Ohjeita ekakertalaisille: näin valitset kummin

Jotta en päätyisi taas haialtaaseen riepoteltavaksi heti tekstin julkaisemisen jälkeen, (ärsyttävää, mutta) joudun julkilausumaan itsestäänselvyydet heti aluksi: Tämä teksti EI ole henkilökohtaisesti osoitettu kenellekään henkilölle, enkä ota kantaa siihen, millaisia valintoja me olemme/emme ole tehneet, vaan teksti on havaintoja elämästä ympärilläni. Tämä teksti syntyi lukemattomien niin live-elämän kuin some-elämänkin keskustelujen pohjalta. Eräs odottava äiti tokaisi keskustelumme jälkeen, että nuo asiat jonkun tulisi todellakin sanoa ääneen! Ja heti sen perään jatkoi: ”No mutta sinähän uskaltaisit kirjoittaa tuosta! Se olisi varmasti monelle kummiasiaa pähkäilevälle hyödyksi.” Tässä sitä siis ollaan; nämä ovat minun ohjeeni kummeja miettiville vanhemmille.

Ei kannata automaattisesti valita kummiksi omaa sisarusta, sillä jos välinne ovat muutenkin hyvät, niin hän tulee olemaan lapsellesi erityisen tärkeä ihminen joka tapauksessa, oli hän kummi tai ei.

Ei kannata automaattisesti valita kummiksi parasta ystävääsi. Kannattaa ainakin miettiä, mihin paras ystävyys perustuu? Onko se parasta ystävyyttä vai niin sanottua parasta ystävyyttä? Pidetäänkö ystävyyttä yllä lähinnä tahmean tanssilattian muuveissa, intohimoisessa Novita Oy:n tukemiskerhossa tai vuosittaisella yhteisellä Ibizan matkalla? Oletko varma, että ystävyys kantaa myös perhe-elämässä? Onko paras ystävyys automaattisesti paras kummeus?

Älä oleta, että lapsettomalla kummilla olisi yhtään enempää aikaa/kiinnostusta kummilapselle kuin omia lapsia jo omaavilla. Kaikilla on omat kiireensä, olivat ne sitten töitä, lapsia, harrastuksia tai muita kiireitä. Toki on myös olemassa ”kiireitä”, mutta ei niistä sen enempää...

Älä oleta, että kolmen kilometrin päässä asuva kummi näkisi kummilastaan yhtään sen useammin kuin kolmensadan kilometrin päässä asuva. Olen oppinut, että maantiede ei ole mikään syy olla näyttämättä välittämistä, rakkautta ja kiinnostusta. Eikä naapuruus tarkoita sitä, että jokapäiväinen vastavuoroinen arjessa tukeminen olisi totta.

Älä oleta, että kummin iällä olisi mitään vaikutusta kummisuhteen tiiviyteen. Ei kannata olettaa, että lapsensa jo kasvattanut keski-ikäinen olisi yhtään sen aktiivisempi kummi kuin sinkkuvuosiaan viilettävä parikymppinen tai kolmevitonen kolmen lapsen ja suuren puutarhan äiti. Jokaisen ikäryhmän kummi voi yllättää, niin positiivisesti kuin negatiivisesti.

Mieti kummivalinnassa vastavuoroisuutta. Kuka nauttisi eniten lapsen kanssa olemisesta? Kuka on aidosti kiinnostunut perheestänne? On tärkeä kuunnella sisintään: jos oman ystävän valitsee kummiksi, kannattaa miettiä, tulisiko hänestä myös hyvä koko perheen ystävä? Olisiko hän kiinnostunut myös muiden kuin sinun kuulumisista? Valitse sellainen ihminen, josta sinulla on varmuus: kuka pysyy elämässänne, tapahtui mitä vain?

Puhun tässä kummin valitsemisesta, mutta itse asiassa pitäisi puhua kummin pyytämisestä. Älä sano kummille, että valitsimme sinut kummiksi, vaan sano, että pyydämme sinua kummiksi. Kerro samalla, mitä häneltä odotat. Kerro, että et pety, jos hän ei suostu kummiuteen (tietenkin, jos asia on niin, että et pety), sillä molempien odotusten ja toiveiden olisi hyvä kohdata. Parempi on, jos pyydetty henkilö pystyy kertomaan suoraan, jos ei koe kummiutta omaksi jutukseen – näin lapsellekaan ei tule tukalaa tilannetta ”pakkokummiuden” takia. Tietysti on perheitä, joissa kummit valitaan ilman sen suurempia pähkäilyjä; ehkä heillä on jo muu tukiverkko kovin runsas tai kummiutta ei koeta kovinkaan tärkeäksi asiaksi. Minun mielestäni kummius on tärkeä asia, sillä eihän lapsella voi olla koskaan liikaa välittäviä aikuisia ympärillään! 

Kiitos meidän lasten kummit, että haluatte olla poikiemme kummeja, niitä tärkeitä aikuisia Pikkusankarille ja Minimullistajalle. Toivon, että edessä on monia mukavia hetkiä yhdessä!