Kymmenen vuoden nautinto

Kymmenen vuotta minä sitä tein: keitin kahvia, join kahvia, kutsuin kahville, puhuin kahvista, nautiskelin kahvista. Nyt se sitten loppui. Repäisin itseni irti tuosta ah niin ihanasta koukuttajasta, kotiäitien hengenpelastajasta ja suomalaisten pyhästä juomasta. Nyt meidän rakkaustarinamme on ohi. Ja jos kehoni saisi päättää, uutta tarinaa ei aloiteta.

Kymmenen vuoden sisällä kahvittomia pausseja tuli raskauksien suurimpien pahoinvointien aikaan sekä Pikkusankarin imetysdieetin ajan. Nyt, Minimullistajan imetysdieetillä kahvia en ole joutunut kokonaan jättämään pois, mutta rajoituksena olen joutunut pitämään kolmea mukillista - tiedostaen koko ajan, että jo tuosta määrästä saattaa Minimullistajalle tulla vatsanväänteitä. Kahvi on kuitenkin ollut yksi niistä jäljelle jääneistä herkullisista jutuista, joista halusin pitää viimeiseen asti kiinni. Nyt oma kehoni alkoi kuitenkin osoittaa merkkiä, että voisitkohan kokeilla kahvitonta elämää... Otin merkit vakavasti ja eräänä yönä vain totaalisen jämerästi päätin, että aamulla minun mukissani ei ole kahvia - ei, vaikka kuinka miehen kahvikupista leijailisi aivoja sumentavan hyvät aromit.

No tuoksuuhan se älyttömän hyvälle!

Nyt on menossa viides kahviton päivä, ja hyvin meneekin! Alan uskomaan faktaan, että kahvia kittaava ihminen on yhtä pirteä kuin kahvia kittaamaton ihminen - siis että normaalisti ihmiset ylläpitävät sitä pirteyttään yllä kahvilla, mikä on kahvittomalle ihmiselle se perusolo. Ensimmäiset kaksi kahvitonta päivää olivat aikamoista pimeyttä, tuskaa, pääkipua, ajatusten pyörimistä kahvin ympärillä ja haikeita katseita suunnattuna kahvinkeittimeen. Sitten alkoi helpottamaan, ja tänään suuntasin jo ihan mielelläni teekuppini äärelle. Ja minähän en siis ole ikinä ollut millään tavalla teeorientoitunut ihminen. En sitten millään tavalla, haha. 

Hymyissä suin voin jo kuvailla kahvitonta kehoani. Aamuäreys on laimentunut - ennen kun luonteeni vähän niin kuin muuttui aamukahvin aikana... ainakin jos mieheltäni kysytään. Nyt ei ole sitä pakottavaa tarvetta päästä hankkimaan hermoja sinne Moccamasterin ääreen ennen kuin uskaltaa aloittaa kommunikoimisen toisten kanssa. (Mutta edelleen - onhan se rauhallinen aamujuomahetki ihan kiva juttu vaikka ei samassa tarkoituksessa kuin ennen...) Enää päivän mittaan ei tule samanlaisia väsymyskohtauksia, jotka olen aiemmin joutunut hoitamaan kahvilla (toisin sanoen: silloin on ollut PAKKO saada kahvia). Nyt väsymys on tasaisempaa. Myös näläntunne ei tule hyökkien vaan paljon maltillisemmin. Ja se suurin syy, miksi kahvin dumppasin: sydänoireet ovat vähentyneet huomattavasti. Minulla on rytmihäiriö/muljahtelu/tykytystaipumusta, mikä ilmoittelee itsestään välillä todella useinkin näin suuren väsymyksen keskellä. Muutamia kertoja on ollut jopa kännykkä kädessä hätäsoittoa varten, kun rinnassa on niin kovin pomahdellut. Nyt viimeisten viiden päivän ajan sydämeni on ollut huomattavan rauhallinen (tällainenko on normaalisti ihmisten sydän?), vaikka kaikki muut elämämme muuttujat ovat ennallaan. Ja tämä on iso asia minulle!

Yksi vaihtoehto tulevaisuuden kohtalolleni: lasten pöydässä mehulasin äärellä?

Kun puhun kahvista, puhun normaalista, kofeiinipitoisesta kahvista, siitä, mitä kaikkialla myydään ja juodaan. Ja kofeiinistahan minun kehoni tapauksessa se suurin ongelma tulee. Minimullistajan vatsanväänteet taas sen sijaan tulevat todennäköisesti kahvin voimakkuudesta muuten (mutta eihän se kofeiinikaan lapselle hyväksi ole). Viimeistään, kun Minimullistajan privaattimaitobaari sulkeutuu, alan ehkä maistella kofeiinittomia kahveja ja arvioida, löytyykö sieltä minun maulleni sopivaa sumppia, sillä eihän kahvi nyt mitä tahansa harmaata muovimukikuraa saa olla... Siihen asti koitan selvitä teellä, ja keksiä mahdollisimman herkullisia juomayhdistelmiä. Tällä hetkellä Clippereihin uppoaa kookosmaidon lisäksi joko lakritsinjuurijauhetta tai vaniljauutetta. Menettelee... tai on jopa hyvää! Apua, sanoinko teestä juuri tuolla tavalla, minä vannoutunut kahvinlitkijä...

Mitä kenenkin lusikassa killuu?

Noh, miehen lusikan sisältö ei juuri tämän blogin aihepiiriin kuulu, joten syynätään tarkemmin meidän kolmen muun lusikat!

Pikkusankarin lusikka: 

Pikkusankarin ruokavalion täydellisen vapauttamisen jälkeen (allergologimmekin ohjeiden mukaisesti) olemme kiristäneet hänen ruokavaliostaan pois yksitellen ja harkiten sellaiset ruuat, joista on aivan selvästi tullut oireista käyttäytymistä tai joiden jälkeen Pikkusankari on itse kertonut tulevan huono olo kerta toisensa jälkeen. Nyt pois syömislistalta ovat ainakin yritämme, että lähes kokonaan sitrushedelmät ja viinimarjat. Muita happamia, tulisia ja väkeviä (ja vähän muitakin) ruokia pidämme tarkkailussa ja seurailemme rauhassa. Voi olla, että lista kasvaa vielä hieman... Pikkusankarilla on onneksi kuitenkin (ehkäpä näiden kaikkien menneiden bataattiruokavuosien takia) ruokamieltymyksenä melko miedot maut. Esimerksiki mustapippuria ei saa missään nimessä olla liikaa ruuassa, muuten tulee itkut.

Tämä äiti on ollut aika innoissaan, kun on päässyt sotkemaan lapsensa ruuaksi vaikka mitä kaikkea jännää (mitä ei itsekään pysty syömään)!

Minun lusikka:

Minä olen pikkuhiljaa yrittänyt vapautella itselleni kiellettyjen listalta ruokia takaisin, ja muutamien ruokien kohdalla onnistunutkin! Pieninä määrinä esimerkiksi nokkonen, raparperi ja porkkana ovat tehneet makunystyröitäni hemmottelevan, onnistuneen come backin! Sitten on sellaisia ruokia, joita olen testaillut, - ja jotka ovat suureksi harmikseni olleet ehdottoman huonoja Minimullistajalle minun kauttani. Jo itsenikin (rytmihäiriötaipumukseni) takia tämä ikuinen kahvinjuomisen vähennysyritys oli onnistuakseen, kun testasin iiiiihanaa pakuriteetä. Mutta ai kamala mitkä järkyttävät oireet siitä Minimullistajalle tuli! En uskalla edes pakuripussia päin enäää katsoa...

Tällä hetkellä kiellettyjen lista näyttää siis tältä: kananmuna, maitoproteiini, soija, vehnä, kaura, ohra, ruis, kaikki muut kaalit paitsi kukka- ja parsakaali, sipulit, paprika, fenkoli, herneet, rosmariini, chili, oregano, curry, pakuri, suklaa/kaakao, hiilihappojuomat, kirjolohi.

Rajoitettuna ovat kahvi, kaikki kasvatetut kalat, merilohi sekä kukka- ja parsakaali.

Minun jälkkärivaihtoehtojeni uusimpia herkkuja: banaani-chia-kookosletut, oooooh!

