No nyt on syöty leipää ja omenapaistosta: yli viikon ruokapäiväkirja!

Ruokapäiväkirjoistahan kai aina tykätään (?), ja viimeisimmästä täällä nähdystä on jo puolisen vuotta, niin pläjäytän tässä teille kahdeksan päivän ruokapäiväkirjan nyt esille, jotta muutkin, kuin instagramini seuraajat pääsevät ihastelemaan kauhistelemaan ruokiani! Ruokapäiväkirja ei ole ihan tuore, sillä muutenhan se olisi täynnä mansikoita, herneitä ja kaalia! Kuitenkin sen verran tuore tämä on, että sain jo syödä (kohtuullisissa määrin) pähkinöitä, kaikkia vihanneksia, kananmunaa ja monia mausteitakin! Ruokakuvia selaillessani tajusin, että kyseisellä viikolla oli menossa joku kumma leipä-omenapaistos-kausi... Nyt en ole pariin viikkoon syönyt yhtään leipää enkä omenapaistosta.

 1. päivä:

Aamupalaksi omena-puolukkapaistosta kookos-vaniljakastikkeella

Lounaaksi turskaa


 

Päivällinen: porkkanaraasteen seassa siemeniä ja pähkinöitä

Jälkkäriksi isohko siivu banaanileipää

Iltapalaksi lautasellinen kukkakaali-tillileipää

Päivä 2:

Aamupalalla ensimmäiseksi kulhollinen lantturanskiksia (joo, minä pystyn syömään ranskiksia heti aamulla :-))...

...ja sitten päälle (ei niin komea, mutta maukas) mansikkamuffini

Lounas: jauheliha-munakoiso-retiisi-palsternakkawokkia

Päivällinen: kukkakaali-tomaattileivät vihanespedillä

Iltapala: omenapaistos (koko vuoallinen...)

Päivä 3:

Aamupalaksi lautasellinen mandariinileipiä

Lounaaksi siikaa pienellä tillillä...

Päivälliseksi jauhelihaa, lanttua ja paprikaa

Iltapalaksi naurisranskiksia paprikajauheella...

...ja nirhaisuja uunituoreesta siemen-porkkanaleivästä

Päivä 4:

Aamupalaksi puolipellillistä paahdettuja parsakaaleja...

...ja leipäpala

Lounaaksi muikkuja suurella juures-vihannes-yrttipedillä

Päivälliseksi pähkinäsalaatti pikkucurrylla (nyt kun sitä saa syödä, sillä juhlitaan!)

Jälkkäriksi päärynäpaistosta puolukoilla ja kookos-vaniljakastikkeella

Iltapalaksi lautasellinen hirssi-kesäkurpitsaleipäsiä

Päivä 5:

Aamupalaksi jauhelihaa, sieniä ja retiisiä (jep, pystyn syömään aamulla myös jauhelihaa ongelmitta... :-))

Lounaaksi ahvenkeittoa ja avocado.

Päivälliseksi lämmin kanasalaatti

Jälkkäriksi omenapaistos kookos-vaniljakastikkeella

Iltapalaksi chia-aprikoosipuuroa...

...ja muutama pala tattari-kesäkurpitsaleipää

Päivä 6:

Aamupalaksi omena-mulperipaistosta kookos-vaniljakastikkeella...

...ja muutama kesäkurpitsarieska

Lounaaksi possua, lantturanskiksia ja salaattia

Päivälliseksi pinaattista kalapaistosta ja nauriita

Iltapalaksi vähän porkkanaraastetta ja ituja...

...sekä lautasellinen kookos-punaherukkakeksejä

Päivä 7:

Aamupala: lihaa mausteilla

Lounas: tomaattinen kalakeitto...

...ja muutama pala hirssileipää

Päivällinen: lämmin kanasalaatti

Jälkkäriksi carob-marinoituja punajuuri- ja hedelmäpaloja

Iltapalaksi kukkakaali-tillileipää ja paprikaa

Päivä 8:

Aamupalaksi suolaista teffpannaria, salaattia ja lanttua

Lounaaksi kalasalaatti valkosipulijauheella (oih, nyt se menee oireetta!).

Päivällinen: pitsaa ja kaalia

Välipala: napostelua

iltapala: neljä palaa omena-amaranttipannaria...

...ja päärynäpaistosta puolukoilla ja kookos-kaakaokastikkeella

Näiden lisäksi juon kofeiinitonta kahvia ja teetä aika monta mukillista päivässä. Lemppareina tällä hetkellä ovat kahvista Mexico Altura -pavut ja teestä Pukan After Dinner sekä Clipperin rosehip, aromatic ja sleep easy. Urheilupäivinä juon treenin jälkeen Sun Warriorin riisiproteiinijuoman (vanilja on ehdoton lemppari!). 

