Viiden vuoden väsymys

Tasan viisi vuotta sitten se alkoi, pimeillä marraskuun viikoilla: pitkä viiden vuoden väsymys. Jo jonkin aikaa toivottu kaksi viivaa ilmestyi silmiemme eteen, ja samoihin aikoihin vessanpytty ja sängynpohja tulivat minulle enemmän kuin tarpeeksi tutuksi. Pahoinvointia päivät ja valvomista yöt. Kai siinä keskiraskauden vaiheilla muutama kokonaan nukuttu yö sentään sattui olemaan. Luulin, että kunhan se vauva vaan tulee ulos minusta, niin pääsen taas nukkumaan. Ja minne se elämä sitten veikään Pikkusankarin kanssa: semmoiseen mustaan väsymyslabyrinttiin, jollaista en koskaan ikinä ollut osannut edes arvailla olevan olemassa. En osannut kuvitella, että on edes mahdollista, että vauva heräilee monen kuukauden ajan kymmenen minuutin välein yöllä itkemään. Siis monta kymmentä kertaa yössä. Välillä väsymyslabyrintistä kajasti valoa ja pois sieltä pääsimme Pikkusankarin kaksivuotissynttäreiden hujakoilla. Hulluja kun olimme, niin samoihin aikoihin uskalsimme alkaa haaveilemaan sisaruksesta... ja siinä sitä sitten oltiinkin: pallomahan kanssa yön tuskaisina tunteina sängyssä voivottelemassa. Yllätysoksennukset, levottomat jalat, suonenvedot, vaikeat nukkumisasennot ynnä muu kiva olivat taas tuttua juttua. Raskausaikana osasin kuitenkin olla kiitollinen siitä, että vain minä joudun valvomaan, ja katselin vieressä tyytyväisesti nukkuvaa miestäni toki välillä kramppihuutoihini heräten... Uusi väsymyslabyrintti veti meidät molemmat sitten syövereihinsä kunnolla heti Minimullistajan synnyttyä. Vaikkakin Minimullistajan öiden herätyskerrat ovat lukumäärällisesti olleet pienempilukuisia kuin Pikkusankarin kanssa koetut, alkaa väsymys tuntumaan tässä vaiheessa jo melko samalta kuin silloin Pikkusankarin vauvavuotena, elämämme pahimpana heräilyajankohtana.

Taivaalta saatta löytyä kaunis valvomiskaveri.

Oikeastaan tämän syksyn aikana havahduin oman väsymyksen tasooni ihan kunnolla... Aloin kuuntelemaan uudella tavalla tuttavien kahvipöytäkeskusteluja siitä, kuinka heidän normaaliuninen vauvansa on kolme kuukauden iässä vihdoin alkanut nukkumaan kokonaisia öitä. Tajusin, että hetkinä, joina aiemmin olisin lähtenyt urheilemaan, joudun jäämään lepäämään. Vaikka vauvavuosi on jo takana, huomaan edelleen peiliin katsoessani loskakeliin sointuvan elottoman ihoni ja kaivinkoneella kuopsutetut silmänalusmonttuni. Pikkusankari on alkanut ehdotella useasti juttuja, kuten "Mitä jos äiti sinä menisit nukkumaan ja minä vahtisin pikkuveljeä sillä aikaa ihan kiltisti tässä olkkarissa? Näytät tosi kamalalta." Miehen kanssa epäonnistumme, jos joudumme luettelemaan edes kolme pariskuntana vietettyä kodin ulkopuolista parituntista vuoden sisällä.

Kattaus kahdelle? Todella harvinaista herkkua.

Näitä ja muita juttuja pohtiessani ja oloani tarkkaillessani ensin mieleeni tuli ajatus: "En vaan millään voi olla näin väsynyt kuin miltä kehossani tuntuu; eihän meillä ole yhtään niin rankkaa kuin Pikkusankarin kanssa oli". Sitten aloin kelailla elämääni vuoden ajalta: isäni kuolema, omat (välillä aika turhauttavankin voimaa vievät) terveydelliset ongelmat, lasten sairauksien epätasapaino, toinen yli vuoden kestänyt imetysdieetti, sosiaalisen tukiverkoston pieneneminen,... Tajusin, että nyt on aika hyväksyä se ja sanoa ääneen: olemme oikeasti kroonisesti tosi väsyneitä. Eihän se, että Minimullistaja herää kolme viiva kaksikymmentä kertaa yössä Pikkusankarin vauvavuoden aikaisen neljänkymmenen sijaan, kerro koko totuutta väsymyksestä. Pakko se on myöntää. Kokonaisrasitus tällä hetkellä on erilaista kahden lapsen kanssa päivisin, ja Pikkusankarikin kun saattaa herättää edelleen muutaman kerran yössä ja tietenkin juuuuri siihen Minimullistajan parhaan unipätkän aikaan.

Rakkaat valvottajat.

Tällä hetkellä on karkeasti ottaen kahdenlaisia päiviä: on väsyneitä ja vähän vähemmän väsyneitä. Väsynyt päivä on normaalipäivä, sellainen, jolloin edeltävänä yönä ei ole tullut kerrytettyä kuin pikkuisia unipätkiä siellä täällä. Vähän vähemmän väsynyt päivä on sellainen päivä, jolloin edeltävänä yönä olen saanut nukkua yhden noin neljän tunnin pätkän (loput toki ovat niitä pikkupätkiä). Vähän vähemmän väsyneenä päivänä huomaan, että se minun perusoloni ei taidakaan olla se normaali ihmisolo. Minun perusolooni kuuluu aamusta alkaen pieni jurruttava pääkipu, kirvelevät silmät, palelu, pieni ylilämpöily, sydämen lyöntien epätahtisuus ja muljahtelu, itkuherkkyys... Välillä väsymys ihan vapisuttaa kroppaa ja välillä se saa aikaan melkein paniikkikohtauksen. Näihin kaikkiin olen sopeutunut, ne ovat melkein jokapäiväisiä seuralaisiani. Näiden avekkieni määrä korreloi suoraan edeltävän yön rankkuuteen. Sitten välillä, kun parempi yö minulle suodaan ja nämä "vaivat" ovatkin poissa/vähäisiä, huomaan, miten kivalta voi omassa kropassa tuntua... Silloin päivä näyttää jo aamulla valoisammalta, jaksan ehkä käydä kevyesti urheilemassa ja jaksan soittaa ystävälle - ilman ponnisteluja.

Olen kovasti miettinyt, miltä mahtaa tuntua, kun saa nukkua viisi/kuusi/seitsemän/kahdeksan tuntia putkeen? Ja vieläpä monena yönä peräkkäin? Miltä tuntuu, kun saa itse päättää nukkumaanmenoajan ja heräämisajan, kun voi painaa päänsä illalla tyynyyn, ja olla melko varma, että kukaan muu kuin herätyskello ei minua herätä? Mitä kaikkea silloin jaksaakaan päivisin tehdä? Miten ihanan lempeästi ja pitkähermoisesti silloin jaksaakaan ohjeistaa kiukkuavia lapsia? Muistaako silloin edes joitakin asioita ilman ainaista kalenteriin merkitsemistä? Minkälaista on, kun väsymyksen takia ei tarvitse vuodattaa kyyneleitä päivittäin? Voiko silloin sanoa hyvältä kuulostaville ehdotuksille "kyllä" sen sijaan, että pitää sanoa "katsotaan, jos vain suinkin jaksan"? Onko silloin mahdollista suunnitella vapaapäiville muutakin kuin miehen kanssa vuorotellen lepäämistä? Onko silloin enemmän parisuhdettakin? Haluaisin niin kovasti tietää vastaukset.

Jaksanko joskus taas askarrella tuntikaupalla lasten kanssa?

Siitä olen varma, että kun tästä viiden/kuuden/seitsemän/mikä siitä nyt tuleekin vuoden väsymyksestä pääsemme yli, meidän perhe osaa arvostaa unta, nukkumista ja rauhallisia öitä. Luulen, että tämän väsymyskidutuskoulun jälkeen ei tulisi mieleenkään valittaa sellaisesta väsymyksestä, mikä on itse aiheutettua. Juuri nyt, tässäkin vuolaasti väsymystäni itkien, ymmärrykseni ei veny liiemmin sellaisille tapauksille, jossa esimerkiksi ihminen itsekin sen tiedostaen, omilla elintavoillaan sabotoi omaa untaan ja sitten valittaa väsymystään suurin sanankääntein. En todellakaan toivo kenellekään huonosti nukkuvaa lasta, mutta ei tekisi varmaan pahaa, jos jokainen kokeilisi muutaman yön verran pistää herätyskellon soimaan puolen tunnin välein koko yön ajaksi. Luulen, että pientä kiitollisuutta omaa tilannetta kohtaan olisi havaittavissa kokeilun jälkeen... Enkä kirjoittanut tätä pahalla, tiedättehän, vaan aitona muistutuksena, että esimerkiksi jokaikinen, joka VOISI mennä nukkumaan aiemmin, jotta aamulla ei olisi niin väsynyt, menisi ja sulkisi sen telkkarin pikkuisen aikaisemmin tai jättäisi yhden baarikierroksen välistä.