Minimullistajan lusikka:

Minimullistajan lusikan sisältö on laajentunut melkoisesti, mutta vain maistelujen suhteen. Perusraaka-aineena lusikkaa täyttää ehdottomasti useimmiten bataatti, kana ja riista. Mutta myös kesäkurpitsaa ja myskikurpitsaa löytyy lusikasta usein. Maisteluita onkin sitten runsaammin! Yhä enenevissä määrin olemme antaneet Minimullistajan maistaa myös minun ruokiani (joita hän siis KI-NU-AA siinä vieressä). Eli toisin sanoen Minimullistajan maistelut ovat sama asia kuin minun sallittujen ruokien syöntilistani! Ja näyttääkin mukavasti siltä, että esimerkiksi muutama kalalaji menisi ilman suurempia oireita! Sitä vastoin esimerkiksi amarantti taitaa olla aika nounou hänelle...

Näitä on nähty myös Minimullistajan hyppysissä!

Suurempia ruokakaavoja linjataan taas reilun viikon päästä the Gurun vastaanotolla, joten sitten palaan tarkemmin kertoilemaan esimerkiksi siitä tässä yli vuoden iässä paljon muita ihmisiä puhuttavasta tissiasiasta... Kuinkas kauan oikein aiot imettää?

p.s. Jos useammat ruokakuvat tai muut meidän arjen pikkukuulumiset kiinnostavat, niin hakekaa instagramista nimeä skribentti. Siellä voidaan myös kohdata!

Jumeja ja keinoja

Onko muita, joilla on koko selkä ja kyljet jumissa lapsen kantamisesta ja huonoista imetysasennoista? Tai semmoisia, joilla hartiat, niska ja pään lihakset ovat älyttömässä juntturassa vinkuralla nukkumisesta olemisesta, kun yöllä ei perhepedissä uskalla liikuttaa polviryppyäänkään lapsen heräämistä peläten? Löytyykö kohtalon tovereita melkein jatkuvasta väsymyspäänsärystä kärsivälle?

Minä en valitettavasti pysty tarjoamaan teille minun helpottaja numero ykköstä eli oman mieheni käsiä ja hänen taidokkaita hierontaotteitaan. Enkä ala nyt paasaamaan niiden tärkeiden liikuntojen ja venyttelyjen ynnä muiden tärkeydestä, vaan vinkkaan muutamista keinoista, joista minulle on tosi iso arjen apu yllä listaamiini vaivoihin kun ei sitä miestäkään voi vaivata joka päivä puristeluvinkumisella. Jep, kyllä minäkin haluaisin jaksaa/keritä/päästä/viitsiä salille vahvistamaan lihaksiani monta kertaa viikossa, jotta ko. ongelmat vähenisivät. Ja jep, kyllä minuakin kiinnostaisi venytellä ja vetreyttää itseäni joka päivä vaikka kaksi tuntia, mutta jostain syystä se ei ihan uppoa sujuvasti tähän arkeemme nyt... 

Vakaista yrityksistä huolimatta kehonhuolto iltaisin ei vaan onnistu. Yleensä iltaisin olen kuin kalpea rätti sohvalla x-asennossa korvatulpat korvissa tuijottaen ikuisuuteen ja kykenemätön edes nilkkaa pyörittämään. Tai sitten niinä onnekkaina iltoina, kun olo ei ole edellisen kaltainen, on vaan aika paljon kaikkea muutakin tekemistä. Joten minun kehonhuoltoaikani on lasten kanssa leikkiaikaa. Pikkuvenyttelyjä pyrin tekemään joka päivä leikkien lomassa, ja joka päivä kaivamme myös lasten kanssa esille tällaisen kasan romuja:

Nämä romut ovat aika tärkeitä minulle.

Siinä on piikkimatto, kova foam roller, rumble roller sekä piikkipallo. Ihan siinä samalla, kun teen ruokaostoksia leikkikaupassa, pistän keltaista legoa punaisen päälle tai rakennan pikkueläimille aitausta, rullaan ja piikitän itseäni. Lapsilisäpainoa saan sitten vaihtelevasti kymmenen ja/tai kaksikymmentä kiloa siihen päälle... Toimii minulle, tuhannenjumissa olevalle väsyneelle kahden vilkkaan pojan äidille, joten luulen, että toimii sinullekin! Minä en edes haluaisi tietää, miten jumissa olisin ilman näitä...

Ja toisenlaiseen jumiin, aivojumiin/kaamosjumiin/ajatuksenjuoksujumiin..., suosittelen tämmöisiä:

Valoa, valoa, valoa!

Jo ennen lasten syntymää totesin, että minun syksyni ei ole iloinen eikä millään tavalla onnistunut, ellen käytä kirkasvalohoitoa joka päivä. Se on minulle aivan ehdoton juttu. Pelottaa miettiäkin yhtälöä meidän arki + syksy ilman kirkasvaloa. Onneksi ei tarvitse kokeilla!

Kävelyä ja kiukuttomampaa oloa

Siinäpä se on otsikossa hyvin tiivistetysti meidän kolmannen osteopatiakäynnin jälkeiset fiilikset.

Kun kerron osteopatiasta ja meidän kokemuksista, haluan edelleen painottaa, että mikään syy-seuraus-suhde osteopatian ja sen jälkeisten tapahtumien välillä ei tietystikään ole sataprosenttinen, muitakin muuttujia kun on aina messissä, kun puhutaan elämästä tieteellisten laboratoriokoeasetelmien ulkopuolella. Syy-seuraus-suhteiden todennäköisyydet ovatkin sitten kaikkien itse pääteltävissä ja havaittavissa...

Lähtiessämme ajamaan osteopaatin luota, Minimullistaja huusi oudonkuuloista huutoa autossa (lienemme melko asiantuntijoita näiden huutojen analysoinnissa...) ja poikaa autosta nostaessa hiki tirisi melkein haalareiden läpi (ja kyllä, autossa oli pukeutumiseen suhteutettuna aivan normaali lämpötila). Osteopatiaa seuraavana päivänä Minimullistajan liikkuminen koki hurrrrrjan harppauksen: siihen asti hän oli ottanut reilun kuukauden ajan vain yhden tai kahden askeleen tuettomia töpötyksiä, nyt hän tallusti yli kymmenen kunnon askelta yhtä soittoon! Myös vaipan sisältö erosi selvästi hajunsa suhteen aiemmasta muutaman päivän ajan. Ylipäätänsä osteopatiakäyntien jälkeen vaipan sisältöä on tullut aivan eri tahdilla kuin ennen: tositosimonesta kappalemäärästä harvempaan päin (myös me vanhemmat kiitämme tästä muutoksesta, jos itseäkin saa tässä ajatella...).

Tämän kolmannen hoidon jälkeen osteopaatti sanoi haluavansa ainakin vielä kerran hoitaa Minimullistajan, vaikka nytkin jo muutosta on tapahtunut hänen kehossaan.

Pikkusankarin osalta kolmannen kerran jälkeen emme huomanneet mitään erityistä muutosta edellisiin viikkoihin eli edellisten hoitokertojen jälkeiseen meininkiin. Mutta hänen osaltaan voisin uskaltaa jo todeta, että hänen olonsa on osteopatian aloittamisen jälkeen parantunut huomattavasti (yritän sanoa tämän yhtään liioittelematta...). Siis että Pikkusankarin mahtava luonne alkaa taas paljastumaan sen kamalan pipikäyttäytymisen alta, minä suorastaan nautin poikani seurasta (en pelkästään komenna, kiellä, käske, korota ääntä, uhkaile, voivottele koko päivää), leikit ovat välillä kummallisen rauhallisia ja piirrustus-kirjoittamis-askartelupöydän ääressä hän saattaa viihtyä vaikka pari tuntia putkeen. Hän tottelee kuin normaali nelivuotias! Ja tämäkö on meidän poika!?! Melko häkellyttävää. Lääkkeidenantokin on muutamia kertoja unohtunut, kun häiriökäyttäytyminen ei ole ollut niistä muistuttamassa. Vaikka yöt ovatkin melko hulinaa edelleen, on meitä mieheni kanssa hellitty yhä useammin pidemmillä aamu-unilla. Osteopatian aloittamisen jälkeen pojat ovat pidentäneet heräämistään tunnilla tai jopa parilla!

Ennen kuin kerroin osteopaatille meidän kuulumisia, hän Pikkusankaria tutkiessaan totesi, että neljättä kertaa ei taidetakaan enää varata tähän putkeen, sen verran paljon muutosta Pikkusankarin kehossa oli tapahtunut. Tilannetta jäädään seuraamaan.

Ja koska jostain pitää aina olla huolissaan, niin tällä hetkellä uutena huolena on sitten varmaan se, että eihän Pikkusankarin olo vaan voi kadota mihinkään? Eihän?

