Pages

Keittiökauhuja

tiistai 16. elokuuta 2016

Voitko sinä ymmärtää näitä seuraavia toimintatapoja? Minä en.

Joku ei pese käsiä ennen ruuanlaittoa. Eikö tämä ole puhtaussääntö numero yksi? Sellainen, josta kenenkään ei kannattaisi koskaan luistaa oman ja muiden terveyden takia? Ja sellainen, joka opetetaan lapsille ensimmäisten sääntöjen joukossa?


Joku kaataa kuppiin kahvia ja lorauttaa maitoa perään. Sitten hän juo sen, ja jättää kupin odottamaan seuraavaa kahvitaukoa. Siis maitohan on ihan yhtä pilalle menevä ainesosa kahvin joukkoon sekoitettuna kuin tölkkiin pöydälle jätettäessäkin. Mikä logiikka on se, että kahvikupista voi juoda monta kertaa peräkkäin, mutta maitolasista ei? Edes pelkkä huuhtelu ei vie pöpöjä pois kupista!

Joku voitelee leivän veitsellä ja laittaa sen pöydälle odottamaan uutta voileipärallia. Juustosiivut kuuluvat tietenkin leivän päälle, joten juustoleikkuri laitetaan käytön jälkeen siihen voiveitsen viereen odottamaan seuraavaa käyttäjää. Kai ihmiset sentään säilyttävät voita ja juustoa jääkaapissa, niin miksi ei sitten voiveistä ja juustoleikkuria, johon aina kuitenkin jää jämiä?

Joku leikkaa kalaa, lihaa tai muuta herkästi pilaantuvaa leikkuualustalla, huljauttaa sitä vähän veden alla ja sujauttaa alustan puhtaiden alustojen joukkoon. Lika ei lähde alustasta pelkällä vedellä! Ei, vaikka kuinka leikkuualusta olisi puhtaan näköinen!

Joku käyttää samaa, muovista kaupan kierrätettävää pulloa vesipullonaan ikuisuuden pesemättä. Jos se vietäisiin labraan tutkittavaksi, niin uskon, että tuloksista löytyisi vaikka minkälaisia kaikenlaisia kivoja pikkuelukoita.

Joku ei koskaan pese mikrokupua, vaan laittaa ruoka-annoksen toisen perään saman kuvun alle surruuttumaan. Jokaisella mikrottamisellahan ruokaa välttämättäkin räiskyy kupuun, ja olettaen joskus myös kuvusta ruokaan. Joten onko kiva homma, jos iltapäivän mustikkapiirakkapalaan roiskuu vähän lounashernekeiton aromia tai iltapuuroon kaalikeiton jämät. Nam. Ja on varmaan myös tosi hygieenistä.

Joku ottaa raakaa kanaa rasiasta lastalla ja laittaa kanat pannulle. Sitten hän laittaa lastan sivuun. Hetken päästä hän vähän hämmentää lastalla kanoja, mutta laittaa edelleen lastan sivuun. Lopuksi hän ottaa lastalla valmista kanaa ja annostelee lautaselle. Hän on siis hyvin todennäköisesti laittanut raakaa kanaa lastalla lautaselleen, sillä lastaa ei ole vaihdettu/pesty raa'an ja kypsän kanan välissä, jolloin lastaan on hyvinkin jäänyt jäämiä raa'asta kanasta.

Ehkä parempi, että lopetan tämän avautumisen tähän :-D Minähän en siis ole keittiöhysteerikko (en todellakaan, kysykää keneltä vain minut tuntevalta tyypiltä). Mutta tässä on se raja, mikä minua ällöttää.

24 kommenttia :

  1. 3,5/6 omasta mielestä ihan normaali :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, oliko lopputeksti tippunut kyydistä, kohtia piti olla enemmän kuin kuusi, hups :-D

      Mutta hei - toisen normaali on toisen kauhu ja niin edelleen :-)

      Poista
  2. Hieman nyt vaikutti hysteeriseltä.