Omaa väsymystilannettani ei helpota faktat, kuten se, että ylikierroksilla käyvä kroppani ei anna minun nukahtaa heti kun siihen tulee tilaisuus. Saatan pyöriä tunnin, puolitoistakin yhden yöheräämisen jälkeen ennen nukahtamista. Toinen fakta on, että minä vartaloineni, toimiakseni parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitsisin todellakin ne kahdeksan tunnin unet. Kehoni taitaa siis olla aikamoisella selviytymis-modella nyt. Jos olisin viitseliämmällä tuulella, tekisin näiden faktojen ja heräämissummien pohjalta laskutoimituksen univajeestani viimeisen viiden vuoden ajalta. Viitseliäisyyttä täällä ei juuri nyt näy, joten heitetään sellainen noin-arvio tähän loppuun: miinuksella mennään vähintäänkin 5000 tuntia. Tätä lukua voimme sitten käsitellä mieheni kanssa päätämme epätoivoisesti pyöritellen, sillä ehkä hieman tragikoomisestikin, minulla on uniasiantuntija (!) täällä kotona. Mies meinaan työkseen ohjeistaa ihmisiä nukkumaan paremmin... Help me, my darling!

Kohti oireetonta elämää

Sehän tässä koko refluksi-allergia-astmaelämässä on aina (ollutkin) päämääränä: oireeton elämä. Kuten aiemmin jo kerroin, nyt pistettiin vihdoinkin uudenlaista bensaa autoomme matkalla kohti oireetonta elämää. Sen bensan nimi on osteopatia. Kaksi kertaa takana - ja luulen, että muutama ainakin vielä edessä. 

Tässä toisen kerran jälkeinen typistetty tietopläjäys: 

Minimullistaja on todennäköisesti ollut kohdussa pahasti puristuksissa, sillä edelleen hän on huomattavasti eteenpäin koukistuneessa asennossa. Supussa olemisen takia pallea ei ole päässyt/pääse toimimaan kunnolla, ja näin ollen sen takia on saattanut syntyä refluksivaiva. Koko lantion alueella, erityisesti vasemman lonkankoukistajan alueella, on jäykkyyttä. Kallonpohjan alueella on myös edelleen jäykkyyttä, ja tämä häiritsenee vagushermon toimintaa. Näitä jäykkyyksiä osteopaatti pyrkii helpottamaan.

Pikkusankarin keuhkot olivat saaneet lisää tilaa ensimmäisen osteopatiakäynnin jälkeen. Mutta edelleen rintarangan alue on jäykkä, ja se vaatii availua, jotta astmaoireet helpottaisivat edelleen. Samoin kuin Minimullistajalla, Pikkusankarillakin pallea on "puristuksissa".

Pikkusankarin helpompi arki näyttää muun muassa tältä.

Miten muuten menee:

Pikkusankarin lääkearsenaali on tällä hetkellä maksimit Losecista, Seretidestä ja Ventolinesta. Gavisconia annamme tarvittaessa. Ruokailua on rajoitettu sen verran, että viinimarjat, sitrushedelmät sekä manteli ovat pois käytöstä, ainakin suurissa määrin. Rajoituksen alla olevien ruokien ja Pikkusankarin huonon olon/käyttäytymisen syy-seuraus-suhde on huomattu olevan noin sataprosenttisen varma, ja siksi the Gurun ohjeiden mukaisesti me ne poistimme ruokavaliosta (ja voi olla, että lisää ruokia rajoitamme, jos saamme varmoja syyllisiä kiinni). Pikkusankarin olo on viimeiset viikot yleisesti ottaen ollut huomattavasti parempi/vähäoireisempi/rauhallisempi. Päivät ovat olleet helpompia ja yöheräilyt lääkkeenpyytämisineen ovat jääneet lähes kokonaan pois. Gavisconiakin on annettu entisen jokapäiväisen annoksen tai parin sijaan viime viikkoina yhteensä vain muutaman kerran. Syitä on vaikea tietää, on se sitten syksy, osteopatia, ko. ruokien rajoittaminen tai Pluton ja Saturnuksen asento, pääasia on, että kohti oireettomampaa elämää mennään!

Minimullistajan tilanne onkin epäselvempi: vuoristorata jatkuu. Osteopatiasta on selvästi ollut JOTAKIN vaikutusta; siis aluksi ainakin negatiivista (esimerkkinä puklaamista, jota ei ole tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana kuin osteopatian jälkeisinä kahtena päivänä). Niin, ja ruokavalio: rotaatioita on pikkuhiljaa tehty enemmän niin minun kauttani kuin suoraankin Minimullistajan suuhun. Ja tämä saattaakin olla se suurin tekijä vuoristoratamaiseen arkeen. Lääkkeisiin emme ole vieläkään koskeneet Minimullistajan kanssa, mutta jos yöt jatkuvat repaleisina viikko toisensa jälkeen, saatamme harkita the Gurunkin ehdottamaa Losec-kuuria.

Tässä eräs Minimullistajan hotelliaamiainen. Joskus matkalla on pakko tehdä pieniä kompromisseja rotatoinnin suhteen. Tässä maisteltiin muun muassa ei-ihan-niin-varmaa-mangoa.

p.s. Niinhän siinä sitten kävi, että instagram vei mukanaan; meidän arjenkoukeroita voi siis tarkemmin seurata, kun iskee instagramin hakukenttään skribentti-nimen.

Vain äiti

Jonkinlainen kriisinpoikanen on hätyytellyt uhkaavasti minua, lähemmäs erästä aikuista tasakymmenlukua lähestyvää kehoani ja mieltäni. Pään sisällä on pohdittu vaikka mitä ja pään päältäkin nipsaistiin viisitoista senttiä pois... No okei, ehkä kyse ei ole nyt pelkästään luvuista, vaan identiteettini eri palasien epätasapainosta. Minusta on viime aikoina tuntunut, että olen vain äiti. 

Äitinä olo on hienoa, parasta ja ihanaa. Nyt kuitenkin olen huomannut, että elämässä on oikeasti oltava jotakin muutakin kuin äitirooli, jotta voisin hyvin. Kriisi kaatui päälle viimeisimpien viikkojen aikana, kun sairastelukierteidemme takia olin lukittu kotiin lähes kokoaikaisesti. Lukuunottamatta yhtä tosiystävää ja omaa äitiäni kukaan ei uskaltanut/halunnut/viitsinyt kyläillä meillä pitkään aikaan. Mekään emme tietenkään pystyneet lasten kipeyksien aikana liikkumaan missään sosiaalisissa paikoissa ja sitten kun minä itse olin kipeä, en jaksanut raahata poikakaksikkoamme mihinkään, edes omalle pihalle. Niin, sosiaalisen elämän rappeutumisen lisäksi tajusin, että pääni ja kehoni todella tarvitsevat urheilua! Siis ihan oikeasti vaativat. Monien viikkojen tauko siitä ainoasta kodin ulkopuolisesta omasta harrastuksesta tekee kyllä tosi pahaa. Myös ne muut kivat jutut, kuten valokuvaus ja keittiöinnovointi, ovat jääneet väsymyksen ja kipeyden jalkoihin. Parisuhdekin kuulostaa kaukaiselta sanalta sellaisessa tilanteessa, jossa monen viikon ajan kaikki yhteinen kotonaoloaika menee jotakuta nukuttaessa ja itse nukkuessa tai sitä yrittäessä (siis ihan oikeasti: heti nukkumaan kun viimeinenkin lapsi menee ja kotivapaapäivät vuorotellen päikkäröiden, jes...).

Äitiys - mahtavaa, mutta niin sitovaa.

Kipeysviikkoina minä en juurikaan ollut vaimo, ystävä, harrastaja enkä mikään muukaan, olin äiti vaan. Koska harmitus, ärsytys ja hermojen kiristyminen alkoivat olla jo aika valtavaa pääni sisällä, heti toivuttuani ryhdyimme toimenpiteisiin. Viikonloppuna pääsin, harmillisen puolikuntoisena tosin, kivoille messuille viettämään ihan omaa päivää! Kerran kävin nurkan takana salaa tirauttamassa ilon itkutkin - en ollut piiiiitkään aikaan tuntenut sellaista vapauden, huolettomuuden ja rentouden tunnetta kuin silloin! Toisena viikonloppupäivänä kävimme ensimmäistä kertaa Minimullistajan syntymän jälkeen miehen kanssa kaksin rauhassa kelloa vilkuillen ravintola-annokset nauttimassa lähimmässä mahdollisessa ravintolassa mutta what ever. Vaikkakin vielä köhänuhassa, korkkasin myös saliurani tärisevin jaloin. Ja tulevana viikonloppuna pääsen taas nauttimaan ystävän viikonloppuyökyläilystä tai hän pääsee nauttimaan meidän kiukkupäivistä ja itkuilloista pitkän kaavan mukaan! Huomenna edessä häämöttää jännä retki pääkaupunkiseudulle lasten kanssa; mahtavaa alkaa taas laajentamaan liikkumisrepertuaaria näiden epätoivoviikkojen jälkeen!