Viiden vuoden väsymys

Tasan viisi vuotta sitten se alkoi, pimeillä marraskuun viikoilla: pitkä viiden vuoden väsymys. Jo jonkin aikaa toivottu kaksi viivaa ilmestyi silmiemme eteen, ja samoihin aikoihin vessanpytty ja sängynpohja tulivat minulle enemmän kuin tarpeeksi tutuksi. Pahoinvointia päivät ja valvomista yöt. Kai siinä keskiraskauden vaiheilla muutama kokonaan nukuttu yö sentään sattui olemaan. Luulin, että kunhan se vauva vaan tulee ulos minusta, niin pääsen taas nukkumaan. Ja minne se elämä sitten veikään Pikkusankarin kanssa: semmoiseen mustaan väsymyslabyrinttiin, jollaista en koskaan ikinä ollut osannut edes arvailla olevan olemassa. En osannut kuvitella, että on edes mahdollista, että vauva heräilee monen kuukauden ajan kymmenen minuutin välein yöllä itkemään. Siis monta kymmentä kertaa yössä. Välillä väsymyslabyrintistä kajasti valoa ja pois sieltä pääsimme Pikkusankarin kaksivuotissynttäreiden hujakoilla. Hulluja kun olimme, niin samoihin aikoihin uskalsimme alkaa haaveilemaan sisaruksesta... ja siinä sitä sitten oltiinkin: pallomahan kanssa yön tuskaisina tunteina sängyssä voivottelemassa. Yllätysoksennukset, levottomat jalat, suonenvedot, vaikeat nukkumisasennot ynnä muu kiva olivat taas tuttua juttua. Raskausaikana osasin kuitenkin olla kiitollinen siitä, että vain minä joudun valvomaan, ja katselin vieressä tyytyväisesti nukkuvaa miestäni toki välillä kramppihuutoihini heräten... Uusi väsymyslabyrintti veti meidät molemmat sitten syövereihinsä kunnolla heti Minimullistajan synnyttyä. Vaikkakin Minimullistajan öiden herätyskerrat ovat lukumäärällisesti olleet pienempilukuisia kuin Pikkusankarin kanssa koetut, alkaa väsymys tuntumaan tässä vaiheessa jo melko samalta kuin silloin Pikkusankarin vauvavuotena, elämämme pahimpana heräilyajankohtana.

Taivaalta saatta löytyä kaunis valvomiskaveri.

Oikeastaan tämän syksyn aikana havahduin oman väsymyksen tasooni ihan kunnolla... Aloin kuuntelemaan uudella tavalla tuttavien kahvipöytäkeskusteluja siitä, kuinka heidän normaaliuninen vauvansa on kolme kuukauden iässä vihdoin alkanut nukkumaan kokonaisia öitä. Tajusin, että hetkinä, joina aiemmin olisin lähtenyt urheilemaan, joudun jäämään lepäämään. Vaikka vauvavuosi on jo takana, huomaan edelleen peiliin katsoessani loskakeliin sointuvan elottoman ihoni ja kaivinkoneella kuopsutetut silmänalusmonttuni. Pikkusankari on alkanut ehdotella useasti juttuja, kuten "Mitä jos äiti sinä menisit nukkumaan ja minä vahtisin pikkuveljeä sillä aikaa ihan kiltisti tässä olkkarissa? Näytät tosi kamalalta." Miehen kanssa epäonnistumme, jos joudumme luettelemaan edes kolme pariskuntana vietettyä kodin ulkopuolista parituntista vuoden sisällä.

Kattaus kahdelle? Todella harvinaista herkkua.

Näitä ja muita juttuja pohtiessani ja oloani tarkkaillessani ensin mieleeni tuli ajatus: "En vaan millään voi olla näin väsynyt kuin miltä kehossani tuntuu; eihän meillä ole yhtään niin rankkaa kuin Pikkusankarin kanssa oli". Sitten aloin kelailla elämääni vuoden ajalta: isäni kuolema, omat (välillä aika turhauttavankin voimaa vievät) terveydelliset ongelmat, lasten sairauksien epätasapaino, toinen yli vuoden kestänyt imetysdieetti, sosiaalisen tukiverkoston pieneneminen,... Tajusin, että nyt on aika hyväksyä se ja sanoa ääneen: olemme oikeasti kroonisesti tosi väsyneitä. Eihän se, että Minimullistaja herää kolme viiva kaksikymmentä kertaa yössä Pikkusankarin vauvavuoden aikaisen neljänkymmenen sijaan, kerro koko totuutta väsymyksestä. Pakko se on myöntää. Kokonaisrasitus tällä hetkellä on erilaista kahden lapsen kanssa päivisin, ja Pikkusankarikin kun saattaa herättää edelleen muutaman kerran yössä ja tietenkin juuuuri siihen Minimullistajan parhaan unipätkän aikaan.

Rakkaat valvottajat.

Tällä hetkellä on karkeasti ottaen kahdenlaisia päiviä: on väsyneitä ja vähän vähemmän väsyneitä. Väsynyt päivä on normaalipäivä, sellainen, jolloin edeltävänä yönä ei ole tullut kerrytettyä kuin pikkuisia unipätkiä siellä täällä. Vähän vähemmän väsynyt päivä on sellainen päivä, jolloin edeltävänä yönä olen saanut nukkua yhden noin neljän tunnin pätkän (loput toki ovat niitä pikkupätkiä). Vähän vähemmän väsyneenä päivänä huomaan, että se minun perusoloni ei taidakaan olla se normaali ihmisolo. Minun perusolooni kuuluu aamusta alkaen pieni jurruttava pääkipu, kirvelevät silmät, palelu, pieni ylilämpöily, sydämen lyöntien epätahtisuus ja muljahtelu, itkuherkkyys... Välillä väsymys ihan vapisuttaa kroppaa ja välillä se saa aikaan melkein paniikkikohtauksen. Näihin kaikkiin olen sopeutunut, ne ovat melkein jokapäiväisiä seuralaisiani. Näiden avekkieni määrä korreloi suoraan edeltävän yön rankkuuteen. Sitten välillä, kun parempi yö minulle suodaan ja nämä "vaivat" ovatkin poissa/vähäisiä, huomaan, miten kivalta voi omassa kropassa tuntua... Silloin päivä näyttää jo aamulla valoisammalta, jaksan ehkä käydä kevyesti urheilemassa ja jaksan soittaa ystävälle - ilman ponnisteluja.

Olen kovasti miettinyt, miltä mahtaa tuntua, kun saa nukkua viisi/kuusi/seitsemän/kahdeksan tuntia putkeen? Ja vieläpä monena yönä peräkkäin? Miltä tuntuu, kun saa itse päättää nukkumaanmenoajan ja heräämisajan, kun voi painaa päänsä illalla tyynyyn, ja olla melko varma, että kukaan muu kuin herätyskello ei minua herätä? Mitä kaikkea silloin jaksaakaan päivisin tehdä? Miten ihanan lempeästi ja pitkähermoisesti silloin jaksaakaan ohjeistaa kiukkuavia lapsia? Muistaako silloin edes joitakin asioita ilman ainaista kalenteriin merkitsemistä? Minkälaista on, kun väsymyksen takia ei tarvitse vuodattaa kyyneleitä päivittäin? Voiko silloin sanoa hyvältä kuulostaville ehdotuksille "kyllä" sen sijaan, että pitää sanoa "katsotaan, jos vain suinkin jaksan"? Onko silloin mahdollista suunnitella vapaapäiville muutakin kuin miehen kanssa vuorotellen lepäämistä? Onko silloin enemmän parisuhdettakin? Haluaisin niin kovasti tietää vastaukset.

Jaksanko joskus taas askarrella tuntikaupalla lasten kanssa?

Siitä olen varma, että kun tästä viiden/kuuden/seitsemän/mikä siitä nyt tuleekin vuoden väsymyksestä pääsemme yli, meidän perhe osaa arvostaa unta, nukkumista ja rauhallisia öitä. Luulen, että tämän väsymyskidutuskoulun jälkeen ei tulisi mieleenkään valittaa sellaisesta väsymyksestä, mikä on itse aiheutettua. Juuri nyt, tässäkin vuolaasti väsymystäni itkien, ymmärrykseni ei veny liiemmin sellaisille tapauksille, jossa esimerkiksi ihminen itsekin sen tiedostaen, omilla elintavoillaan sabotoi omaa untaan ja sitten valittaa väsymystään suurin sanankääntein. En todellakaan toivo kenellekään huonosti nukkuvaa lasta, mutta ei tekisi varmaan pahaa, jos jokainen kokeilisi muutaman yön verran pistää herätyskellon soimaan puolen tunnin välein koko yön ajaksi. Luulen, että pientä kiitollisuutta omaa tilannetta kohtaan olisi havaittavissa kokeilun jälkeen... Enkä kirjoittanut tätä pahalla, tiedättehän, vaan aitona muistutuksena, että esimerkiksi jokaikinen, joka VOISI mennä nukkumaan aiemmin, jotta aamulla ei olisi niin väsynyt, menisi ja sulkisi sen telkkarin pikkuisen aikaisemmin tai jättäisi yhden baarikierroksen välistä.