Se hetki, kun katsoo pientä nukkuvaa lasta

Yksi tunnetuimmista elämänohjeista on ”elä hetkessä”. Ja itse kannatan tätä mottoa myös vakaasti. Tosin ajattelen, että se taito ei fraasia jankkaamalla tartu ihmiseen, vaan ensin fraasin merkitys pitää sisäistää ja sitten pitää tarjota tälle hetkessäelämisen taidolle kasvualusta. Ainakin minuun tämä taito on vain elämää elämällä ja vaikeuksia kohtaamalla juurtunut, ei pelkästään itselleen carpediemiä hokemalla. Lapset omalla hetkeen keskittymisen spiritillään ovat opettaneet minulle paljon, myös tähän asiaan liittyen.

Monesti myös kehotetaan nauttimaan nyt kun lapset ovat pieniä ja kerrotaan, että lapset ovat vain vähän aikaa pieniä. Täysin totta, ja juuri sen takia haluankin olla kotona pienten lasteni kanssa. Nauttiminen ei sekään kuitenkaan tule automaattisesti ”nauti, kun lapset ovat nyt pieniä” -hokeman jälkeen, vaan nauttiminen on pikemminenkin ohitseviliseviä hetkiä, jolloin tajuaa hymyilevänsä sisäistä onnea ja tyytyväisyyttä, rakkautta. Suuremmassa mittakaavassa elämästä nauttiminen on sitä, kun tajuaa, että asiat ovat oikeasti tosi hyvin (vaikka tietyillä mittareilla ne eivät todellakaan olisi hyvin).

Usein mietin, että millaisia hetkiä pienten lasten kanssa elämisestä tulee oikeasti kaipaamaan, vaikka jo kymmenen vuoden päästä, kun pojat kolkuttelevat teinimaailman ovia... (A-PU-A!)

Se hetki, kun katsoo vastasyntynyttä vauvaa ja tajuaa, että tuo tyyppi on oikeasti tullut minusta. Tajuaa, että tuo mahtava ihminen, johon minulla on oikeus tutustua ja josta minulla on oikeus pitää huolta, on elävä olento.

Se hetki, kun käy vaikka vain viemässä roskat tai hakemassa postit, ja palaa sisälle... Pienet vikkelät jalat juoksevat luokseni ja kädet kietoutuvat tiukasti halausotteeseen ”äitiiiii!”.

Se hetki, kun kotityöt keskeytyvät niin, että lapsi minisormillaan ottaa kädestäni kiinni ja vie lelujen luokse sanoen ”leikitään”.

Se hetki, kun lukee lapsille kirjaa, ja heidän silmänsä vilkkuvat innostuksesta oppiessaan uusia asioita tai päästessään elävästi mukaan tarinaan.

Se hetki, kun lapsi kiipeää syliin ja rutistaa oikein kovaa.

Se hetki, kun vain ollaan ihmiskasassa ja silitellään toisia. Pöyhitään tukkaa, lasketaan varpaita ja pusutellaan.

Se hetki, kun maailman pienin juttu tekee lapsen maailman iloisemmaksi. Kun askarteluteippi on loppu ja suru on valtava, ja sitten kun uusi teippi saapuu lapsen käsiin, niin hyppimisinnostusta ei voi estää mikään.

Ja se hetki, kun katsoo pieniä nukkuvia lapsia, ja kyyneleet pyrkivät silmiin, kun tajuaa, kuinka älyttömän onnellinen näistä lapsista onkaan.

Mitä tapahtui julkaise-komennon jälkeen?

Kuten meidän tuuria aiemminkin, hyvien kuulumisten julistamisten jälkeen mentiin vauhdilla rotkoon! Tasan viikko sitten, tasapainotekstin julkaise-komennon painamisen jälkeen Pikkusankarin yhtäkkiä ilmaantuneet nopeasti pahenevat oireet yllättivät täysin! Koska mikään ruoka, lääke, elämäntilanne tms. ei ollut muuttunut yhtä yhtäkkiä kuin käytös ja pipinkertominen, päätin kokeilla onneani osteopaatille pika-ajan saamisen suhteen. Niinpä eilen aseteltiin Pikkusankaria osteopaatin pöydälle! Minun toimintaani vauhditti tosin myös se, että pitkälle lomareissulle olisi kiva lähteä mahdollisimman oireettomien lasten kanssa... Ja tottakai, muistissani on ne mieltäalentavat viikot, kun järkyttäviä oireita on katsottu yritetään nyt selvitä vielä ilman muutoksia ja seuraillaan -mentaliteetilla. Sellaista tuskaa ei enää ikinä, jos mahdollista, kiitos.