Elämä - onneksi se on (ihan vähän) myös jotakin muutakin kuin äitiyttä ja kotonaoloa. Ja onhan se nyt paljon kivempaa hoitaa lapsia, kun hoitaa myös ystävyyttä, omaa kuntoaan ja avioliittoaan.

p.s. Jouduin luopumaan pakon edessä vanhasta älypuhelimestani, ja tuo uusi luurini suorastaan syöksi minut instagramiin, niin älykäs se oli. Niinpä päätin tarjota blogin lisäksi arkimaistiaisia myös instan puolella niinkin mielikuvituksellisella nimimerkillä kuin skribentti. Tervetuloa kurkkimaan jotakin, en itsekään vielä tiedä mitä kaikkea...! Mutta sen osaan sanoa, että pelkkää kaunista kuvavirtaa ja hempeilyä etsivät: älkää vaivautuko - meidän arkemme näyttänee instassa myös ne raisummat puolensa... Enhän minä nyt osaisi vain kukkasia sinne postata!

Mahdollisuus uudelle

Ennakkoasenne: neutraalin skeptinen, mutta avoin. Mikä tahansa, mikä poikien hyvinvointia voisi kohentaa, on kokeilemisen arvoinen -ajattelu.

Kokeilun toteuttaja: lasten osteopatian todellinen pro-tason tekijä

Löydökset: Pikkusankarilla ryhti on painunut kasaan rintarangan alueella (kyfoosi on korostunut). Tämä aiheuttaa jäykkyyttä keuhkojen alueelle, eikä pleura (keuhkopussi) pääse liikkumaan normaalisti (tyypillinen löydös astmaatikoilla). Kylkiluut ja rintakehä ovat jäykät, eikä pallea pääse liikkumaan vapaasti. Minimullistajalla kallonpohjan alueella on jännitystä, joka estää vagushermon toimintaa (hermo, joka mm. hermottaa useita sisäelimiä). Lantion/ristiluun alueella hänellä on toispuoleista jännitystä, joka jatkuu melkein koko selän alueella niskaan asti. Epätasapainosta johtuen pohjukaissuoli työntyy liian ylös (väärään asentoon), jolloin ruuansulatuskanavan nesteiden eritys ja koko suoliston toiminta häiriintyy.

Kokeilun jälkeen: Pikkusankari ruinasi vettä autossa epätavallisen paljon: "Äiti, mä pyydän nyt ihan kiltisti, että oikeasti ajakaa kaupan pihaan ja menkää ostamaan mulle vettä, olen älyttömän janoinen! Äiti pliiiiis!". Hän myös nukahti autoon hieman kummallisesti. Osteopatian jälkeiset muutamat päivät ovat olleet Pikkusankarilla lähes oireettomia. Minimullistajalla alkoi osteopatiaa seuraavana päivänä peppu punoittaa ja puklua tuli niin, että ei ole vuoteen tullut sillä tahdilla! (Ja ei, emme kokeilleet ruokarintamalla samaan aikaan mitään uutta.) Minimullistajan osteopatian jälkeiset yöt ja päiväunet ovat olleet hieman edellistä viikkoa parempia. Toki tähän syynä voi olla myös rajun yskäisyyden ja räkäisyyden takia annettu nestevento juuri noina öinä, ja sinällään parempiin öihin ei paljon vaadittu, sillä koko viime viikko heräiltiin niissä ihanissa vartin pätkissä...

Kokeilun jatko: Ehdottomasti jatkuu. Edellinen lause ja se fakta, että koko ilo menee omasta pussista (ei vakuutusyhtiön) toivottavasti kertovat ilman tämän kummempia hehkutuksia sen, miten kokeilun koimme... :-)

Kipeyskakun koristeeksi

Meidän tämän syksyn kipeyskakku on ollut oikein mehevän värikäs, suorastaan nautinnollinen kipeydellä herkuttelijoille. Positiivisesti kun ajattelimme, että reilun kahden viikon sisällä meidän perheessä tapahtuneet tukehtumistapaus, keuhkokuume-epäily, pari muuten vain -kuumetta, perusflunssa, mahatauti sekä enterorokko olisivat riittäneet... Mutta niin positiivinen ajattelu sitten palkittiin, ja saimme viikon terveenäolon jälkeen laittaa kakun koristeeksi vielä kunnon (in?)flunssakoristeen!

Tähän (in?)flunssakoristeeseen tiivistyy oikein kivasti juuri se kotivanhemmuuden sairauslomailun ihanuus... Itsellä on niin korkea kuume, että seisominen pyörryttää; kurkku on niin kipeä, että jokainen sana on tuskan takana; pää on niin kipeä, että yksinkertaisia lauseita on vaikea tajuta; niistäminen ja räkäpapereiden roskiin vienti vie joka toisen minuutin päivästä. Imettämisen takia lääkkeitä ei viitsi tolkuttomasti suuhunsa vedellä. Mies ei voi olla pois töistä. 

Kuka vie lapset puistoon? Kuka nukuttaa pienimmän päiväunille? Kuka laittaa ruuat lapsille? Kuka juoksee lasten perässä kodin vaaranpaikoissa? Kuka imuroi ruokamurut pöydän alta? Kuka jaksaa nostaa lapset syliin? Kuka kyykkii leikeissä mukana?

Kun äiti ei jaksa edes ulkovaatteita päälle pukea.

Onko reilua, että kotivanhempi tuntee todella suurta syyllisyyttä sairastumisestaan ja siitä, että ei pysty tekemään edes perustarpeiden mukaista huolenpitoa? Onko reilua, että päivisin kotivanhempi ei saa levättyä ja öisin hän ei saa nukuttua kuin muutaman pikku-unipätkän, kun lapset herättelevät koko ajan umpitukkoisina ja yskäisinä hekin? Onko reilua (kenenkään kannalta ajateltuna), että kotivanhemman kipeys vain jatkuu ja jatkuu, kun hänen kehonsa ei pääse korjaamaan sairauksia levossa? Onko reilua, että allergisen lapsen ravitsemuksen kannalta tärkeä rintamaito vähenee huomattavasti äidin pitkittyneen kuumeilun takia?

Moni asia elämässä ei ole reilua, ja minun mielestä eivät ole nämäkään.

Valitse puolesi

Aivan järkyttävä reissu! Kamala pakkausoperaatio kahden yön takia. Auto sullottu täyteen tavaraa ja lapsia. Neljän tunnin automatka tuskaista huutoa kuunnellen. Ja muillakin lapsilla on koko ajan joko nälkä tai pissahätä tai vaan mikä-lie-kiukku. Suunnaton ahdistus itkun loppumattomuudesta. Automatkan rattoisuuden uudelleen määrittely: vähän väliä sylissä rauhoittelua, tissittelyä, ruuan tarjoamista, vaipan vaihtamista, lelupussin tyhjentämistä yksi lelu kerrallaan, käsilaukun sisällön hätätarjoamista, kaikkien mahdollisten laulujen hoilaamista kaikilla mahdollisilla äänensävyillä, eri radioasemien ja levyjen vaihtelua, "mitä sä sanoit?" -huutamista etupenkkiläisten ja takapenkkiläisten kesken. Minibaarin täyteen ahtaamista omia bataattirasioita sinne pinoten. Ravintolaruuan sopivuuden tarkistaminen paistoöljyjä ja marinaadeja viilaten. Matkastressin pahentamat refluksit. Hampaiden teko. Oireita sittenkin vääränlaisesta ruuasta, kloorivedestä ja/tai lattialtanyppimisistä. Yö vartin välein heräilyä, uniminuutteja nolla. Itkuisia, väsyneitä ja rasittuneita silmiä. Epätoivon katseita.

Kiva reissu! Yhteinen aivoriihi pienimmän matkustajan olon parantamiseksi. Maukkaita eväitä. Kutkuttavaa jännitystä tulevien päivien tapahtumista. Suurta iloa mahdollisuudesta viettää taas kunnolla aikaa kummipoikamme kanssa. Lasten aidot ihmettelyt uusista maisemista. Tyytyväisyys loistavasta ravintolapalvelusta. Hauskat polskimishetket ja ilon kiljahdukset vesidiscossa. Kahdenkeskiset antoisat hetket jokaisen pojan kanssa rauhassa syöden, saunoen, pelaten ja köllötellen. Poikien suunnatonta innostusta ennennäkemättömien seikkailupuistojen aktiviteeteista. Rakkautta, välittämistä ja yhdessä selviämistä.

Sama, juuri tehty reissu. Kaksi tositarinaa.

Aina voi valita tarkastelupuolen.