Omaa väsymystilannettani ei helpota faktat, kuten se, että ylikierroksilla käyvä kroppani ei anna minun nukahtaa heti kun siihen tulee tilaisuus. Saatan pyöriä tunnin, puolitoistakin yhden yöheräämisen jälkeen ennen nukahtamista. Toinen fakta on, että minä vartaloineni, toimiakseni parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitsisin todellakin ne kahdeksan tunnin unet. Kehoni taitaa siis olla aikamoisella selviytymis-modella nyt. Jos olisin viitseliämmällä tuulella, tekisin näiden faktojen ja heräämissummien pohjalta laskutoimituksen univajeestani viimeisen viiden vuoden ajalta. Viitseliäisyyttä täällä ei juuri nyt näy, joten heitetään sellainen noin-arvio tähän loppuun: miinuksella mennään vähintäänkin 5000 tuntia. Tätä lukua voimme sitten käsitellä mieheni kanssa päätämme epätoivoisesti pyöritellen, sillä ehkä hieman tragikoomisestikin, minulla on uniasiantuntija (!) täällä kotona. Mies meinaan työkseen ohjeistaa ihmisiä nukkumaan paremmin... Help me, my darling!

Kohti oireetonta elämää

Sehän tässä koko refluksi-allergia-astmaelämässä on aina (ollutkin) päämääränä: oireeton elämä. Kuten aiemmin jo kerroin, nyt pistettiin vihdoinkin uudenlaista bensaa autoomme matkalla kohti oireetonta elämää. Sen bensan nimi on osteopatia. Kaksi kertaa takana - ja luulen, että muutama ainakin vielä edessä. 

Tässä toisen kerran jälkeinen typistetty tietopläjäys: 

Minimullistaja on todennäköisesti ollut kohdussa pahasti puristuksissa, sillä edelleen hän on huomattavasti eteenpäin koukistuneessa asennossa. Supussa olemisen takia pallea ei ole päässyt/pääse toimimaan kunnolla, ja näin ollen sen takia on saattanut syntyä refluksivaiva. Koko lantion alueella, erityisesti vasemman lonkankoukistajan alueella, on jäykkyyttä. Kallonpohjan alueella on myös edelleen jäykkyyttä, ja tämä häiritsenee vagushermon toimintaa. Näitä jäykkyyksiä osteopaatti pyrkii helpottamaan.

Pikkusankarin keuhkot olivat saaneet lisää tilaa ensimmäisen osteopatiakäynnin jälkeen. Mutta edelleen rintarangan alue on jäykkä, ja se vaatii availua, jotta astmaoireet helpottaisivat edelleen. Samoin kuin Minimullistajalla, Pikkusankarillakin pallea on "puristuksissa".

Pikkusankarin helpompi arki näyttää muun muassa tältä.

Miten muuten menee:

Pikkusankarin lääkearsenaali on tällä hetkellä maksimit Losecista, Seretidestä ja Ventolinesta. Gavisconia annamme tarvittaessa. Ruokailua on rajoitettu sen verran, että viinimarjat, sitrushedelmät sekä manteli ovat pois käytöstä, ainakin suurissa määrin. Rajoituksen alla olevien ruokien ja Pikkusankarin huonon olon/käyttäytymisen syy-seuraus-suhde on huomattu olevan noin sataprosenttisen varma, ja siksi the Gurun ohjeiden mukaisesti me ne poistimme ruokavaliosta (ja voi olla, että lisää ruokia rajoitamme, jos saamme varmoja syyllisiä kiinni). Pikkusankarin olo on viimeiset viikot yleisesti ottaen ollut huomattavasti parempi/vähäoireisempi/rauhallisempi. Päivät ovat olleet helpompia ja yöheräilyt lääkkeenpyytämisineen ovat jääneet lähes kokonaan pois. Gavisconiakin on annettu entisen jokapäiväisen annoksen tai parin sijaan viime viikkoina yhteensä vain muutaman kerran. Syitä on vaikea tietää, on se sitten syksy, osteopatia, ko. ruokien rajoittaminen tai Pluton ja Saturnuksen asento, pääasia on, että kohti oireettomampaa elämää mennään!

Minimullistajan tilanne onkin epäselvempi: vuoristorata jatkuu. Osteopatiasta on selvästi ollut JOTAKIN vaikutusta; siis aluksi ainakin negatiivista (esimerkkinä puklaamista, jota ei ole tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana kuin osteopatian jälkeisinä kahtena päivänä). Niin, ja ruokavalio: rotaatioita on pikkuhiljaa tehty enemmän niin minun kauttani kuin suoraankin Minimullistajan suuhun. Ja tämä saattaakin olla se suurin tekijä vuoristoratamaiseen arkeen. Lääkkeisiin emme ole vieläkään koskeneet Minimullistajan kanssa, mutta jos yöt jatkuvat repaleisina viikko toisensa jälkeen, saatamme harkita the Gurunkin ehdottamaa Losec-kuuria.

Tässä eräs Minimullistajan hotelliaamiainen. Joskus matkalla on pakko tehdä pieniä kompromisseja rotatoinnin suhteen. Tässä maisteltiin muun muassa ei-ihan-niin-varmaa-mangoa.

p.s. Niinhän siinä sitten kävi, että instagram vei mukanaan; meidän arjenkoukeroita voi siis tarkemmin seurata, kun iskee instagramin hakukenttään skribentti-nimen.

Vain äiti

Jonkinlainen kriisinpoikanen on hätyytellyt uhkaavasti minua, lähemmäs erästä aikuista tasakymmenlukua lähestyvää kehoani ja mieltäni. Pään sisällä on pohdittu vaikka mitä ja pään päältäkin nipsaistiin viisitoista senttiä pois... No okei, ehkä kyse ei ole nyt pelkästään luvuista, vaan identiteettini eri palasien epätasapainosta. Minusta on viime aikoina tuntunut, että olen vain äiti. 

Äitinä olo on hienoa, parasta ja ihanaa. Nyt kuitenkin olen huomannut, että elämässä on oikeasti oltava jotakin muutakin kuin äitirooli, jotta voisin hyvin. Kriisi kaatui päälle viimeisimpien viikkojen aikana, kun sairastelukierteidemme takia olin lukittu kotiin lähes kokoaikaisesti. Lukuunottamatta yhtä tosiystävää ja omaa äitiäni kukaan ei uskaltanut/halunnut/viitsinyt kyläillä meillä pitkään aikaan. Mekään emme tietenkään pystyneet lasten kipeyksien aikana liikkumaan missään sosiaalisissa paikoissa ja sitten kun minä itse olin kipeä, en jaksanut raahata poikakaksikkoamme mihinkään, edes omalle pihalle. Niin, sosiaalisen elämän rappeutumisen lisäksi tajusin, että pääni ja kehoni todella tarvitsevat urheilua! Siis ihan oikeasti vaativat. Monien viikkojen tauko siitä ainoasta kodin ulkopuolisesta omasta harrastuksesta tekee kyllä tosi pahaa. Myös ne muut kivat jutut, kuten valokuvaus ja keittiöinnovointi, ovat jääneet väsymyksen ja kipeyden jalkoihin. Parisuhdekin kuulostaa kaukaiselta sanalta sellaisessa tilanteessa, jossa monen viikon ajan kaikki yhteinen kotonaoloaika menee jotakuta nukuttaessa ja itse nukkuessa tai sitä yrittäessä (siis ihan oikeasti: heti nukkumaan kun viimeinenkin lapsi menee ja kotivapaapäivät vuorotellen päikkäröiden, jes...).

Äitiys - mahtavaa, mutta niin sitovaa.