Voisiko se tasapainon aika joskus jatkua vielä pidempään kuin nyt?

 

Jotta liian helpolla ei tästäkään oirerytäkästä päästäisi, kehittyi Minimullistajalle yhtä yllättäen pahimmat iho-oireet koskaan. Vaippa-alue muuttui punaiseksi, todella kipeäksi, turvonneeksi ja haavaiseksi. Istuminen tekee hänellä kipeää ja vaippa täyttyy monen monta kertaa päivässä henkeähaukkovan pahalla sisällöllä. Yöt ovat menneet vaippaa vaihtaessa ja Minimullistajan auauauau!-valituksen lieventämisyrityksissä. Allergiaoireiden syy on edelleen mysteeri (ja mielessä on tietenkin ollut muitakin kuin allergiavaihtoehtoja). Minimullistajalle aloitimme heti vahvat maitohappobakteerit, ja toivomme nyt, että ruokavaliota ei tarvitsisi alkaa rajoittamaan. Meille tämmöinen tilanne on uudenlainen, sillä Minimullistajalla ei ole nyt ollenkaan refluksioireita, vaan "pelkkää" ongelmaa suolistossa ja iholla. Aiemmin refluksioireet menivät melkein aina rinnakkain allergiaoireiden kanssa.

Tämä huonompi periodi olisi nyt kuitenkin voinut jäädä väliin, kun tässä elämässä sattumoisin on juuri tällä hetkellä vähän (tai vähän enemmänkin) muitakin terveydellisiä huolia. Huoh.

No jopas: OOTD!

Tämäkin päivä tässä blogissa koitti: nyt on blogin sisältö sekaisin, meinaan luvassa todellakin on Outfit of the Day! Että kiitos vaan kaksplussalaisuus ja kivat tulevat bloggaajabileet, pääsen minäkin kuvaamaan omaa muotisilmättömyyttäni asuani. No, koska siis House of Brandon vaatettaa meidän kemujen osallistujat, tilasin minäkin pari kappaletta päällepantavaa tältä uudelta nettikauppatuttavuudeltani. Vaalea farkkutakki on ollut hakusessa jo aika monta vuotta, joten se syöksyi ostoskoriin aika nopeasti. Toiseksi jutuksi halusin kengät. Minulla on kotikaappi täynnä mitä ihanampia kenkiä, mutta suureksi harmikseni molemmat raskaudet ovat paisuttaneet kenkäkokoani - yhteensä kahdella koolla! Että se siitä kenkäkaapista sitten... No, nyt sain jalkaani sitten uudet popot.

Mieshän ei tämmöisestä kuvauspakottamisesta oikein innosta uhku (uhkuuko jonkun mies?), mutta muuten, tämähän olikin kivaa vaihtelua normaalipostauksiin!

Mutta älkää pelätkö. En ota tavaksi näitä päivänasuja tässä blogissa, vaikka siellä instagramin puolella onkin nähty ehkä somen hotein belfie ever (ja muita kotiäiti-ihanuuksia) minun postaamanani. Haha.

Tasapainon aika

En muista, olenko koskaan harkinnut kirjoittavani otsikkoon sanaa "tasapaino" positiivisten sairauskuulumisten yhteyteen. Nyt kirjoitin, senkin uhalla, että ensi viikolla heräillään taas kymmenen kertaa yössä, kaivetaan astmalääkkeet kaapeista ja vedetään ruokalistalta puolet pois. Voisin kutsua näitä kuulumisia jopa ilouutisiksi!

Muutama viikko sitten olimme kontrollikäynnillä allergologimme luona, ja ensimmäistä kertaa näiden viiden vuoden aikana sovimme kontrollikäynnin olevan vasta neljän kuukauden päästä edellisen kolmen sijaan! Syitä on kaksi: oma tietoisuus kaikista refluksiin, allergioihin ja astmaan liittyvistä tekijöistä on jo sen verran suuri, että voimme enemmän omaohjautuvasti tehdä päätöksiä hoitoihin ja lääkkeisiin liittyen; ja toinen syy on tietysti se, että poikien tilanne nyt on parempi kuin koskaan (molempien poikien samaan aikaan!). Huh, kuulostaapa hienolta kirjoittaa tämä!

Pikkusankari on nyt pärjännyt jo melkein neljä kuukautta ilman happosalpaajia ja astmalääkkeitä ainoastaan kevyempien lääkkeiden ollessa käytössä tarvittaessa! Minimullistajan uutiset ovat tätäkin radikaalimpia: hän on alkanut nukkumaan ainakin muutaman täyden yön viikossa ja hän syö viikottain lehmänmaitotuotteita! Ruokavalion suhteen ollaan menossa mahtavasti kohti sallivuutta: KAIKKEA saa maistella! Tämä kaikki Minimullistajan kanssa on tapahtunut ihan vasta viimeisimpien viikkojen aikana, melkein kuin yhtäkkiä.