Ihan vain itsellenikin muistutuksena.

Kevyttä hommaa?

Imettäminen - kepeää duunia? Tai sitten ei. 

Minä en tykkää kalorivahtailuista, ravintoainejakaumien tarkkailuista, "turhista" ruokarajoituksista ynnä muista, enkä koskaan semmoisiin ole ryhtynytkään. Olen fiilissyöjä ja oman kehon tuntemuspohjalta syöjä. Nyt kuitenkin ihan vain huvin vuoksi laskeskeltiin normaalipäivien ruokailuitani kun ne ruokakaapit tyhjenevät aikamoista vauhtia... Ja taas kerran pääsin ihmettelemään imetyksen viemää energiaa. Aivan normaalipäivänä minun ruuista tulee popsittua 3800 kaloria! Että onhan siinä vähän hommaa, niin syömisessä kuin tuolle reilu yksivuotiaalle meijeröinnissä.

Tässä sitten nuo kalorit kuvallisessa muodossa muutaman päivän ajalta.

Päivä 1:

se jokapäiväinen kahvinpahanen, kookosmaidolla tietenkin

Uskalsin ottaa kokeiluun suklaan makuista riisiproteiinia - tähän asti olen ottanut varman päälle vaniljan kanssa. Näyttäsi siltä, että läpi tämä menee! Tätä siis urheilun jälkeen nautittuna.

riistapaistosta

kipollinen hedelmiä kookosöljy-kookosjauho-carob-kurpitsasiemenjauho-marinadissa

turskaa ja kasviksia

päärynä-kinoalettuja mustaherukoilla

minisalaatti

Päivä 2:

no niitä omppuja

ahvensoppaa ja avocadoja

karviaisia kunnon kuorrutteella

tiikeripähkinänäkkäriä (aika monella santsipalalla) ja jauhelihawokkia

riistakeittoa

kesäkurpitsa-amaranttileipäsiä ainakin puoli pellillistä

iltateetä vielä toipilaalle enterorokkokurkulleni

Maukasta viikonloppua kaikille!

Tuomio: vähän allerginen

Tittidididdididiiii: Kovalla jännityksellä odotettu Pikkusankarin ulosteen antitrypsiinitulos paljastettiin meille: arvo oli 259 eli juurikin odotetunlainen. Arvo on hieman koholla, mikä tarkoittaa, että jokin/jotkin ruoka-aine(et) hänen ruokavaliossaan ärsyttä(v)ä(t) suolta, mutta ei(vät) kuitenkaan pahasti. Ruokavaliota emme lähde ilman ruokien ja oireiden välistä selkeää syy-seuraus-suhdetta nyt rajoittamaan, mutta the Gurun ohjeena oli, että siinä vaiheessa, kun tällainen yhteys on selvä, kyseinen ruoka-aine on hyvä vetää ruokalistalta pois. Tällä hetkellä pois ovat vain sitrushedelmät. Voi olla, että listalle päätyy vielä muutama sitrusten lisäksi. Pikkusankarin tapauksessa yleinen toteamus, että tämän tyyliset allergiat helpottavat huomattavasti yleensä kouluikään mennessä, todettiin nyt todeksi. Tämä ihme tapahtui aivan nelivuotissynttärikuukausien tietämillä.

Sallittu edelleen: suklaapiirakka.

Pikkusankarin yksinkertaistettu tuomio: vähän allerginen, mutta paljon refluksinen ja astmaattinen.

Paloiksi

Ajankohtaisena vinkkinä aamupalaksi, välipalaksi, miksi vain palaksi - omenasipsit! Käännetään Suomen omenaylitarjonta iloksi ja heitetään omput uuniin yötä viettämään. Lupaan, että yksikään omppuviipale ei jää syömättä! Meillä uuni huutaa jo armoa päivin öin täyteen tuputetusta omenaväenpaljoudesta. Mutta kestä hetki vielä, uuni!

Perusteellisen omenapesun jälkeen kaiverra kota ompuista pois, jos haluat (minä en kovin tykkää kodasta). Leikkaa niin ohuiksi viipaleiksi, kuin osaat. Lado pellille vieriviereen (ei päällekkäin). Jos haluat, mausta (esimerkiksi ne perinteiset kaneli, inkivääri ja kardemumma toimivat hyvin - maustetta saa olla runsaasti!). Iske uuniin kiertoilmalle 50 asteeseen noin kahdeksaksi tunniksi (niin kauaksi aikaa, kunnes viipaleet ovat rapsakoita). Tärkeää on, että jätät uunin luukun rakoselleen esimerkiksi haarukan avulla! Uunista oton jälkeen jätä sipsit huoneenlämpöön päivän ajaksi. Sitten nauti/säilö/jaa ystäville ja aloita homma uudestaan alusta :-)

Kanelikuorrutteella.

Minä etsin monta vuotta juuri sitä meidän uuniin ja omiin makumieltymyksiin sopivaa sipsintekotapaa, ja nyt vaikuttaisi siltä, että tämä on se sopiva.

A piece of cake

A piece of cake. Meinaan pala imetysdieettikakkua.

"No mitä ihmettä sä sitten syöt?"

"Eihän tuohon jää mitään ruokia jäljelle!"

"Pystytkö syömään mitään herkkuja enää?"

"Jaksatko tosiaan pyörittää lapsiperhearkea noilla safkoilla?"

"Luulisi, että tuollaisella ruokavaliolla kärsisi jo pahoista puutoksista."

Kamalan rankka imetysdieetti siis tämä minun? Kamalan rankka tämä ei ole. Välillä havahdun sosiaalisissa tilanteissa kysymyksien äärellä, että puhutaanko siis nyt minun ruokavaliostani vai jonkun muun? Joudun välillä ihan vakuuttelemaan, että ei minulla tässä mitään suurempaa ongelmaa ole syödä näin... Nyt tulikin mieleen miettiä, miksi.

Vertailukohta imetysdieetti numero ykköseen.

Koska tämä nykyinen iidee ei ole mittakaavassaan mitään verrattuna Pikkusankarin aikaiseen dieettiin, tuntuu tämä ehkä siksi aika helpolta, jos niin voi sanoa näin syödessään. Ratkaisevana erona edelliseen dieettiin on se, että minä voin ihan valita, että mitä minä haluan syödä tuolta listaltani tänään, ei niin, että syön vain niitä kuutta ruoka-ainetta joka ikinen päivä joka ikinen ateria ilman yhtään valinnanmahdollisuutta. Tämä nykyinen tilannehan on siis kuin ruokailottelufestarit 24/7!

Ravintolassakin on helpompaa!

Kasvu ihmisenä.

Neljä vuotta. Kasvaminen äitinä, puolisona, ihmisenä. Suurin osa itsekeskeisyydestä, mikä minussa, normaalissa lapsettomassa parikymppisessä ihmisessä ennen lasten elämään saapumista, oli, on kadonnut. Ei vain ole yksinkertaisesti aikaa miettiä omaa napaa. Silloin se oma syöminenkin saa vähemmän ajattelutilaa päivisin. Se on nyt mitä on. Tottakai sitä mietin ja rakastan sovellella omia maanmyyrikkäpyörikkäjuuristopöperöitäni vaikka tuntikaupalla keittiössäni, mutta se mahdollisuus turhaan vauhkoamiseen ja asioiden jatkuvaan päässä pyörittelyyn ja voivotteluun on kadonnut. Elämässä on niiiiin paljon muuta juuri nyt: kaksi lasta. Ja vielä sellaista lasta kuin meillä, niin...

Itsevarmuus sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään ne omat kylmälootat vaan on jotenkin helpompi kaivaa sieltä laukusta tilanteessa kuin tilanteessa. No big deal, minä syön tätä, koska teen lapseni eteen tätä työtä, katsokoot muut minua miten katsovat. Olen sosiaalisissa tilanteissa kohtelias, mutta napakka. Oma kookosmaitopurkki ja kuivamarjaminigrip yllättäviä kahvihetkiä varten kulkee aina laukussa mukana. Kesällä kävimme maauimalassa harva se päivä polskimassa tuntitolkulla. Kesän ensimmäisenä uintipäivänä marssin uimalan kahvioon pyytämään koko kesän kestävää jääkaappipaikkaa eväilleni. Työntekijät eivät nähneet siinä mitään ongelmaa. Ennen en olisi kehdannut tällaista edes harkita kysyväni. Ja nyt, ylipäätään sitä eväiden tolkutonta raahaamista ei enää ajattele niin vaivalloiseksi asiaksi.

Pikkusankarin ruokavalio.

Ennen Pikkusankarin ruokavalion vapauttamista kerkisimme olla vuoden yhdessä erikoisruokavaliolla. Minun imetysdieettini ei siis meidän perheen näkökulmasta köökkiasioita ihan hirveästi muuttanut. Oli helppo sulautua erikoissyöntijoukkoon ja oli helppo vain lisätä evään määrää, tiedustella eri paikkoihin mennessä samalla minun menun sopivuus yms. Ja oltiinhan me kaikki Pikkusankarin ruokia syöty jo ennen minun dieettiänikin, joten harppaus tiukempaan ei ollut minulle niin suuri.