Kipeysviikkoina minä en juurikaan ollut vaimo, ystävä, harrastaja enkä mikään muukaan, olin äiti vaan. Koska harmitus, ärsytys ja hermojen kiristyminen alkoivat olla jo aika valtavaa pääni sisällä, heti toivuttuani ryhdyimme toimenpiteisiin. Viikonloppuna pääsin, harmillisen puolikuntoisena tosin, kivoille messuille viettämään ihan omaa päivää! Kerran kävin nurkan takana salaa tirauttamassa ilon itkutkin - en ollut piiiiitkään aikaan tuntenut sellaista vapauden, huolettomuuden ja rentouden tunnetta kuin silloin! Toisena viikonloppupäivänä kävimme ensimmäistä kertaa Minimullistajan syntymän jälkeen miehen kanssa kaksin rauhassa kelloa vilkuillen ravintola-annokset nauttimassa lähimmässä mahdollisessa ravintolassa mutta what ever. Vaikkakin vielä köhänuhassa, korkkasin myös saliurani tärisevin jaloin. Ja tulevana viikonloppuna pääsen taas nauttimaan ystävän viikonloppuyökyläilystä tai hän pääsee nauttimaan meidän kiukkupäivistä ja itkuilloista pitkän kaavan mukaan! Huomenna edessä häämöttää jännä retki pääkaupunkiseudulle lasten kanssa; mahtavaa alkaa taas laajentamaan liikkumisrepertuaaria näiden epätoivoviikkojen jälkeen!

Elämä - onneksi se on (ihan vähän) myös jotakin muutakin kuin äitiyttä ja kotonaoloa. Ja onhan se nyt paljon kivempaa hoitaa lapsia, kun hoitaa myös ystävyyttä, omaa kuntoaan ja avioliittoaan.

p.s. Jouduin luopumaan pakon edessä vanhasta älypuhelimestani, ja tuo uusi luurini suorastaan syöksi minut instagramiin, niin älykäs se oli. Niinpä päätin tarjota blogin lisäksi arkimaistiaisia myös instan puolella niinkin mielikuvituksellisella nimimerkillä kuin skribentti. Tervetuloa kurkkimaan jotakin, en itsekään vielä tiedä mitä kaikkea...! Mutta sen osaan sanoa, että pelkkää kaunista kuvavirtaa ja hempeilyä etsivät: älkää vaivautuko - meidän arkemme näyttänee instassa myös ne raisummat puolensa... Enhän minä nyt osaisi vain kukkasia sinne postata!

Mahdollisuus uudelle

Ennakkoasenne: neutraalin skeptinen, mutta avoin. Mikä tahansa, mikä poikien hyvinvointia voisi kohentaa, on kokeilemisen arvoinen -ajattelu.

Kokeilun toteuttaja: lasten osteopatian todellinen pro-tason tekijä

Löydökset: Pikkusankarilla ryhti on painunut kasaan rintarangan alueella (kyfoosi on korostunut). Tämä aiheuttaa jäykkyyttä keuhkojen alueelle, eikä pleura (keuhkopussi) pääse liikkumaan normaalisti (tyypillinen löydös astmaatikoilla). Kylkiluut ja rintakehä ovat jäykät, eikä pallea pääse liikkumaan vapaasti. Minimullistajalla kallonpohjan alueella on jännitystä, joka estää vagushermon toimintaa (hermo, joka mm. hermottaa useita sisäelimiä). Lantion/ristiluun alueella hänellä on toispuoleista jännitystä, joka jatkuu melkein koko selän alueella niskaan asti. Epätasapainosta johtuen pohjukaissuoli työntyy liian ylös (väärään asentoon), jolloin ruuansulatuskanavan nesteiden eritys ja koko suoliston toiminta häiriintyy.

Kokeilun jälkeen: Pikkusankari ruinasi vettä autossa epätavallisen paljon: "Äiti, mä pyydän nyt ihan kiltisti, että oikeasti ajakaa kaupan pihaan ja menkää ostamaan mulle vettä, olen älyttömän janoinen! Äiti pliiiiis!". Hän myös nukahti autoon hieman kummallisesti. Osteopatian jälkeiset muutamat päivät ovat olleet Pikkusankarilla lähes oireettomia. Minimullistajalla alkoi osteopatiaa seuraavana päivänä peppu punoittaa ja puklua tuli niin, että ei ole vuoteen tullut sillä tahdilla! (Ja ei, emme kokeilleet ruokarintamalla samaan aikaan mitään uutta.) Minimullistajan osteopatian jälkeiset yöt ja päiväunet ovat olleet hieman edellistä viikkoa parempia. Toki tähän syynä voi olla myös rajun yskäisyyden ja räkäisyyden takia annettu nestevento juuri noina öinä, ja sinällään parempiin öihin ei paljon vaadittu, sillä koko viime viikko heräiltiin niissä ihanissa vartin pätkissä...

Kokeilun jatko: Ehdottomasti jatkuu. Edellinen lause ja se fakta, että koko ilo menee omasta pussista (ei vakuutusyhtiön) toivottavasti kertovat ilman tämän kummempia hehkutuksia sen, miten kokeilun koimme... :-)

Kipeyskakun koristeeksi

Meidän tämän syksyn kipeyskakku on ollut oikein mehevän värikäs, suorastaan nautinnollinen kipeydellä herkuttelijoille. Positiivisesti kun ajattelimme, että reilun kahden viikon sisällä meidän perheessä tapahtuneet tukehtumistapaus, keuhkokuume-epäily, pari muuten vain -kuumetta, perusflunssa, mahatauti sekä enterorokko olisivat riittäneet... Mutta niin positiivinen ajattelu sitten palkittiin, ja saimme viikon terveenäolon jälkeen laittaa kakun koristeeksi vielä kunnon (in?)flunssakoristeen!

Tähän (in?)flunssakoristeeseen tiivistyy oikein kivasti juuri se kotivanhemmuuden sairauslomailun ihanuus... Itsellä on niin korkea kuume, että seisominen pyörryttää; kurkku on niin kipeä, että jokainen sana on tuskan takana; pää on niin kipeä, että yksinkertaisia lauseita on vaikea tajuta; niistäminen ja räkäpapereiden roskiin vienti vie joka toisen minuutin päivästä. Imettämisen takia lääkkeitä ei viitsi tolkuttomasti suuhunsa vedellä. Mies ei voi olla pois töistä. 

Kuka vie lapset puistoon? Kuka nukuttaa pienimmän päiväunille? Kuka laittaa ruuat lapsille? Kuka juoksee lasten perässä kodin vaaranpaikoissa? Kuka imuroi ruokamurut pöydän alta? Kuka jaksaa nostaa lapset syliin? Kuka kyykkii leikeissä mukana?

Kun äiti ei jaksa edes ulkovaatteita päälle pukea.

Onko reilua, että kotivanhempi tuntee todella suurta syyllisyyttä sairastumisestaan ja siitä, että ei pysty tekemään edes perustarpeiden mukaista huolenpitoa? Onko reilua, että päivisin kotivanhempi ei saa levättyä ja öisin hän ei saa nukuttua kuin muutaman pikku-unipätkän, kun lapset herättelevät koko ajan umpitukkoisina ja yskäisinä hekin? Onko reilua (kenenkään kannalta ajateltuna), että kotivanhemman kipeys vain jatkuu ja jatkuu, kun hänen kehonsa ei pääse korjaamaan sairauksia levossa? Onko reilua, että allergisen lapsen ravitsemuksen kannalta tärkeä rintamaito vähenee huomattavasti äidin pitkittyneen kuumeilun takia?

Moni asia elämässä ei ole reilua, ja minun mielestä eivät ole nämäkään.

Valitse puolesi

Aivan järkyttävä reissu! Kamala pakkausoperaatio kahden yön takia. Auto sullottu täyteen tavaraa ja lapsia. Neljän tunnin automatka tuskaista huutoa kuunnellen. Ja muillakin lapsilla on koko ajan joko nälkä tai pissahätä tai vaan mikä-lie-kiukku. Suunnaton ahdistus itkun loppumattomuudesta. Automatkan rattoisuuden uudelleen määrittely: vähän väliä sylissä rauhoittelua, tissittelyä, ruuan tarjoamista, vaipan vaihtamista, lelupussin tyhjentämistä yksi lelu kerrallaan, käsilaukun sisällön hätätarjoamista, kaikkien mahdollisten laulujen hoilaamista kaikilla mahdollisilla äänensävyillä, eri radioasemien ja levyjen vaihtelua, "mitä sä sanoit?" -huutamista etupenkkiläisten ja takapenkkiläisten kesken. Minibaarin täyteen ahtaamista omia bataattirasioita sinne pinoten. Ravintolaruuan sopivuuden tarkistaminen paistoöljyjä ja marinaadeja viilaten. Matkastressin pahentamat refluksit. Hampaiden teko. Oireita sittenkin vääränlaisesta ruuasta, kloorivedestä ja/tai lattialtanyppimisistä. Yö vartin välein heräilyä, uniminuutteja nolla. Itkuisia, väsyneitä ja rasittuneita silmiä. Epätoivon katseita.

