Mitä tapahtuu, kun "Hei meillä valvotaan" -nimisen blogin kirjoittaja saa käteensä "Voit nukkua" -nimisen kirjan...?
Kun sain
Atena-kustannuksen lähettämän arvostelukappaleen käsiini, pyörittelin sitä epäillen ja vilkuilin ujosti sen sisälle. Luin takakannen ja yritin ottaa suhtautumistavakseni neutraalin ja suopean kirjaa kohtaan. Alkuajatukseni kun olivat, että tällaisella kirjalla ei voisi olla mitään annettavaa meille. Että tulen vain ärtyneeksi näistä huudatusunikoulujutuista. Että taas kerran kohtaan länsimaisten ihmisten itsekkyyttä pönkittävää kirjallisuutta.
Onneksi ennakkoluuloni eivät toteutuneetkaan tällä tavalla. Kirja yllätti. Se yllätti monipuolisuudellaan ja osittain myös lempeydellään. Se yllätti myös sen suhteen, että sitä voi periaatteessa suositella kenelle tahansa raskaana olevalle tai jo vauvan omaavalle vanhemmalle. Kirja on kivasti kirjoitettu, selkeä ja lukujen kertaussivut sopivat vähän väsyneemmällekin lukijalle. Kirja ei ole manifestinen, tuputtava eikä hidaslukuinen.
Kirja kertoo kirjailijan yrityksestä saada vauvansa nukkumaan läpi yön. Näin kirjoitettuna lause kuulostaa karulta, - ja välillä minäkin pyörittelin silmiäni, kun luin, miten kirjoittaja oli kaavaillut paperille suunnitelmaa vauvan tulevasta rytmistä: siis hän oli itse suunnitellut, miten hänen vauvansa olisi hyvä herätä ja mennä nukkumaan, milloin syödä ja milloin olla aktiivinen - minuuttiaikataululla. Nämä ja muutamat muut kohdat kuulostivat melko hurjilta! Itse kun olen varsinkin nykyään todellakin sieltä lempeämmästä, lapsilähtöisimmästä ja ehkä jopa joidenkin mielestä voisi sanoa laiskimmasta päästä, jos miettii lasten nukuttamisia ja uniasioiden päässä vatvomisia. Itse en koskaan jaksaisi nähdä vaivaa niin hurjasti kuin kirjoittaja oli nähnyt, jos tavoitteenani olisi saada vastasyntynyt vauvani nukkumaan läpi yön. Minä olen yksi niistä vanhemmista, jotka sanovat, että "kaikki ajallaan", "se tapahtuu omalla painollaan" ja "en näe unikouluissa juurikaan järkeä".
Tavallaan olemme kirjoittajan kanssa monesta asiasta samaa mieltä, sillä kirja vilisee todella viisaita, hyviä ohjeita nukkumiseen liittyen. Suurin osa niistä oli minulle jo tuttuja ja meillä käytössä, mutta muutama uusikin vinkki taisi kirjasta löytyä.
En osannut lukea kirjaa tietenkään "normaaliterveen" vauvan vanhemman näkökulmasta, sillä meillä molemmilla lapsilla on ollut äärimmäisen vaikeat ensimmäiset vuodet. Kirjoittajan vauva kärsi myös jonkin sortin allergioista, mutta luulen, että hieman eri laajuudessa kuin meidän perheen pienet. Laajuuden eron paljastanee se seikka, että meillä ei ikinä olisi tullut kuuloonkaan miettiä, että miten saisimme vauvamme nukkumaan läpi yön. Ainoa asia, jota me mietimme ja murehdimme, oli se, että miten saamme lapsemme kivuttomaksi (ja vasta sitä kautta paremmin nukkumaan).
Osaltaan kirja siis vaikutti olevan "vanhempilähtöinen", koska kirjoittaja painotti omaa motiiviaan saada vauva nukkumaan läpi yön (ja jo varhain). Mutta onneksi kirjassa painotettiin monesti, että kirjoittaja ei ole "huudatusunikoulujen" kannattaja niiden alkuperäisessä merkityksessä. Kirjassa siis esitettiin hyväksi metodiksi ns. taukotoimintatapaa, joka on lempeämpi vauvalle.
Kirjassa perustellaan hyvin asioita, joita vauvalle tehdään (tai ollaan tekemättä), jotta päästäisiin kohti täyttä yötä. Siltikin itse koen, että tärkeämpää kuin saada tietty tavoite vauvan nukkumisesta täytettyä, on se, että tutustuttaisiin siihen omaan vauvaan ja hänen persoonallisuuteen, rytmeihin, tarpeisiin ja temperamenttiin tosi hyvin ennen kuin alettaisiin kohdistamaan häntä kohtaan vaatimuksia nukkua tiettyjä määriä ja aikoja. Mielestäni kirjaan olisi voitu tuoda siis suuremmin esille sen, että vauvat todellakin ovat persoonia (tämä kyllä mainittiin kirjassa, mutta en huomannut, että olisi painotettu kovinkaan).