Enää ei jaeta Pikkusankarin kanssa kakkupalaa. Ehkä ensi vuoden synttäreillä sitten taas.

Aikajänteen erilaisuus.

Aikajänne kahden lapsen kanssa on erilainen kuin yhden lapsen kanssa. Nyt osaa jo mieltää vaiheet elämään kuuluviksi asioiksi ihan eri tavalla kuin yhden lapsukaisen kanssa. Saan omasta päästäni usein kiinni ajatuksia, että "eihän tämä kestä kuin korkeintaan sen kaksi vuotta, tämä on vain vaihe". Niin - välillä se tuntuu hassulta: sanoinko juuri itselleni "vain" kaksi vuotta? Kyllä sanoin! Ja se johtuu siitä, että niin se vain ensimmäinenkin imetysdieetti loppui aikanaan. Niin loppuu tämäkin. Ja minä tiedän sen eri tavalla kuin ensimmäistä dieettiä läpi tahkotessani.

Uudet ruokatuttavuudet.

Iso, iso asia on myös löytämämme uudet ruokatuttavuudet: olemme kaivaneet kaikki mahdolliset vaihtoehdot minun dieettiini sopivista kivoista ruoka-aineista - ja monta aivan mahtavaa ainesta löytänytkin, mistä Minimullistajalle ei oireita tule! Vaikka suomalainen ekologinen omatuntoni välillä yrittääkin sättiä minua viidentuhannen kilometrin päästä rahdatuista herkuistani, niin kyllä se aika nopeasti sormella osoittamisen lopettaa - mielestäni minä olen nyt ansainnut kaikki mahdolliset makunautinnot, mitkä vain dieettiini sopii, oli ne sitten lähimetsästä kerätyt mustikat tai Andeilta lennätetyt kuivamarjat.

Lähipiirin tuki.
Lähimmät tyypit tietävät paremmin kuin viimeksi mikä on homman juju ja pystyvät näin ollen tukemaan minua paremmin.

Ystävät eivät vähättele. Tosiystävä jaksaa vaikka kaksi tuntia pyöriä nälkäisenä kaupungilla etsimässä sellaista ruokapaikkaa, josta minäkin saan jotakin ;-)

Imetyksen helppous.

Ei rintaraivareita, ei kovin usein kipeitä imetyksiä, ei ongelmia. On helpompaa sitoutua imetysdieettiin kun imettäminen sujuu kaikin puolin kivasti. Pikkusankarin kanssa imettäminen ei aina ollut yhtä vaivatonta...

Jos vaan maitovirtani soljuvat edelleen, imetys(dieettini) jatkuu ainakin siis Minimullistajan puolitoistavuotishujakoille asti. Sitten katsotaan tilannetta uudestaan. Tapahtui imetyksen loppuessa mitä vain, toivon hiljaa, että se ei ole yhtä väkisin riuhtaisten irti kuin Pikkusankarin kanssa. Niin kuin varmaan kaikilla imettävillä äideillä on kauniissa toivemielikuvassaan lapsi, joka ihan itse vierottaa itsensä... Ja meidän tilanteessa sen pitäisi tapahtua juuri sillä hetkellä, kun minä saisin luvan lopettaa imetyksen. Ja tämän yhtälön todennäköisyys? Ehkä lähellä nollaa. Heh. Mutta siihen asti: imetysdieettikakkua suuhun vaan!

Jatkotykitystä!

Lueskelin viimeisimpien kuukausien liikenteen lähteitä hieman eteenpäin... Tässä toinen osa maistiaisista, millä sanoilla minun blogiini on löydetty.

zyrtec hyvä - Pikkusankarin allergialääkeura aloitettiin zyrtecillä, mutta se vaihdettiin sopimattomuusepäilyjen takia Aeriukseen. Vieläkään en osaa sanoa, oliko arvaus sopimattomuudesta oikea vai väärä, sillä muuttujia on ollut koko ajan aivan liikaa mukana.

adhd lapsi oireet - Joskus minullekin tuli mieleen, että jospa tämä Pikkusankarin meininki on sittenkin aadeehoodeeta... Mutta nyt alan olla jo vakuuttunut, että kyllä se kaikki oireilu menenee linjalle refluksi-allergia-astma(-SI?).

epätavallinen vauva-arki - kyllä minä koen, että meillä on ollut epätavalliset vauva-arjet. Tavallinen vauva-arki olisi mielestäni terveen vauvan kanssa elettävää arkea. Ja terveitähän nämä meidän vauvat eivät ole olleet, jos määrittelee terveyden vaikka sillä yleispätevällä terveys on sairauksien puuttumista -ajatuksella.

milloin koliikki helpottaa - koliikista ja sen olemassaolosta voidaan olla montaa mieltä... Mutta Pikkusankarille diagnosoitu koliikki helpotti siinä seitsenkuisena, sillä viikolla, kun Nexium aloitettiin ja minä karsin syömiseni kuuteen ruoka-aineeseen :-)

perustyytymätön lapsi  - näitäkin kai on, mutta jos vanhemmanvaisto yhtään kuiskailee, että mukana voisi olla jotakin muutakin, niin kannattaa ehdottomasti alkaa selvittämään asiaa.

kahdenkeskinen aika lapsiperheessä - tätä ei ole juuri meidän perheessä näkynyt. Mutta vain asenteesta se on kiinni, että sitä jaksaa taas odottaa. Kyllä sen aika koittaa.

Kahdenkeskistä aikaa herkutellen pitkän rauhallisen itkuttoman kaavan mukaan? Vai sittenkin se kymmenen yhteistä minuuttia pyykkiä viikaten, mikä jää lasten nukkumaan menon ja oman nukkumaan menon väliin?

toinen vauvavuosi  - meillä ensimmäistä ehdottomasti ihanampi, parempi ja helpompi.

maidoton imetysdieetti - kuulostaa aluksi kauhealta ja vaikealta, mutta ainakin minulle toteutus on ollut varsin helppo. Kaiken muun maitoproteiinisen olen saanut korvattua mieleiselläni tavalla, paitsi juustoja. Mutta pian on tarkoitus kokeilla vuohenjuustoa, nams!

raskas imetysdieetti - yleisesti ottaen minä en koe tätä nykyistä imetysdieettiä raskaaksi. Tietenkin on vaikeampia päiviä ja aika vaikeita hetkiä.

viljaton imetysdieetti + apu - meillä on ehdottomasti apua!, vaikka kuinka nykyään uuden allergiaohjelman mukaisesti tuputetaan tietoa imetysdieettien toimimattomuudesta.

korvikkeen aloittaminen - allergologin kanssa olemme päätyneet siihen, että korvikkeita ei aloiteta kokeilemaan Minimullistajalle, koska imetysdieetti toimii ja minä jaksan imettää ja maitoa riittää ainakin just ja just.

ongelmia imetysdieetin purkamisessa - sinäpä sen sanoit ääneen. Vaikka toisaalta olen todella antautuen orientoitunut tähän vielä ehkä puoli vuotta, vuoden kestävään dieettiin, niin kyllä se purkaminen on mielessä aika ajoittain. Pelottaa, miten suolistoni ottaa vastaan varsinkin niitä minun lempparijuttuja, joita en ole pystynyt korvaamaan millään muulla tämän dieetin aikana: kananmunaa, pähkinöitä, juustoja ja tulisia makuja.

paleojäätelö - vaikka näin: pakasta banaani pilkottuna. Ota se sitten huoneenlämpöön hetkeksi ja hurauta sen jälkeen tehosekoittimessa valitsemasi mausteen kanssa. Suosittelen lakritsinjuurijauhetta tai carob-jauhetta! Jos ruokavaliosi on laajempi kuin minun, maapähkinävoi toimisi myös erittäin hyvin!

