi?

Toinen kriisi on yleisempi kriisi. Kuka minun juttujani lukee? Lukeeko kukaan? (Okei, tilastot näyttävät, että lukee, ja joskus minun oman henkilökohtaisen mittapuuni mukaan aika monikin, hui). Saavatko lukijat jotain irti teksteistäni, vaikka eivät kommentoi (juuri koskaan)? Aionko jatkaa valitsemallani tiellä ja olla aktivoimatta lukijoita keskusteluun vai kannattaisiko minun herätellä ajatuksia retorisilla (tai suoremmillakin) kysymyksillä postauksen lopussa, koska kuitenkin pidän keskustelusta ja se kuuluu bloggaukseen? Vai tyytyisinkö edelleen siihen käytäntöön, että luotan, että jokainen lukija, joka kokee mielekkääksi kommentoida, kommentoi? Enhän minä itsekään kommentoi kuin murto-osaan blogeista, joita luen (toki olisi hyvä entistä useammin kommentoida!). 

Mitä minulta odotetaan vanhan blogitaustani perusteella? Entä Kaksplussan kautta luettuna? Mitä minä haluan antaa itsestäni ja elämästämme lukijoille? Viimeisen puolen vuoden aikana olen kirjoitellut vähemmän lasten juttuja kuin ennen, mutta olen kirjoitellut enemmän muihin teemoihin liittyviä juttuja. Ja ylipäätänsä, olen kirjoitellut määrällisesti hieman enemmän kuin minulla on ollut tapana. Mutta saanko blogista enää irti sitä, mitä ennen? Onko blogilleni enää luontevaa paikkaa/tarvetta blogimaailmassa vai olisiko minun aikani nyt siirtyä nauttimaan perhe-elämästä täysin privaatisti tai aloittaa täysin puhtaalta pöydältä uudella blogilla? Ja mitäköhän minä sinne sitten kirjoittaisin?

Rakastan kirjoittamista. Tykkään blogeista ja tästä kaikesta vuorovaikutteisesta virtuaalimaailmasta. Mutta – enää en tarvitse niin lujaa virtuaalista vertaistukiolkapäätä kuin vaikeampina vuosina tarvitsin, joten pääsyy blogin kirjoittamiseen on pienentynyt. Joskus kirjoitin pohdinnoissani, että sitten, kun en enää itse tarvitse blogia, on meillä elämä melko normaalia. Idea oli tavallaan saada blogi tarpeettomaksi itselleni. No, normaalia arki meillä ei todellakaan vielä ole viikkotasolla tarkasteltuna (hetkittäin siltä saattaa välillä jo tuntua!), mutta siihen suuntaan olemme kai menossa... :-) Silti haluaisin edelleen olla täällä, olla häviämättä, olla vertaistukena muille. Niin, että milloin tahansa kuka tahansa samojen arjen vaikeuksien kanssa kamppaileva voisi tulla avautumaan kommenttiboksiin tai kirjoittaa mielensisältönsä minulle sähköpostiin, ihan niin kuin nytkin. Kompromissina nyt kaikesta tästä miettimisestä lienee se, että jatkan toistaiseksi, välillä syvemmissä vesissä toki, mutta yleisesti ottaen hieman kevyemmällä linjalla. Fiiliksen mukaan.