Hieman hämillämme me olemme, kun jokaista yötä ei ole tarvinnut valvoa tuskaisten lasten kanssa, kun päivittäinen lääkeshow on huomattavasti pienentynyt ja kun ei tarvitse olla sydämenpysähtymisen partaalla, jos lapsen suuhun eksyy murunen lattialta. Niin hämillämme, mutta myös erityisen iloisia sekä kiitollisia me olemme tästä hieman normaalimmasta lapsiperhe-elämästä, josta olemme saaneet nyt maistiaisia.

Taikinalla takaisin

Blogikuvioissa ollaan! Entistä vahvempana. Vaikka salilla käynnit ovatkin jääneet väliin... Haha.

Aloitetaan hengähdystauon jälkeinen ura neutraalisti myskikurpitsaletuilla, niin kukaan ei joudu pahoittamaan mieltään tai väärinymmärtämään mitään :-) Yritän kirjoittaa reseptinkin mahdollisimman selvästi ;-)

Kypsytä myskikurpitsanpuolikkaita uunissa noin 45 minuuttia (niin kauan, kunnes malto on pehmeää). Kaavi maltoa 5dl kulhoon ja sekoita joukkoon 2 kananmunaa ja 2rkl kookosjauhoa sekä hyppysellinen suolaa. Paista keskilämmöllä pannulla pieniä lettuja voissa, gheessä tai kookosöljyssä.

Aika helppoa ja namia.

Minäharjoitukset

Blogi jatkaa hetken hiljaiseloa tauon, hengähdyksen, loman tai mikä-se-nyt-sitten-onkaan muodossa (instassa voidaan toki treffata). Tänä aikana aion tehdä minäharjoituksia. Harjoitukset ovat seuraavat:

Olen kiittämätön.
En sisällytä kiitos-sanaa mihinkään lauseeseen ja päivastoin, mulkaisen joka kerta, kun olisi hyvien tapojen mukaista kiittää. Ajattelen jatkuvasti elämän huonoja puolia, ja jos joskus hyvä juttu meinaa tulla mieleeni, käännän asian heti negatiiviseksi.

Olen piikikäs.
Jokainen lauseeni sisältää piikin jollekulle. Ja saatan jopa soittaa läheisilleni ihan vain piikitelläkseni heitä. Tietenkin nauran räkäisesti päälle, kun heille tulee huono mieli.

Vaadin paljon itselleni.
En ota muita ollenkaan huomioon. Lasten tarpeetkin ovat toissijaisia. Suunnittelen elämäni vain omien intressieni mukaisesti, ja lopetan imetysdieetinkin hetinytpaikalla. En kuuntele muun perheen toiveita, vaan he saavat elää niin kuin minä sanon. Ja kaiken on myös mentävä juuri niin kuin minä sanon.

Syyttelen ihmisiä ajanvietteekseni.
Syytän kaikkia ja kaikkea, mikä ei mene omien suunnitelmieni mukaan. Haluan, että jokaikinen muuttuu sellaiseksi, kuin minä haluan! Ja jos eivät muutu, he saavat suuret syytökset päällensä.

Olen kärkäs.
Muistan seilaavat intonaatiot, voimasanat ja tavaroiden heittelyt. Olen todellinen drama queen.

En harrasta empatiaa lainkaan.
Voisinkin itse asiassa soittaa työnantajalleni, että turha minua on takaisin hoitovapaalta ottaa töihin, sillä eihän minulla ole mitään empatiataitoja kohdata asiakkaita.

En vietä aikaa lapsieni kanssa.
Aina, kun olen tarttumassa kirjaan tai ehdottamassa yhteistä puistoilua tai retkeä tai kaappamassa syliini hassutteluhetkeen, pysähdyn, ja sanon: "Minä en vietä aikaa kanssanne, vaan etsin teille jonkun, joka niin tekee".

Katkaisen itse välini kaikkiin sukulaisiin, tuttuihin ja ystäviini.
Mitä heppoisemmat perusteet, sen parempi. Enkä muuten jaksa edes kertoa sitä välienkatkaisua kasvotusten, joten tässä on nyt tämä informaatio sitten, olkaa hyvä.


Hmmmm. Ehkä jätän harjoitukset kuitenkin väliin, sillä en halua pilata edes yhtä viikkoa elämästäni tahallaan, ja annan vaikka anonyymikommentoijien hoitaa ne tehtävät omassa elämässään. Taidan siis jatkaa tällä omalla tielläni - olemalla aito oma itseni.

Mukavia kesäpäiviä kaikille!