Tässä toinen paleojäde: tee samalla kaavalla kuin banaanijäde, mutta tuoreista luumuista (ehkä ilman mausteita). Heitä päälle kookoshiutaleita. Yksi Pikkusankarin lemppareista!

munattomat mikromuffinit - imetysdieetin ollessa vielä munallinen, ne olivat ihan minun suurimpia herkkuja! Kertokaa ihmeessä, jos teillä jollakulla on kuolaatuottava, minun menuuseen sopiva munaton mikromuffini!

nukahtamisongelmat lapsella - jep, tuttuja. Meidän perheessä nukahtamisongelmat liittyvät kiinteästi siihen, että lapsella on niin huono olo, ettei uni tule.

nukuttamisvaikeudet - tiedän, valitettavasti: kaupungin kolmesti kiertävät itkuiset vaunulenkit, puolen päivän pituiset hapottavat kantoreppu-jumppapallohyssyttelyt, tissille nukahtamisen jälkeen äidin kovan pissahädän pidättelyt, hiippailut ja käsimerkit vihdoin pinnikseen lasketun vauvan läheisyydessä...

miksi 4-vuotias valvoo yöllä - Pikkusankari valvoo yöllä, jos hänellä on refluksivaivoja. Hän saattaa haahuilla talossa, tulla herättämään ja pyytää lääkettä.

yöherätykset ahdistaa - niin minuakin, enemmän fyysisesti kuin henkisesti. Kun herätyksien syyt tietää, on "helpompi" henkisesti kestää niitä, mutta kropan ahdistus on vähän eri juttu.

vauva herää itkien päiväunilta - Ainakin meillä pätee tämä: mitä oireisempi päivä muutenkin, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Minimullistaja herää itkien päiväunilta. Vain oikein hyvinä päivinä hän herää jokellellen.

vauva nieleskelee - kun Minimullistaja nieleskelee kuuluvasti, hänellä on yleensä muutkin refluksi-allergia-oireet mukana.

allergialapsen ruokakokeilut - jos jotakin sanon, niin: malttia!

Maltillisesti mentiin myös Minimullistajan synttärijuhlissa. Tässä oli paras kakku, mitä minun taidoillani ja Minimullistajan ruoka-aineilla sain aikaiseksi :-)

allergia väsymys - tällaista yhteyttä me emme ole havainneet itse allergisten kohdalla.

pähkinä vahinkoaltistus - meille on sattunut aika montakin vahinkoaltistusta, mutta onneksi poikamme eivät reagoi anafylaktisilla reaktioilla, ainoastaan niillä muilla: raastavalla kipuitkulla, parin viikon valvomisilla, pätkäunilla, puklailulla...

refluksi voimattomuus - minulla on hyvinkin usein voimaton olo refluksipeikon kanssa taistellessa.

tukehtumisen tunne nukahtaessa - jos refluksinousuja on paljon tai ne ovat voimakkaita, niin voisin kuvitella, että juuri tuolta voisi refluksikolta tuntua :-(

kiukkuisuus refluksioire - oi kyllä! Ja kyllähän se on täysin ymmärrettävää - luulen, että jokainen olisi kiukkuinen, jos kärsisi kovista refluksioireista!

refluksi pääkipu - Pikkusankari valittaa edelleen säännöllisesti pääkipua, ja edelleen sen aiheuttaja on mysteeri. Viime kuukausina Pikkusankari on myös valitellut silmissä tuntuvaa kipua...

refluksi päänhakkaus - oli näillä todellista yhteyttä tai ei, Pikkusankarikin on oireisimpina aikoinaan hakannut päätään holtittoman paljon sohviin, pöytiin yms. Ja tämä toiminta sai monesti ihmetyksiä osakseen.

refluksivauvan imetysasennot - Meillä mitä kohompi (tyynyn avulla), sitä parempi.

vauvan refluksin hoito - suosittelen tätä ehdottomasti osaavan lääkärin alaisuudessa!

rintaraivarit - koettuja Pikkusankarin kanssa. Huh miten ärsyttäviä ne olivat! Piti kyllä laittaa oma mielikuvitus koetukselle, että saisi maitoa vauvalle mahaan. Kaikenlaisia yllätysasentoja ja -hyökkäyksiä ja miehen sylistä vaivihkaa tissille -heilautuksia tuli tehtyä. Onneksi rintaraivarit lähtivät pois heti, kun refluksioireilu helpotti!

d-tippojen myöhempi aloitus - varmaan ihan ok, jos vauvan vatsa ei vain niitä siedä. Tärkeää kai olisi, että vauvalle annettavasta maidosta tulisi deetä sitten tarpeeksi?

losec käyttökokemukset vauvoilla - Pikkusankari ei Losecia ole vauvana käyttänyt, ja Minimullistaja vetelee edelleen ilman lääkkeitä!

Kyllä, kyllä, kyllä, se saatiin takaisin!

crohnin tauti lapsi vammaistuki - ei crohnin taudin takia, mutta astman takia Pikkusankari saa vammaistukea! Tästä päätöksestä olen tainnut täällä unohtaa iloita!

vauvan hengityskatkos - meillä koettiin ihankamala hengityskatkos vähän aikaa sitten.

antaa vain sen, minkä jaksaa kantaa - tämä sanonta ei vain avaudu minulle. Ihmettelen, onko esimerkiksi itsemurhien tekijöille annettu sen verran, että he jaksavat sen kantaa?

hiljainen avunhuuto - jos se ei kuulu, yritä tehdä siitä kuuluvampi. Avunhuudot on aina otettava vakavasti!

huono oma tunto pahoista ajatuksista - hyvä asia on se, että niistä pahoista ajatuksista tulee huono oma tunto. Se kertoo jo jotakin. Jokaisen täytyy miettiä pahojen ajatusten perimmäiset syyt - ja tarvittaessa yrittää muuttaa niitä. Näin ehkä huono oma tuntokin hellittää.

aerius monta kertaa päivässä - Pikkusankarille on annettu kerran viiva kaksi, tällä hetkellä ei ollenkaan!

aerius auttaa lapsen kiukkuun - noniin, mutta sehän on hyvä! Meilläkin lapsen luonne muuttuu radikaalisti, kun hoitotasapaino muuttuu. On ne kummia juttuja ;-)

en osaa lopettaa imetystä - no, jossain vaiheessa lapsi sen varmaan itse lopettaa :-D

kotiäitiys paluu töihin - se on minullakin jossain vaiheessa edessä. Tällä hetkellä ajatus tuntuu kuitenkin melko kaukaiselta ja aika pelottavaltakin ajatukselta.

Jossain vaiheessa on päästettävä kotiäiti-identiteetistä irti ja suunnattava katse kohti työminää.

vauva ja mies reissutöissä - minä en olisi hengissä, jos minun mieheni olisi reissutöissä. Sen verran on heikko meidän muu turvaverkkomme.

lapsi joi vauvan hierontaöljyä - en muista, onko meillä päätynyt juuri hierontaöljyä Pikkusankarin suolistoon, mutta niin paljon kaikkea muuta kiellettyä, että ihan on hävettänyt soittaa Myrkytystietokeskukseen omalla nimelläni niin usein kun on joutunut...

kivunlievitysmantra - valitettavasti minulla ei ole mitään sellaista yleismaailmallista hyvää mantraa tässä jaettavaksi. Sori.

raskaana susannat - minä en ole Susanna enkä ole tällä hetkellä raskaanakaan, joten raskaana olevien Susannoiden vertaistukiryhmän etsijä joutuu nyt valitettavasti pettymään rankasti.

vatsakrampista eroon - no ei ainakaan minun blogini avulla, luulisin. Toivottavasti jotenkin muuten!

tietokoneen tyhjennysohjelma - tästä minulla ei ole mitään sanottavaa.

yhdenillanjuttu vieressä nukkuminen - tämä ei ehkä liippaa blogin aihetta kovinkaan läheltä...

lapamato maria callas - tämmöiseen otukseen emme ole (onneksi?) tutustuneet.

Olisiko taas aika...

...tarkastella liikenteenlähteitä! Sehän on aina yhtä hauskaa (jep, jep) - ja vissiin (varsinkin uusille) lukijoille ihan antoisaakin, jos sieltä edes muutama uusi tiedon/kokemuksen murunen tippuisi. Nyt pamautan auki 50 kohtaa, ja jos jaksan, niin seuraavassa osassa sitten vaikka seuraavat 50!

vinkkejä raskauteen - jos saisin antaa vain yhden ohjeen raskauteen, niin se kuuluisi: Ennen raskaushaaveita pistä suolistosi ja (pari)suhteesi kuntoon, mutta älä stressaa kummastakaan niistä.

raskaus ja valvominen - koettu on, molemmissa raskauksissa. Meillä tuo valvominen ei ikävä kyllä rajoittunut vain raskauteen...

loppuraskaus jatkuva pissähätä - jeah, minä lukeuduin niihin, jotka kävivät puolen tunnin välein vessassa. Ja tämänhän te varmaan halusitte tietää...?

raskausaikana kananmunaröyhtäisyt - tämmöisiä minä en (onneksi?) muista.

loppuraskaus levottomat jalat - kyllä! Ihan kamalankamala vaiva! Lisävalvottaja.

gaviscon raskaus - joo, hörpin minäkin, silloin, kun Renniet yökötti.

raskauspäiväkirjoja - niin, jos etsitte kunnon valitusta pallomahaisuudesta, niin täältä sitä on kyllä löytynyt: eka valitus, toka valitus, kolmas valitus, neljäs valitus, viides valitus, kuudes valitus. Olkaa hyvät!

raskaus välilevyn pullistuma - sehän siitä olisi vielä puuttunut...