    En pese aina käsiäni ennen ruokailua enkä varsinkaan lapseni käsiä. En jaksa. Todellakin juon useamman kerran samasta kupista, oli siinä aiemmin ollut sitten kahvia tai maitoa, mikäli en jostain syystä ole kuppia aiemmin heittänyt koneeseen. Ne pöpöt siinä voiveitsessä ja juustoleikkurissa lisääntyvät jääkaapissakin, ihan niinkuin käy voin ja juustonkin pinnalle päätyneille bakteereille. Meillä ei ole mikrokupua.

    Pidän itseäni silti melko siistinä ja fiksuna ihmisenä. En myöskään koskaan ole sairastellut sen enempää kuin muut, eikä minulle ole näistä toimenpiteistä huolimatta tai niistä johtuen kehittynyt allergioita. Että ihan relaks vaan.

    Jos haluaa jatkaa samalla linjalla, muista, että eniten bakteereja pyykistä tappaa 90 asteen pesu (ulosteperäiset missään 40 asteessa kuole), Klorite on halpa desinfioiva puhdistusaine ja että tiskikone pitäisi käyttää tyhjänä kuumalla ohjelmalla vähintää kerran viikossa.

    P.s. Luin kaksi ensimmäistä blogikirjoitusta Korjaamon linkkauksen takia. Enempää ei sitten tarvitsekaan. Oli vaan pakko kommentoida kun koko päivittely oli niin aiheeton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moi Anonyymi!

      Huomaan, että et ole lukenutkaan aeimmin blogiani, sillä et todellakaan tajua pilkettä silmäkulmassa näissä teksteissä. Mutta sehän ei ole minun menetys :-)
      Hysteerisestä taidan olla aika kaukana.

      Kiitos informaatiosta, että et pese käsiä ennen ruuanlaittoa. Toivottavasti minun ei tarvitse koskaan tulle luoksesi syömään.
      Tottakai pöpöt lisääntyvät myös jääkaapissa, mutta ei siinä määrin kuin huoneenlämmössä.

      Jep, meillä on kyllä pölypalloa ja tiskaamattomia tiskejä ja muutakin sotkua. Meillä kaivellaan maata ja tehdään reippaasti kaikkea normaalia. Normaalihygienia on mielestäni asia erikseen. Jos omilla järkevillä toimilla voin välttää MAHDOLLISEN vatsataudin tai jopa salmonellan, niin olen todella kiitollinen siitä. Lapsiperheessä näissä asioissa kun ei mielellään ottaisi tyhmiä riskejä. Ymmärrät varmasti.
      Meillä hankitaan hyvä vastustuskyky muilla, järkevimmillä keinoilla kuin homeisen maitotilkan juomisella tai raa'an kanan syömisellä. :-D

      Kiitos vinkeistä :-DD

      p.s. Kiitos mielipiteestäsi, että koko tämä päivittely oli aiheeton. Tiedätkö, että kirjoitan todella laajasti kaikenlaisista asioista? Ihan aina en kerro kuulumisia, jaa reseptejä, kirjoittele urheilusta, jaa vinkkejä hyvinvointiin liittyen tms. Joskus siis kirjoitan vain päähänpistona vaikka sitten tällaisen postauksen :-) Toiset tykkäävät, toiset eivät. Onneksi blogissani on valinnan varaa erilaisille lukijoille.

      Poista
    2. Mun mielestä kyse ei edes ole siitä että paistinlastasta voisi saada jonkin pöpön aina ja sitten sairastella usein tms vaan ihan yleisistä hygieniajutuista joihin on hyvä totuttautua siksi, että joskus se salmonella voi sieltä tulla. Koskaan ei voi tietää joten miksi turhaan tehdä epähygieenisesti ruokaa ja elää riskillä, kun samalla vaivalla voi vaihtaa sen lastan tai laittaa leikkuulaudan koneeseen...

      Ja mitä käsienpesuun tulee, se on lapsille karhunpalvelus ettei opeta siihen. Jos kotoa ei pöpöt ruokapöytään kuljekaan niin ei ne lapset käsiään opi pesemään ravintoloissa sekä koulussa isompanakaan, jos kotonakaan ei tarvitse. Normaali käsihygienia kuitenkin on ihan perusasioita.