Kiva reissu! Yhteinen aivoriihi pienimmän matkustajan olon parantamiseksi. Maukkaita eväitä. Kutkuttavaa jännitystä tulevien päivien tapahtumista. Suurta iloa mahdollisuudesta viettää taas kunnolla aikaa kummipoikamme kanssa. Lasten aidot ihmettelyt uusista maisemista. Tyytyväisyys loistavasta ravintolapalvelusta. Hauskat polskimishetket ja ilon kiljahdukset vesidiscossa. Kahdenkeskiset antoisat hetket jokaisen pojan kanssa rauhassa syöden, saunoen, pelaten ja köllötellen. Poikien suunnatonta innostusta ennennäkemättömien seikkailupuistojen aktiviteeteista. Rakkautta, välittämistä ja yhdessä selviämistä.

Sama, juuri tehty reissu. Kaksi tositarinaa.

Aina voi valita tarkastelupuolen.

Ihan vain itsellenikin muistutuksena.

Kevyttä hommaa?

Imettäminen - kepeää duunia? Tai sitten ei. 

Minä en tykkää kalorivahtailuista, ravintoainejakaumien tarkkailuista, "turhista" ruokarajoituksista ynnä muista, enkä koskaan semmoisiin ole ryhtynytkään. Olen fiilissyöjä ja oman kehon tuntemuspohjalta syöjä. Nyt kuitenkin ihan vain huvin vuoksi laskeskeltiin normaalipäivien ruokailuitani kun ne ruokakaapit tyhjenevät aikamoista vauhtia... Ja taas kerran pääsin ihmettelemään imetyksen viemää energiaa. Aivan normaalipäivänä minun ruuista tulee popsittua 3800 kaloria! Että onhan siinä vähän hommaa, niin syömisessä kuin tuolle reilu yksivuotiaalle meijeröinnissä.

Tässä sitten nuo kalorit kuvallisessa muodossa muutaman päivän ajalta.

Päivä 1:

se jokapäiväinen kahvinpahanen, kookosmaidolla tietenkin

Uskalsin ottaa kokeiluun suklaan makuista riisiproteiinia - tähän asti olen ottanut varman päälle vaniljan kanssa. Näyttäsi siltä, että läpi tämä menee! Tätä siis urheilun jälkeen nautittuna.

riistapaistosta

kipollinen hedelmiä kookosöljy-kookosjauho-carob-kurpitsasiemenjauho-marinadissa

turskaa ja kasviksia

päärynä-kinoalettuja mustaherukoilla

minisalaatti

Päivä 2:

no niitä omppuja

ahvensoppaa ja avocadoja

karviaisia kunnon kuorrutteella

tiikeripähkinänäkkäriä (aika monella santsipalalla) ja jauhelihawokkia

riistakeittoa

kesäkurpitsa-amaranttileipäsiä ainakin puoli pellillistä

iltateetä vielä toipilaalle enterorokkokurkulleni

Maukasta viikonloppua kaikille!

Tuomio: vähän allerginen

Tittidididdididiiii: Kovalla jännityksellä odotettu Pikkusankarin ulosteen antitrypsiinitulos paljastettiin meille: arvo oli 259 eli juurikin odotetunlainen. Arvo on hieman koholla, mikä tarkoittaa, että jokin/jotkin ruoka-aine(et) hänen ruokavaliossaan ärsyttä(v)ä(t) suolta, mutta ei(vät) kuitenkaan pahasti. Ruokavaliota emme lähde ilman ruokien ja oireiden välistä selkeää syy-seuraus-suhdetta nyt rajoittamaan, mutta the Gurun ohjeena oli, että siinä vaiheessa, kun tällainen yhteys on selvä, kyseinen ruoka-aine on hyvä vetää ruokalistalta pois. Tällä hetkellä pois ovat vain sitrushedelmät. Voi olla, että listalle päätyy vielä muutama sitrusten lisäksi. Pikkusankarin tapauksessa yleinen toteamus, että tämän tyyliset allergiat helpottavat huomattavasti yleensä kouluikään mennessä, todettiin nyt todeksi. Tämä ihme tapahtui aivan nelivuotissynttärikuukausien tietämillä.

Sallittu edelleen: suklaapiirakka.

Pikkusankarin yksinkertaistettu tuomio: vähän allerginen, mutta paljon refluksinen ja astmaattinen.

Paloiksi

Ajankohtaisena vinkkinä aamupalaksi, välipalaksi, miksi vain palaksi - omenasipsit! Käännetään Suomen omenaylitarjonta iloksi ja heitetään omput uuniin yötä viettämään. Lupaan, että yksikään omppuviipale ei jää syömättä! Meillä uuni huutaa jo armoa päivin öin täyteen tuputetusta omenaväenpaljoudesta. Mutta kestä hetki vielä, uuni!

Perusteellisen omenapesun jälkeen kaiverra kota ompuista pois, jos haluat (minä en kovin tykkää kodasta). Leikkaa niin ohuiksi viipaleiksi, kuin osaat. Lado pellille vieriviereen (ei päällekkäin). Jos haluat, mausta (esimerkiksi ne perinteiset kaneli, inkivääri ja kardemumma toimivat hyvin - maustetta saa olla runsaasti!). Iske uuniin kiertoilmalle 50 asteeseen noin kahdeksaksi tunniksi (niin kauaksi aikaa, kunnes viipaleet ovat rapsakoita). Tärkeää on, että jätät uunin luukun rakoselleen esimerkiksi haarukan avulla! Uunista oton jälkeen jätä sipsit huoneenlämpöön päivän ajaksi. Sitten nauti/säilö/jaa ystäville ja aloita homma uudestaan alusta :-)

Kanelikuorrutteella.

Minä etsin monta vuotta juuri sitä meidän uuniin ja omiin makumieltymyksiin sopivaa sipsintekotapaa, ja nyt vaikuttaisi siltä, että tämä on se sopiva.

A piece of cake

A piece of cake. Meinaan pala imetysdieettikakkua.

"No mitä ihmettä sä sitten syöt?"

"Eihän tuohon jää mitään ruokia jäljelle!"

"Pystytkö syömään mitään herkkuja enää?"

"Jaksatko tosiaan pyörittää lapsiperhearkea noilla safkoilla?"

"Luulisi, että tuollaisella ruokavaliolla kärsisi jo pahoista puutoksista."

Kamalan rankka imetysdieetti siis tämä minun? Kamalan rankka tämä ei ole. Välillä havahdun sosiaalisissa tilanteissa kysymyksien äärellä, että puhutaanko siis nyt minun ruokavaliostani vai jonkun muun? Joudun välillä ihan vakuuttelemaan, että ei minulla tässä mitään suurempaa ongelmaa ole syödä näin... Nyt tulikin mieleen miettiä, miksi.

Vertailukohta imetysdieetti numero ykköseen.

Koska tämä nykyinen iidee ei ole mittakaavassaan mitään verrattuna Pikkusankarin aikaiseen dieettiin, tuntuu tämä ehkä siksi aika helpolta, jos niin voi sanoa näin syödessään. Ratkaisevana erona edelliseen dieettiin on se, että minä voin ihan valita, että mitä minä haluan syödä tuolta listaltani tänään, ei niin, että syön vain niitä kuutta ruoka-ainetta joka ikinen päivä joka ikinen ateria ilman yhtään valinnanmahdollisuutta. Tämä nykyinen tilannehan on siis kuin ruokailottelufestarit 24/7!

Ravintolassakin on helpompaa!

Kasvu ihmisenä.

Neljä vuotta. Kasvaminen äitinä, puolisona, ihmisenä. Suurin osa itsekeskeisyydestä, mikä minussa, normaalissa lapsettomassa parikymppisessä ihmisessä ennen lasten elämään saapumista, oli, on kadonnut. Ei vain ole yksinkertaisesti aikaa miettiä omaa napaa. Silloin se oma syöminenkin saa vähemmän ajattelutilaa päivisin. Se on nyt mitä on. Tottakai sitä mietin ja rakastan sovellella omia maanmyyrikkäpyörikkäjuuristopöperöitäni vaikka tuntikaupalla keittiössäni, mutta se mahdollisuus turhaan vauhkoamiseen ja asioiden jatkuvaan päässä pyörittelyyn ja voivotteluun on kadonnut. Elämässä on niiiiin paljon muuta juuri nyt: kaksi lasta. Ja vielä sellaista lasta kuin meillä, niin...