Ei ole ikävä tätä olotilaa ei.

synnytyssuunnitelma -  minun pieni suunnitelmani oli täällä.

loppuraskaus joko - no niiiiinpä!

loppuraskaus valmistautuminen -  omia valmistautumisfiiliksiä täällä.

imettäminen gavisconin antaminen - ohjeena on tietenkin se, että gavisconin jälkeen ei imetetä pariin tuntiin, jotta se tehoaisi. Gaviscon on yksi Pikkusankarin päivittäisistä lääkkeistä, Minimullistajalle ollaan vuoden sisällä ehkä neljä kertaa kokeiltu, silloin, kun kaikki toivo on jo menetetty ja huuto ei vain lakkaa. 

minkä ikäiselle piltti luumusose -  luulen, että se suositus lukee siinä purkin kyljessä... :-) Mutta meillä starttailtiin Minimullistajan kanssa luumumaistiaiset reilun viiden kuukauden iässä.

refluksivauva ensimmäiset soseet -  tietämättömiä kun oltiin Pikkusankarin aikaan, työnnettiin hänelle hirrrrveän itkun kera perunaa ekaksi (iiiiso virhe!). Minimullistaja sai bataattia.

refluksi henki haisee - valitettavasti totta. Pikkusankarin hengitys on refluksin ollessa pahana lähellä viikon helteisessä autossa seisseen biopussin ja kakkaviemärin sekoitusta (anteeksi tästä pieni rakas!).

bataattia ja kanaa refluksi - sitäpä sitä juuri meidän perheessä, niin, että välillä tuntuu, että sitten joskus pidämme kymmenen vuoden tauon kyseisistä ruuista...

Nämä neljä plus mustikka ja päärynä olivat vuoden 2011 melkeinpä ainoat ruokani.

amaranttipuuroa vauvalle - meilläkin tulossa seuraavaksi Minimullistajalle maisteluun. Pikkusankarin ja minun ruokavalioon amarantti kuuluukin jo.

silent refluksi oireet - en ole asiantuntija, mutta suuri ero ei-silentiin muotoon on ainakin se, että pulautukset eivät tule suusta ulos.

singulair ja yöunet - joskus kokeilimme singulairia, mutta nyt ei ole enää mitään muistijälkeä, kuinka pitkään käytimme ja miksi ja minkä takia lopetimme. Sen vaikutusta yöuniin en siis osaa kertoa meidän kokemuksista.

losecin lopettaminen - kokemuksesta sanon, että se kannattaa tehdä toooosi hiljalleen, jotta mahdollinen rebound-efekti olisi pieni.

miten annatte siliceaa? - spruutalla tai lusikalla.

nexium vauva - Nexiumkin on meille tuttu. Pikkusankarin refluksilääketaival on mennyt tässä järjestyksessä: Zantac, Nexium, Losec.

kaksi antibioottikuuria - siis tiedättekö!, tajusin juuri, että jos minun muistiini voi luottaa, niin kumpikaan meidän lapsista ei ole syönyt yhtäkään antibioottikuuria vielä elämänsä aikana.

refluksi ja korvatulehdus - ja jee!, ei sairastanut yhtäkään korvatulehdusta!

ihmeparantuminen ja refluksi - eipä ole näkyvillä eikä realistisissa odotuksissakaan.

Pääseekö hän koskaan eroon refluksitaudista?

aistiyliherkkyys lapsella - tätä meillä aletaan todennäköisesti pian selvittämään.

oskillometria lasku - se on iso. Onneksi vakuutus maksaa sen meillä.

antitrypsiini uloste - uusinta, Pikkusankarilta otetun tuloksia jännitetään edelleen!

antitrypsiiniarvo korkea - meillä Minimullistajan korkea arvo saatiin laskemaan normaaliksi pelkästään imetysdieetin karsimisen avulla!

puolivuotiaan yöhulinat - joo, ja minkäikäisen tahansa yöhulinat - aina saa olla salapoliisityötä tekemässä.

vauva nukkuu vain 5min pätkiä -  tällä mentiin meillä Pikkusankarin vauvavuotena... Olematta lääkäri tai muukaan virallinen lasten asiantuntija voin kuitenkin olla melko varma, että normaalia se ei ole! Taustalla on ihan varmasti jokin syy, johon pitää puuttua.

Iltakylvyn jälkeen kaikki vauvat nukkuvat sikeästi aamuun saakka... ainakin satumaailmassa.

vauva heräilee 40min välein - tämä on nyt lähellä todellisuutta Minimullistajan kanssa silloin, kun hän on flunssassa tai kun ruokavaliossa on epäsopivia kokeiluita. Muuten hän nukkuu noin kolmen tunnin pätkiä öisin.

vauva velttous - meidän refluksikot ovat olleet tyypillisiä refluksikkovauvoja, eli todella jämäköitä ja vantteria, varsinkin Pikkusankari. Velttoudesta ei ole voinut puhuakaan. Jämäkkyysvaikutusta edistää se, että refluksikkovauvan itku on todella suuren kehon kaarelle vedon kaverina lähes aina.

vauva pieree ja huutaa - jos tuo on normaaliolotila, niin suosittelen ehdottomasti miettimään sekä vauvan että mahdollisesti imettäjän ruokavaliota.

koulu -  oppivelvollisuuteen liittyvä koulu ei ole onneksi meillä ajankohtainen vielä muutamaan vuoteen, mutta tätä muuta koulua ollaankin sitten käyty ihan kunnolla!

näin pomot valvovat - pomoillakin on varmasti paljon eri syitä valvomiseen :-), ja luulen, että jonkun verran myös refluksiin liittyvää valvomista löytyy...

kotiäitiys ahdistaa - minuakin välillä, mutta suurimmaksi osaksi ei. Joskus se on ahdistanut enemmänkin.

Leikkipuistointo aina kymppiplus?

lapsi kysyy saako vauvalle olla vihainen - minä vastaisin, että kyllä kaikki tunteet ovat sallittuja eli saat tuntea vihaa vauvaa kohtaan, mutta vihaa ei vauvalle saa näyttää voimakkaasti. Tietysti keskustelisin myös tarkemmin, miksi lapsi tuntee vihaa.

kesäkurpitsa-purjopiiras -  kuulostaa herkulta! Voin semmoisen kyllä kehittää sitten, kun saan taas purjoa syödä!

vaihtoehtomuffinit - no täällä on ainakin gluteenittomat herrrrkkumuffinit!

munaton maidoton välipala - vaikkapa pallerot!

munaton herkku -  täältä löytyy montakin!

riisiproteiinin karmea maku - jep... I can feel you. Maultaan kelpo on kuitenkin on minun mielestä Sun Warriorin vaniljan makuinen.

paleo uhmakkuus - tämän imetysdieetin myötä olen tutustunut myös paleoruokiin ja valmistankin niitä melko usein. Minun uhmakkuuteni ei kyllä (mieheltänikään kysyttäessä) ole yhtään lisääntynyt. Eli hyvillä mielin vaan paleoimaan :-D

lohdutuksen sanoja - muutamia ainakin täällä.

mie romahan - niin miekin joskus.

lastenvaatekaapin siivous - ihan tarpeellinen juttu sekin välillä...

Meidän kodista? En tunnusta...

kotiin murtauduttu - sekin valitettavasti koettu, ja kokemus täällä jaettu.

korkeakoulunkäynti ja lääkitys - tähän problematiikkaan minun blogilla ei varmaan ole mitään annettavaa? Olen minä korkeakoulun käynyt, mutta yhteyttä lääkitykseen en osaa kertoa.

toivepostaus - toiveita otan mielelläni vastaan, vaikka en koskaan osaa niitä teiltä erikseen kysyäkään :-)

Kiitollinen elämästä

Eilen koin elämäni kamalimmat, pisimmät ja henkisesti rankimmat minuutit ikinä. 

Illalla kyynelten läpi kun totesin, että olen kiitollinen pojistani, tarkoitin sitä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Minimullistaja meinasi tukehtua ruokaan. Se lamaannuttava tunne, kun tekee kaikkensa velton ja väriämuuttaneen lapsensa hengen eteen ja huomaa, miten lapsen katse muuttuu hätääntyneestä poissaolevaksi, on jotain sisintä raastavan kamalaa.

Olen kiitollinen siitä, että sain pidettyä itseni tarpeeksi rauhallisena ja toimittua yksiyksikahden ohjeiden mukaisesti. Suurin osa ruuasta lähti kolmannella kokeilemallani otteella, pari minuuttia ruuan henkeen vedon jälkeen. Samassa saapuivat pelastusjoukot. He sanoivat, että nyt oli pienen elämä ehkä enää sekunneista kiinni. Ambulanssi-ihmiset veivät poikamme mukanaan, sillä ruokaa jäi hengitysteihin rohisemaan, vaikka suurimmat ruokapalat tulivatkin minun otteilla ulos.

Muisto ambulanssiajosta. Toivottavasti näitä pehmoja ei tule meille lisää.

Yö meni valvoessa ja Minimullistajaa valvoen. Jos hänelle olisi noussut kuume, olisi ollut edelleen hyvin vaarallinen tilanne - silloin olisi ollut todennäköistä, että keuhkoihin joutuneet ruuanpalaset aiheuttavat vakavia komplikaatioita.