      Poista
    3. Niinpä, ei ole suuri vaiva olla hygieeninen, joten käytännössä samalla vaivalla menee!

      Minä en ainakaan antaisi itselleni anteeksi, jos joku isompi pöpö lapsiini saapuisi, ja tietäisin, että me emme ole pesseet käsiä huolellisesti. Sillä se juuri on se _kaikista_tärkein_asia_ perushygieenisyydessä.

      Poista
  3. Totta joka sana! Hauska teksti! Ihmiset on outoja! Vaan tämä, mitä juuri nyt näpyttelen tässä kirjoittaessani, on kuulemma likaisempi kuin vessanpönttö... Yök!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jotkut vaan taitavat esimerkiksi näissä asioissa olla huolimattomampia/välinpitämättömämpiä kuin toiset. Onhan se ihan ookoo mulle, jos toisia ei kiinnosta hygienia, mutta mä en haluaisi istuutua sellaisen ruokapöytään :-D

      Noniinpä! Onhan se karmiva ajatus, että läppäri on kuin vessanpytty. Siksi meillä puhdistetaan läppäriä silloin, kun muistetaan (tässä asiassa voisi kyllä skarpata useammin!).

      Poista
  4. Se, kuin oma kirjoittamani! Olen jonkun asteinen keittiönatsi, mutta mun mielestä hygienialla ei leikitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska kuulla Klara :-)

      Olen samaa mieltä, että hygienialla ei todellakaan leikitä, jos ja kun siihen pystytään vaikuttamaan niin hyvin!

      Poista
  5. Olen lukenut blogiasi sen aikaa, kun Se on ollut kaksplussalla. Ja ei, en vain näe kirjoitustyylisi läpi tätä "pilkettä silmäkulmassa". Lähinnä olen valitettavasti saanut sinusta kuvan, että olet kaikessa oikeassa ja sinun tapasi elää on ainoa oikea :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa, mitä viitsin tähän vastata on se, että ihmettelen, että luet blogiani parin vuoden ajan, jos olet saanut minusta tuollaisen kuvan :-D

      Poista
    2. No tulee luettua samalla kun selaa muutkin kaksplussan blogit läpi :)

      Poista
    3. Okei, no, ehkä voisin sanoa, että toivottavasti viihdyt jatkossa paremmin täällä, mutta en tiedä, kannattaako sellaista sinulle nyt sanoa :-D

      Muuten, yleensä ihmiset, joista sanotaan välillä noin, että tuntuu, että he ovat omasta mielestään aina oikeassa ja että oma elämäntapa on ainoa oikea, ovat vain ja ainoastaan VARMOJA MIELIPITEISTÄÄN JA ELÄVÄT HIEMAN VALTAVIRRASTA POIKKEAVAA ELÄMÄÄ. Sitten he tulkitaan juuri tuollaisiksi, mitä sinä kuvailit.
      Minullakin on kyllä vahvat mielipiteet tietyistä asioista ja oma, ehkä hieman erilainen tapani elää, mutta en kyllä rehellisesti sanottuna koe, että olisin kaikessa oikeassa tai että oma tapani elää olisi ainoa oikea. Ehkäpä tekstini elävät omaa elämää tai sitten en tunne itseäni (eikä läheisenikään tunne :-D).

      Poista
    4. Mullekin on usein sanottu että vaikutan siltä, että olisin aina oikeassa. Se on hämmentävää. Bloggaaminen kuitenkin on vain sellaista, että jokaiseen postaukseen ei aina kertakaikkiaan voi kirjoittaa kaikkia mahdollisia aspekteja kaikesta mahdollsiesta. Ei kukaan sellaista jaaritusta jaksa kuunnella. Blogit on paikkoja joissa voi ilmaista omaa näkökulmaansa ja peilata elämäänsä muille. Ei mitään elämän oppikirjoja joissa pitää tuoda kaikille mahdollisille mielipiteille oma perusteltu kappaleensa. Jos lukija ei tätä ymmärrä, voi kenen tahansa blogista saada sellaisen vaikutelman, että bloggaaja kuvittelee omaavansa ainoan oikean tiedon. Voi näitä herneenvetelijöitä. Tsemppiä <3

      Poista
  6. Leikkuulaudasta, pullosta ja noista voiveitsestä sekä juustohöylästä samaa mieltä.

