Muutosten ristiaallokossa

Nyt seilaamme todentotta muutosten ristiaallokossa! Esikoisella alkoi elokuun alussa eskari, olemme olleet omakotitaloasujia nyt pari viikkoa ja tänään minä aloitin päivätyöni muualla kuin kotona kolmen vuoden tauon jälkeen. Toiselta puolelta aivojani puskee pikkuinen (tai vähän isompikin) apuahuuto. Ja toiselta puolelta aivojani ilmestyy tajunnanvirtaani sanat "kaikki menee hyvin". Pyrin aktiivisesti uskomaan tuohon jälkimmäiseen.

Miltä omakotitaloasuminen on tuntunut? Vaikka tämä uusi talo ei ole vielä ihan kodin määrettä saava, niin silti ihan kivalta on tuntunut. Emme ole päässeet vielä siihen vaiheeseen, että meillä olisi kaikkia verhotankoja, verhoja, mattoja, lamppuja ja tauluja paikoillaan, mutta noin niin kuin suurin piirtein remppahommat alkavat olla voiton puolella ja voisi pikku hiljaa alkaa katselemaan sisustusjuttujakin! Omakotitalossa parasta on oma rauhallinen piha! Siis oikeasti - voin mennä vaikka pikkareillani eturappusille istumaan, enkä ole saman tien vastapäisten asujien kiikarissa, sillä meillä on vain metsää kahdella puolella taloa - I-HA-NAA! Pojat saavat ihan rauhassa ampua vesipyssyillä, kun ei tarvitse kantaa huolta siitä, että naapurin sisäkissan korvaan ruiskuaa vettä. Ja aivan huippua on se, että meillä kun kuunnellaan musiikkia tosi usein ja bilevolyymeissä (ja tässähän siis puhutaan nyt minun ja lasten päiväbileistä, hehe), niin eipä tarvitse miettiä, että mitähän se seinänaapuri tykkää siitä, että Pirkolla on purkkaa -kappale soi repeatilla viisi tuntia putkeen. Olen myös usein vaan mennyt pihalle ja hengittänyt metsää. Ihaillut, että käden ulottuvilla kasvaa mansikkaa, vadelmaa, kantarelleja ja mustikoita. Nyt voin jo sanoa, että omakotitaloasuminen on minun juttuni, enkä haluaisi muuttaa muunlaiseen asuntoon.

Ja sitten tämä toinen, työjuttu. Huh. Onhan se kamalaa, olla yhtäkkiä poikien luota pois yli 30 tuntia viikossa (kun ennen en ollut juuri yhtään). Me olemme poikien kanssa olleet niin yhteen hitsattuja, hyvässä kuin pahassakin, että onhan tämä kaikille meille kolmelle tosi iso muutos. Ja tietenkin - vaikuttaahan tämä muutos parisuhteeseenkin, sillä meillä ei ole miehen (ja perheen) kanssa yhtään yhteistä vapaapäivää, ja työpäivätkin menevät "mukavasti" erityöaikojen puitteissa, minulla kun on perustoimistotyöaika ja miehellä iltaan painottuva työaika. Mutta koska olemme valinnoistamme varmoja, otamme tämänkin elämäntilanteen positiivisena haasteena vastaan ja teemme parhaamme, että saamme meiningit onnistumaan.