Nyt yritän uskaltaa jo huokaista. Ja antaa tämän suurenmoisen kiitollisuuden rakkaimpani eloonjäämisestä vallata mielen. 

Elämä on haurasta. Olkaa kiitollisia toisistanne. Rutistakaa rakkaimpianne tiukasti sylissä. Pusutelkaa. Katsokaa silmiin, silitelkää ja tuntekaa rakkaan ihmisen lämpö omalla iholla.

Fudgea entiselle fudgeaddiktille

Tunnustan - olen aikoinani ollut pahastikin addiktoitunut karkkeihin; kahminut viikottain maanantaipussin, tiistaipussin, keskiviikkopussin, torstaipussin... silmät loistaen puoli kiloa sokerihuurrutettua kultaa sateenkaaren värisistä kilometrien pituisista laareista. Mutta minulle ei ole kelvanneet mitkä tahansa namit; olen ollut hyvin tarkka karkkien tuoreudesta, koostumuksesta ja makuvivahteista. Yksi minun lemppareistani oli fudge! Nyt, imetysdieettipakon edessä kehittelin ihan itse korvaavan fudgen makuhermoilleni - ja kyllä saan rehellisesti sanottuna miettiä, haluanko Makuunin muovirasioita mennä availemaan enää, vaikka se sitten joskus imetyksen päätyttyä onkin sallittua!

Niiiiiin nam minun makuuni!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: sekoita desi sulatettua kookosöljyä ja desi lucuma-jauhetta toisiinsa ja kaada muotteihin. Pakasta tai jääkaapita. Kun fudget ovat kiinteitä, ne ovat valmiita. Ne ovat parhaita hetken huoneenlämmössä levänneinä (ennen kuin ne alkavat sulamaan). Lisää makuvivahteita saa laittamalla sekaan kuivattuja marjoja, lakritsinjuurijauhetta, carob-jauhetta tms.

Tarjoilin näitä muun muassa Pikkusankarin ja Minimullistajan synttäreillä - juhlavieraista he, jotka fudgeista yleensä tykkäävät, tykkäsivät myös näistä, joten aivan pimahtanut minä en ole :-)

#RouvaKiittämätönYlimielisyys

#kutsumua on tärkeä kampanja! Mutta hieman ristiriitaisin fiiliksin osallistun kampanjaan... En ole koskaan kärsinyt koulu/työpaikkakiusaamisesta enkä sinällään varmasti todellakaan tiedä, miltä kiusatuista tuntuu - en siis tietenkään väitä olevani kiusattu, vaikka osallistunkin kampanjaan. Otan osaa kampanjaan omalla lapullani muutaman syyn takia. Haluan, että tietoisuus kampanjasta leviäisi. Haluan, että tämäkin postaus voisi osaltaan rohkaista ihmisiä tutustumaan toisten ihmisten ajatuksiin paremmin ennen leimanlyömistä ja perättömien juttujen levittelyä. Toivoisin, että ihmiset oppisivat panostamaan omaan hyvinvointiinsa, niin ei tarvitsisi suoltaa sitä kaikkea pahaa oloa syyttömiin. Minua ei kiinnosta oman "brändini" tai "statukseni" nostattaminen kampanjan avulla (kuten olen käsittänyt, että näin joitakuita tähän kampanjaan osallistuvia on kritisoitu), ja siksi pyrinkin keskittymään selityksissäni blogin aihepiirin ympärille...

#kutsumua

Miksi lapussa lukee kiittämätön?

Asiaa sivusin jo aikaisemmassa postauksessa. Karkeasti sanottuna se, että minä olen uskaltanut pyytää apua ja sanoa ääneen, että lähipiirin resurssit tietäen koemme, että apua voitaisiin tarjota hieman enemmänkin, nähtävästi on tarkoittanut sitä, että en ole kiitollinen siitä avusta, mitä olen jo saanut elämässäni. Tämä logiikka ei minun univelkojen sumentamille aivolohkoilleni kuitenkaan oikein avaudu.

Miksi lapussa lukee ylimielinen?

Terminä ylimielinen on vahva, mutta parempaakaan kategoriaa en keksinyt niille kommenteille/ihmetyksille siitä, miten olemme ylimielisesti valtavirrasta poikkeavia esimerkiksi juuri lasten sairauksien hoitoasioiden suhteen. Nähtävästi se, että on itse ottanut valtavasti asioista selvää, käynyt nelivuotisen jokapäiväisen rankan sairauskoulutuksen yhden viiva kahden lapsen kanssa, kokeillut eri asioita sairauksien hoidossa ja näiden perusteella poikennut valtavirran ajattelusta ja toiminnoista, tekevät minusta ylimielisen.

Miksi lapussa lukee sinnikäs?

Nostin tämän piirteen itsestäni tähän, koska sinnikkyys on asia, mikä minulle ei ole ollut niin itsestäänselvyys kuin toinen itsestäni kirjoittama sana, mutta se on piirre, josta olen ylpeä. Piirre, jonka olen viime vuosina huomannut vahvistuvan luonteessani huomattavasti. Olen tavallaan ylittänyt omat odotukseni sinnikkyyden suhteen monessa eri elämän tilanteessa ja vaiheessa.

Miksi lapussa lukee toisten hyvinvoinnista välittäjä?

Tämän piirteen kirjoitin tähän sen takia, että tämä ohjaa kaikkea toimintaani. Perheeni hyvinvointi on motiivi kaikelle tekemiselleni. Voin sanoa, että olen ihminen, joka aidosti haluaa tuottaa hyvinvointia ja hyvää mieltä muille. Haluan olla aina valmis auttamaan lähimmäisiäni.

millainen minä olen?

Sekä "kiusaajien" termien että minun omien termieni tähän avaaminen vahvistaa ajatusta siitä, että minun piirteeni ovat jokseenkin melko paljon ristiriidassa sen äänettömän perisuomalaisen käyttäytymisnormiston kanssa. Ja tästä syystä ehkä minua on "helppo" nimittää kiittämättömäksi ja ylimieliseksi. Nyt kun lähdin mustavalkoiselle linjalle, niin maalataan nyt aihe loppuun samoilla väreillä koska rakastan aiheiden analysointia. Koen, että olen löytänyt omasta itsestäni aidon kiitollisuuden elämää kohtaan, ja osoitan sitä yleensä laajasti. Luulen, että moni ajattelee sen pinnalliseksi puheeksi ja toiminnaksi, koska samaan aikaan uskallan sanoa ääneen ei-niin-mukavia asioita. Meidän kulttuurissa kun naapurin tervehtiminenkin on jo uroteko ja pänniminen puretaan kyseenalaisilla keinoilla. Ja ylimielisen viitan otan mielelläni kyllä vastaan, jos se tarkoittaa sitä, että ei-ylimieliset uskovat sokeasti auktoriteetteihin, kävelevät jonossa ostamaan samaa tuotetta samaan kauppaan, eivät käytä omaa aivokapasiteettiaan elämänlaatunsa parantamiseen yms. Mutta MINUN mielestäni ylimielisyys on pikkuisen eri juttu... Meidän kulttuurissa kriittinen vastavirtaisuus vaan taitaa ikävä kyllä tarkoittaa ihmisille ylimielisyyttä.

Hauskoja ajattelu/käyttäytymistapojen ristiriitoja olen huomannut myös omien termien suhteen. Tässä muutama esimerkki... Ruisleipä, pulla ja peruna ovat vissiin suomalaisille pyhä asia - sillä eihän nyt kukaan voi olla niille allerginen. Jos olisin vähemmän sinnikäs tässä "käännytystyössäni", olisin varmasti jo itsekin uskonut tuon ja syöttänyt sille vuoden ikäiselle Pikkusankarille ympärivuorokautisista huudoista huolimatta reissumiestä ja kantanut lautaselle vähän uusia pottuja. Toisten hyvinvoinnista välittämiseen liittyen olen saanut monesti hämmentyneitä itkun/helpotuksen sekaisia kommentteja, että eihän kukaan noin voi Suomessa tehdä! Ja nämä tilanteet ovat olleet ihan perusjuttuja - olen mennyt lohduttamaan tuntematonta itkevää, olen mennyt kysymään hukassa olevan näköiseltä avuntarvetta, olen mennyt auttamaan pyörällä kaatuvaa lasta, olen huikannut edellä menijälle, että häneltä tippui lapanen/kassi,... Nähtävästi tällainen peruskohtelias käytös ei kuulu tähän kulttuuriin - niin kummissaan autettavat ihmiset yleensä ovat.

Kannustan kaikkia teitä, joilla on vähänkään kampanjaan osallistumisen halua, kuvaamaan omat paperinne - vaikka vain itsellenne. Sanojen kirjoittaminen ja asioiden pohtiminen voi antaa jo pelkästään omaan päähän paljon uusia ajatuksia.

Hyvää mieltä kaikille <3