Minun ajattelutapani kulkee niin, että on aikuisia, jotka tykkäävät nukkua yksin ja on aikuisia, jotka tykkäävät nukkua vierekkäin toisen kanssa. Joten on myös vauvoja/lapsia, jotka tykkäävät nukkua yksin, mutta on myös vauvoja/lapsia, jotka tykkäävät nukkua vierekkäin vanhempien/sisarusten kanssa. Ja mututuntumalla sanoisin, että kuitenkin suurin osa ihmisistä kaipaa ja tarvitsee myös yöllä lähelleen toista ihmistä. Monesti historiallisissa julkaisuissakin mainitaan, että ennen vanhaan (tuhansia vuosia sitten) ihmiset ovat nukkuneet läjässä ihokontaktissa toisiin. Siksi kavahdan sitä, että vauvat vietäisiin eri huoneeseen heti synnäriltä päästyä. "Saat nukkua" -kirja puhuu oman sängyn, ja myöhemmässä iässä myös oman huoneen puolesta. Itse pidän perhepetiajatuksesta, jos se on koko perheelle toimiva ratkaisu. Henkilökohtaisesti itseäni inhottaa ajatus, että itse kyllä valitsen oman miehen kainalon iltaisin ja öisin enemmän kuin mielelläni, mutta epäisin sen vauvaltamme tai lapseltamme ja pakottaisin (eli ns. opettaisin) hänet nukkumaan yksin.
Ja se tärkein asia, mikä näin paljon valvottavien refluksi-allergia-astmalasten äitinä tuli kirjaa lukiessa mieleen, jonka haluan sanoa ääneen, on se, että kipeää lasta ei koskaan, koskaan saa jättää yksin itkemään! Ei edes sen paussin ajaksi, josta kirjassa puhutaan. Jos oikein ymmärsin, kirjoittaja on samaa mieltä kanssani tästä asiasta.
Kirjaa voi lukea myös hyvään uneen ohjeistavana teoksena (ei siis välttämättä tiukkana ohjekirjana täyteen yöuneen). Ja sellaisena se onkin mielestäni oikein mainio kirja! Ei ole koskaan turhaa kertoa, miten vauvat tarvitsevat päivällä hellyyttää ja aktiivisuutta, jotta yö sujuisi ilman niiden suurempaa kaipuuta. Aina on hyvä kerrata makuuhuoneen viileys, pimeys, hiljaisuus ja niin edelleen. Eli siis myös kipeitä vauvoja/lapsia voi ohjata uniasioissa oikeaan suuntaan, kunhan heitä ei jätetä yksin (kipeä vauva tarvitsee mielestäni aina vanhemman lohduttavaa kontaktia - ihokontaktihan tutkitustikin parantaa oloa, oli kipu mikä tahansa).
Se, mikä minua kirjan sisällössä yllätti, oli vauvojen koulutettavuus. Kirjoittajalla oli monen monta haastateltavaa sekä laajempaakin tietämystä eri maiden tavoista, ja ne osoittivat sen, että vauva on todellakin (mielestäni jopa surullisen) sopeutuvainen, jo tosi nuorena (jossakin maassa, olisikohan ollut Ranskassa, jo muutamakuisia vauvoja huudatetaan uneen, jotta ne nukkuisivat läpi yön, huh!).
Ymmärrän sen, että lapsia ja vauvojakin jo pitää alkaa "koulimaan" kohti meidän nykymaailman "normaalia" elämää, mutta toisaalta... eihän parikuisilta (tai edes parivuotiailta) vaadita muillakaan elämän osa-alueilla samoja taitoja kuin aikuisilla on, joten miksi vauvojen "pitäisi" osata nukkua jo läpi yön? Eli vaikka taito olisi opetettavissa, niin mielestäni se on silti vähän karua: opettamalla opettaa. Otan siis keskilinjan, ja sanon, että jo synnäriltä lähtien vauvoja on hyvä hellästi ohjata parempaan/eheämpään nukkumiseen, mutta en missään nimessä itse lähtisi sen vakavampiin toimiin. Onneksi "Voit nukkua" -kirjassa on paljon ohjeita, joita voi toteuttaa myös tässä keskilinjan perspektiivissä. Ja siksi vastaan, että kyllä, tämä kirja voi auttaa teidänkin perhettä nukkumaan paremmin!