    Ja osittain paistinlastastakin. Jos sen tekee noin, kuin kuvailit, niin hrrr ei ei sillä ruokaa lautaselle! Itse nostan sillä lastalla raa'at kanat pannulle ja jätän sinne pannun kuumuuteen niin, että lastassa olevat kanajutskatkin kypsyvät.

    Itsekin oon käsienpesun kannalla, mutta en usein noudata sitä itse. Jos vieraille teen jotain, pesen tottakai!

    Saatan käyttää samaa kahvikuppia parikin päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kiva kuulla, että arvostaa hygieenisyyden korkeammalle, kun tekee vieraille ruokaa. :-)

      Ehkä nämä jutut tulevat niin automaattisesti, kun meillä usein muutenkin ollaan viime vuosina jouduttu olemaan tosi tarkkoja keittiöasioiden suhteen, esimerkiksi että gluteenittoman suuhun ei eksy gluteenimuruja tai että maidoton ei iske suutaan toisen maitolasiin jne.

      Poista
  7. Hahahah mä oon miettinyt näitä samoja juttuja! Etenkin toi kanan paistaminen, hyii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että sielläkin on sama nipomeininki :-D

      Poista
  8. Voihan äly ja väläys!! (noihin muutamaan kommenttiin...)

    Mutta joo, ihan kaikkia asioita ei meilläkään aina muisteta, mutta pyrkimys on. Kuten yksi anonyymi tuossa yllä, vieraille laittaessa olen aina tarkempi kuin kotiväen kanssa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö :-D Mutta jokainen tavallaan.

      Se on jo hyvä juttu, että vieraiden läsnäollessa panostus on suurempi :-)

      Poista
  9. Hei. Ton kansn paiston kanssa olen tosi tarkka ja leikkuulaudan kanssa. Ne on asioita josta en itse tingi koskaan! Mutta olen nähnyt aivan karmean sottasia pöytäkoneen näppiksiä että hyi olkoon. Kerran jouduin käyttämään kollegan huonetta kun ona kone rikki ja kollega poissa. Putsasin näppikset valkoisiksi ja pesin työpöydän. Emme koskaan puhuneet asiasta vaikka hän tiesi mitä olin tehnyt. En voi käsittää sikolätti työhuoneessa olevia naisia. Onkohan heidän koti samanlainen olen joskus miettinyt. Jokaisella on varmaan omat tietyt hygienia jutut josta ei vain juuri koskaan tingi jos vain voi. Onneksi on meitä jolle siisteys ja tietty hygieniataso asiat on päivän selviä juttuja. Itse en ole myöskään täydellinen ja saatan juoda samasta vesipullosta pari viikkoa. Päiväkahvikupin olen töissä vaihtanut kertakäyttöiseen. Tiedän ettei ole ekoteko mutta keittiö kaukana. Näistä jutuista voimme minusta aina myös oppia toinen toisilta jotain mitä ei ole itse ajatellut. T. Toinen anonyymi ja kait sitten eräänlainen hysteerikko tietyissä jutuissa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Kiva kuulla eri ihmisten erilaisista siisteyskäsityksistä :-) Meitä on tosiaan kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisten käsitysten kanssa, ja itse olen "vain" terveyden kannalta tärkeimpien asioiden suhteen tarkka (vaikka haluaisin olla tarkempi koko siivouksen suhteen). Esimerkiksi meillä kyllä saattaa lelut ja vaatteet sijaita joskus (tai joskus useinkin) lattialla, sillä siitä ei ole kenellekään sellaista vaaraa kuin sellaisten asioiden kanssa, joita laitamme suuhun.

      Poista

Theme by: Pish and Posh Designs