Itsevarmuus sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään ne omat kylmälootat vaan on jotenkin helpompi kaivaa sieltä laukusta tilanteessa kuin tilanteessa. No big deal, minä syön tätä, koska teen lapseni eteen tätä työtä, katsokoot muut minua miten katsovat. Olen sosiaalisissa tilanteissa kohtelias, mutta napakka. Oma kookosmaitopurkki ja kuivamarjaminigrip yllättäviä kahvihetkiä varten kulkee aina laukussa mukana. Kesällä kävimme maauimalassa harva se päivä polskimassa tuntitolkulla. Kesän ensimmäisenä uintipäivänä marssin uimalan kahvioon pyytämään koko kesän kestävää jääkaappipaikkaa eväilleni. Työntekijät eivät nähneet siinä mitään ongelmaa. Ennen en olisi kehdannut tällaista edes harkita kysyväni. Ja nyt, ylipäätään sitä eväiden tolkutonta raahaamista ei enää ajattele niin vaivalloiseksi asiaksi.

Pikkusankarin ruokavalio.

Ennen Pikkusankarin ruokavalion vapauttamista kerkisimme olla vuoden yhdessä erikoisruokavaliolla. Minun imetysdieettini ei siis meidän perheen näkökulmasta köökkiasioita ihan hirveästi muuttanut. Oli helppo sulautua erikoissyöntijoukkoon ja oli helppo vain lisätä evään määrää, tiedustella eri paikkoihin mennessä samalla minun menun sopivuus yms. Ja oltiinhan me kaikki Pikkusankarin ruokia syöty jo ennen minun dieettiänikin, joten harppaus tiukempaan ei ollut minulle niin suuri.

Enää ei jaeta Pikkusankarin kanssa kakkupalaa. Ehkä ensi vuoden synttäreillä sitten taas.

Aikajänteen erilaisuus.

Aikajänne kahden lapsen kanssa on erilainen kuin yhden lapsen kanssa. Nyt osaa jo mieltää vaiheet elämään kuuluviksi asioiksi ihan eri tavalla kuin yhden lapsukaisen kanssa. Saan omasta päästäni usein kiinni ajatuksia, että "eihän tämä kestä kuin korkeintaan sen kaksi vuotta, tämä on vain vaihe". Niin - välillä se tuntuu hassulta: sanoinko juuri itselleni "vain" kaksi vuotta? Kyllä sanoin! Ja se johtuu siitä, että niin se vain ensimmäinenkin imetysdieetti loppui aikanaan. Niin loppuu tämäkin. Ja minä tiedän sen eri tavalla kuin ensimmäistä dieettiä läpi tahkotessani.

Uudet ruokatuttavuudet.

Iso, iso asia on myös löytämämme uudet ruokatuttavuudet: olemme kaivaneet kaikki mahdolliset vaihtoehdot minun dieettiini sopivista kivoista ruoka-aineista - ja monta aivan mahtavaa ainesta löytänytkin, mistä Minimullistajalle ei oireita tule! Vaikka suomalainen ekologinen omatuntoni välillä yrittääkin sättiä minua viidentuhannen kilometrin päästä rahdatuista herkuistani, niin kyllä se aika nopeasti sormella osoittamisen lopettaa - mielestäni minä olen nyt ansainnut kaikki mahdolliset makunautinnot, mitkä vain dieettiini sopii, oli ne sitten lähimetsästä kerätyt mustikat tai Andeilta lennätetyt kuivamarjat.

Lähipiirin tuki.
Lähimmät tyypit tietävät paremmin kuin viimeksi mikä on homman juju ja pystyvät näin ollen tukemaan minua paremmin.

Ystävät eivät vähättele. Tosiystävä jaksaa vaikka kaksi tuntia pyöriä nälkäisenä kaupungilla etsimässä sellaista ruokapaikkaa, josta minäkin saan jotakin ;-)

Imetyksen helppous.

Ei rintaraivareita, ei kovin usein kipeitä imetyksiä, ei ongelmia. On helpompaa sitoutua imetysdieettiin kun imettäminen sujuu kaikin puolin kivasti. Pikkusankarin kanssa imettäminen ei aina ollut yhtä vaivatonta...

Jos vaan maitovirtani soljuvat edelleen, imetys(dieettini) jatkuu ainakin siis Minimullistajan puolitoistavuotishujakoille asti. Sitten katsotaan tilannetta uudestaan. Tapahtui imetyksen loppuessa mitä vain, toivon hiljaa, että se ei ole yhtä väkisin riuhtaisten irti kuin Pikkusankarin kanssa. Niin kuin varmaan kaikilla imettävillä äideillä on kauniissa toivemielikuvassaan lapsi, joka ihan itse vierottaa itsensä... Ja meidän tilanteessa sen pitäisi tapahtua juuri sillä hetkellä, kun minä saisin luvan lopettaa imetyksen. Ja tämän yhtälön todennäköisyys? Ehkä lähellä nollaa. Heh. Mutta siihen asti: imetysdieettikakkua suuhun vaan!

Jatkotykitystä!

Lueskelin viimeisimpien kuukausien liikenteen lähteitä hieman eteenpäin... Tässä toinen osa maistiaisista, millä sanoilla minun blogiini on löydetty.

zyrtec hyvä - Pikkusankarin allergialääkeura aloitettiin zyrtecillä, mutta se vaihdettiin sopimattomuusepäilyjen takia Aeriukseen. Vieläkään en osaa sanoa, oliko arvaus sopimattomuudesta oikea vai väärä, sillä muuttujia on ollut koko ajan aivan liikaa mukana.

adhd lapsi oireet - Joskus minullekin tuli mieleen, että jospa tämä Pikkusankarin meininki on sittenkin aadeehoodeeta... Mutta nyt alan olla jo vakuuttunut, että kyllä se kaikki oireilu menenee linjalle refluksi-allergia-astma(-SI?).

epätavallinen vauva-arki - kyllä minä koen, että meillä on ollut epätavalliset vauva-arjet. Tavallinen vauva-arki olisi mielestäni terveen vauvan kanssa elettävää arkea. Ja terveitähän nämä meidän vauvat eivät ole olleet, jos määrittelee terveyden vaikka sillä yleispätevällä terveys on sairauksien puuttumista -ajatuksella.

milloin koliikki helpottaa - koliikista ja sen olemassaolosta voidaan olla montaa mieltä... Mutta Pikkusankarille diagnosoitu koliikki helpotti siinä seitsenkuisena, sillä viikolla, kun Nexium aloitettiin ja minä karsin syömiseni kuuteen ruoka-aineeseen :-)

perustyytymätön lapsi  - näitäkin kai on, mutta jos vanhemmanvaisto yhtään kuiskailee, että mukana voisi olla jotakin muutakin, niin kannattaa ehdottomasti alkaa selvittämään asiaa.

kahdenkeskinen aika lapsiperheessä - tätä ei ole juuri meidän perheessä näkynyt. Mutta vain asenteesta se on kiinni, että sitä jaksaa taas odottaa. Kyllä sen aika koittaa.

Kahdenkeskistä aikaa herkutellen pitkän rauhallisen itkuttoman kaavan mukaan? Vai sittenkin se kymmenen yhteistä minuuttia pyykkiä viikaten, mikä jää lasten nukkumaan menon ja oman nukkumaan menon väliin?

toinen vauvavuosi  - meillä ensimmäistä ehdottomasti ihanampi, parempi ja helpompi.

maidoton imetysdieetti - kuulostaa aluksi kauhealta ja vaikealta, mutta ainakin minulle toteutus on ollut varsin helppo. Kaiken muun maitoproteiinisen olen saanut korvattua mieleiselläni tavalla, paitsi juustoja. Mutta pian on tarkoitus kokeilla vuohenjuustoa, nams!

raskas imetysdieetti - yleisesti ottaen minä en koe tätä nykyistä imetysdieettiä raskaaksi. Tietenkin on vaikeampia päiviä ja aika vaikeita hetkiä.

viljaton imetysdieetti + apu - meillä on ehdottomasti apua!, vaikka kuinka nykyään uuden allergiaohjelman mukaisesti tuputetaan tietoa imetysdieettien toimimattomuudesta.

korvikkeen aloittaminen - allergologin kanssa olemme päätyneet siihen, että korvikkeita ei aloiteta kokeilemaan Minimullistajalle, koska imetysdieetti toimii ja minä jaksan imettää ja maitoa riittää ainakin just ja just.

ongelmia imetysdieetin purkamisessa - sinäpä sen sanoit ääneen. Vaikka toisaalta olen todella antautuen orientoitunut tähän vielä ehkä puoli vuotta, vuoden kestävään dieettiin, niin kyllä se purkaminen on mielessä aika ajoittain. Pelottaa, miten suolistoni ottaa vastaan varsinkin niitä minun lempparijuttuja, joita en ole pystynyt korvaamaan millään muulla tämän dieetin aikana: kananmunaa, pähkinöitä, juustoja ja tulisia makuja.

paleojäätelö - vaikka näin: pakasta banaani pilkottuna. Ota se sitten huoneenlämpöön hetkeksi ja hurauta sen jälkeen tehosekoittimessa valitsemasi mausteen kanssa. Suosittelen lakritsinjuurijauhetta tai carob-jauhetta! Jos ruokavaliosi on laajempi kuin minun, maapähkinävoi toimisi myös erittäin hyvin!

Tässä toinen paleojäde: tee samalla kaavalla kuin banaanijäde, mutta tuoreista luumuista (ehkä ilman mausteita). Heitä päälle kookoshiutaleita. Yksi Pikkusankarin lemppareista!

munattomat mikromuffinit - imetysdieetin ollessa vielä munallinen, ne olivat ihan minun suurimpia herkkuja! Kertokaa ihmeessä, jos teillä jollakulla on kuolaatuottava, minun menuuseen sopiva munaton mikromuffini!

nukahtamisongelmat lapsella - jep, tuttuja. Meidän perheessä nukahtamisongelmat liittyvät kiinteästi siihen, että lapsella on niin huono olo, ettei uni tule.

nukuttamisvaikeudet - tiedän, valitettavasti: kaupungin kolmesti kiertävät itkuiset vaunulenkit, puolen päivän pituiset hapottavat kantoreppu-jumppapallohyssyttelyt, tissille nukahtamisen jälkeen äidin kovan pissahädän pidättelyt, hiippailut ja käsimerkit vihdoin pinnikseen lasketun vauvan läheisyydessä...

miksi 4-vuotias valvoo yöllä - Pikkusankari valvoo yöllä, jos hänellä on refluksivaivoja. Hän saattaa haahuilla talossa, tulla herättämään ja pyytää lääkettä.

yöherätykset ahdistaa - niin minuakin, enemmän fyysisesti kuin henkisesti. Kun herätyksien syyt tietää, on "helpompi" henkisesti kestää niitä, mutta kropan ahdistus on vähän eri juttu.

vauva herää itkien päiväunilta - Ainakin meillä pätee tämä: mitä oireisempi päivä muutenkin, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Minimullistaja herää itkien päiväunilta. Vain oikein hyvinä päivinä hän herää jokellellen.

vauva nieleskelee - kun Minimullistaja nieleskelee kuuluvasti, hänellä on yleensä muutkin refluksi-allergia-oireet mukana.

allergialapsen ruokakokeilut - jos jotakin sanon, niin: malttia!

Maltillisesti mentiin myös Minimullistajan synttärijuhlissa. Tässä oli paras kakku, mitä minun taidoillani ja Minimullistajan ruoka-aineilla sain aikaiseksi :-)

allergia väsymys - tällaista yhteyttä me emme ole havainneet itse allergisten kohdalla.

pähkinä vahinkoaltistus - meille on sattunut aika montakin vahinkoaltistusta, mutta onneksi poikamme eivät reagoi anafylaktisilla reaktioilla, ainoastaan niillä muilla: raastavalla kipuitkulla, parin viikon valvomisilla, pätkäunilla, puklailulla...

refluksi voimattomuus - minulla on hyvinkin usein voimaton olo refluksipeikon kanssa taistellessa.

tukehtumisen tunne nukahtaessa - jos refluksinousuja on paljon tai ne ovat voimakkaita, niin voisin kuvitella, että juuri tuolta voisi refluksikolta tuntua :-(

kiukkuisuus refluksioire - oi kyllä! Ja kyllähän se on täysin ymmärrettävää - luulen, että jokainen olisi kiukkuinen, jos kärsisi kovista refluksioireista!

refluksi pääkipu - Pikkusankari valittaa edelleen säännöllisesti pääkipua, ja edelleen sen aiheuttaja on mysteeri. Viime kuukausina Pikkusankari on myös valitellut silmissä tuntuvaa kipua...

refluksi päänhakkaus - oli näillä todellista yhteyttä tai ei, Pikkusankarikin on oireisimpina aikoinaan hakannut päätään holtittoman paljon sohviin, pöytiin yms. Ja tämä toiminta sai monesti ihmetyksiä osakseen.

refluksivauvan imetysasennot - Meillä mitä kohompi (tyynyn avulla), sitä parempi.

vauvan refluksin hoito - suosittelen tätä ehdottomasti osaavan lääkärin alaisuudessa!

rintaraivarit - koettuja Pikkusankarin kanssa. Huh miten ärsyttäviä ne olivat! Piti kyllä laittaa oma mielikuvitus koetukselle, että saisi maitoa vauvalle mahaan. Kaikenlaisia yllätysasentoja ja -hyökkäyksiä ja miehen sylistä vaivihkaa tissille -heilautuksia tuli tehtyä. Onneksi rintaraivarit lähtivät pois heti, kun refluksioireilu helpotti!

d-tippojen myöhempi aloitus - varmaan ihan ok, jos vauvan vatsa ei vain niitä siedä. Tärkeää kai olisi, että vauvalle annettavasta maidosta tulisi deetä sitten tarpeeksi?

losec käyttökokemukset vauvoilla - Pikkusankari ei Losecia ole vauvana käyttänyt, ja Minimullistaja vetelee edelleen ilman lääkkeitä!

Kyllä, kyllä, kyllä, se saatiin takaisin!

crohnin tauti lapsi vammaistuki - ei crohnin taudin takia, mutta astman takia Pikkusankari saa vammaistukea! Tästä päätöksestä olen tainnut täällä unohtaa iloita!

vauvan hengityskatkos - meillä koettiin ihankamala hengityskatkos vähän aikaa sitten.

antaa vain sen, minkä jaksaa kantaa - tämä sanonta ei vain avaudu minulle. Ihmettelen, onko esimerkiksi itsemurhien tekijöille annettu sen verran, että he jaksavat sen kantaa?

hiljainen avunhuuto - jos se ei kuulu, yritä tehdä siitä kuuluvampi. Avunhuudot on aina otettava vakavasti!

huono oma tunto pahoista ajatuksista - hyvä asia on se, että niistä pahoista ajatuksista tulee huono oma tunto. Se kertoo jo jotakin. Jokaisen täytyy miettiä pahojen ajatusten perimmäiset syyt - ja tarvittaessa yrittää muuttaa niitä. Näin ehkä huono oma tuntokin hellittää.

aerius monta kertaa päivässä - Pikkusankarille on annettu kerran viiva kaksi, tällä hetkellä ei ollenkaan!

aerius auttaa lapsen kiukkuun - noniin, mutta sehän on hyvä! Meilläkin lapsen luonne muuttuu radikaalisti, kun hoitotasapaino muuttuu. On ne kummia juttuja ;-)

en osaa lopettaa imetystä - no, jossain vaiheessa lapsi sen varmaan itse lopettaa :-D

kotiäitiys paluu töihin - se on minullakin jossain vaiheessa edessä. Tällä hetkellä ajatus tuntuu kuitenkin melko kaukaiselta ja aika pelottavaltakin ajatukselta.

Jossain vaiheessa on päästettävä kotiäiti-identiteetistä irti ja suunnattava katse kohti työminää.

vauva ja mies reissutöissä - minä en olisi hengissä, jos minun mieheni olisi reissutöissä. Sen verran on heikko meidän muu turvaverkkomme.

lapsi joi vauvan hierontaöljyä - en muista, onko meillä päätynyt juuri hierontaöljyä Pikkusankarin suolistoon, mutta niin paljon kaikkea muuta kiellettyä, että ihan on hävettänyt soittaa Myrkytystietokeskukseen omalla nimelläni niin usein kun on joutunut...

kivunlievitysmantra - valitettavasti minulla ei ole mitään sellaista yleismaailmallista hyvää mantraa tässä jaettavaksi. Sori.

raskaana susannat - minä en ole Susanna enkä ole tällä hetkellä raskaanakaan, joten raskaana olevien Susannoiden vertaistukiryhmän etsijä joutuu nyt valitettavasti pettymään rankasti.

vatsakrampista eroon - no ei ainakaan minun blogini avulla, luulisin. Toivottavasti jotenkin muuten!

tietokoneen tyhjennysohjelma - tästä minulla ei ole mitään sanottavaa.

yhdenillanjuttu vieressä nukkuminen - tämä ei ehkä liippaa blogin aihetta kovinkaan läheltä...

lapamato maria callas - tämmöiseen otukseen emme ole (onneksi?) tutustuneet.