Kiittämättömän akan raskausvalitus, ei kun...

Raskaus on täynnä iloa, onnea ja rakkautta, mutta myös pettymyksiä. Tässä kirjoituksessa keskityn niihin pettymyksiin. Ihan vain vertaistuellisessa merkityksessä, sovitaanko niin :-D

Tämä on tainnut tulla jo monissa aiemmissa teksteissäni ilmi, mutta suurin pettymyksen tuottaja tässä raskaudessa on ollut se, että tämä ei ole ollut helpompi kuin aiemmatkaan raskauteni. Ei sillä, että erityisesti olisin niin odottanut tapahtuvan, mutta kyllä taisin (optimisti kun olen), niin silti salaa vähän sitä toivoa.

Olen ollut pettynyt siihen, että en ole saanut nukuttua sitäkään, mitä oletin ennen raskautumista saavani. Kun pahoinvointi yöllä helpotti, niin kuvioon ovat alkaneet astumaan hyvän nukkuma-asennon löytämisen vaikeus, supistukset, närästys, liitoskivut ja levottomat jalat. Tähän kun lisää omat pissakäynnit ja kuopuksen yöhulinat, niin yölliset tunnit eivät ole kovin ehyet. Ja se tietenkin heijastuu päiväänkin ja koko jaksamiseeni.

Töissä olon vaikeus on viime viikkoina ollut yhä enenevissä määrin pettymys. Juuri instaanikin (@skribentti) tästä taisin avautua pari päivää sitten, kun istumatyö ei vain tunnu enää hyvältä, vaikka raskausviikkoja minulla ei ole edes sitä kolmeakymmentä täynnä. Ei paljon auta jumppapallo, jonka päällä välillä istuskelen. Ei auta, vaikka välillä pyrin seisomaan ja kävelemään työpäivän aikana. Silti maha painaa jo jotakin epämukavaa kohtaa, josta säteilee huonoa oloa istuessa vähänkään kauemmin samassa asennossa. Seisomapöytää minun ei ole mahdollista saada töihin, vaikka asiaa jo selvittelinkin.

Olen pettynyt, että tätä(kään) raskautta ei ole ikuistettu kuviin kuin muutaman hassun kerran. Ei siis monipuolisia vertailukuvia edellisiin raskauksiin, ei tunnelmallisia joka kuukauden mahakuvia eikä viikko viikolta eteneviä mahtavia kollaaseja. Eipä ole edellisistäkään mahoistani sellaisia, joten ei sinällään ihme juttu. (Mutta okei, ykkös- ja kakkosmahoista on vähän enemmän edes hätäisesti räpsäistyjä kuvia kuin tästä kolmosesta...) Mutta harmittaahan se silti. Meillä (tai minun lähipiirissäni) kukaan muu ei oikein tykkää kuvailla kuin minä, ja minun ei todellakaan ole luontevaa lykätä kameraa miehen käteen ja pyytää kuvaamaan. Odotan, että joku haluaisi mahaa kuvata, mutta turhaan. Heh.

Toinen "pinnallinen" pettymysaihe on ollut se, että en ole jaksanut haluamallani tavalla paneutua raskauspukeutumiseen. Kahdet raskaushousut jouduin ihan pakon edessä ostamaan (ja jep, hätäisesti lähimmästä mahdollisesta hooämmästä ja lasten kiljuessa vieressä...), sillä edellisistä raskauksista jääneet housut olivatkin puhkikulutettu kavereiden toimesta tässä minun raskauksien välissä tai ne olivat vääränkokoisia. Muuten olen vetänyt vaatekaapista vain ne topit ja villapaidat, jotka ovat käteen sattuneet ja jotka ovat juuri mahan peittäneet, sen suuremmin miettimättä. Ihannetilanteessa kun olisin tutkinut mahtavia odotukseen keskittyviä verkkokauppoja ja kolunnut nettikirppareita ja nyt hehkuisin joka päivä mahaani täydellisesti imartelevissa äitiysvaatteissa...

Pettymys on tietenkin ollut myös se, että en ole jaksanut olla lasten kanssa totuttuun tapaan (siihen tapaan, mitä ennen raskautta). En jaksa samalla tavalla leikkiä, ulkoilla, askarrella, hassutella ja höpsötellä. Havahdun omaan erilaiseen olotilaani silloin, kun Pikkusankari ruokapöydässä kysyy minulta, että "äiti, nukahdatko sinä kohta?" tai kun Minimullistaja huutaa sormi minua osoittaen "Vauva painaa liikaa äidin mahaa, apua!", kun makaan lattialla. On minulle myös tuotu lasten toimesta oksennusvatia ihan ilman pyytämistäkin ja ehdotettu helpompien kenkien jalkaan laittamista siinä eteisähinäni keskellä.

Olen pettynyt siihen, että en ole haluamallani tavalla pystynyt hoitamaan kotia (sisustamisesta puhumattakaan, heh), loistamaan kokkailuissa enkä panostamaan parisuhteeseen. Hyväksyn kyllä asian, että olen nyt näine vaivoineni pääasiassa äiti ja raskaana, mutta silti, olisihan se kiva jaksaa paremmin mopata lattiaa, tehdä maukkaita leivosluomuksia enemmän ja hieroa niitä toisenkin niskoja välillä.

Pettymystä on aiheuttanut oma liikkumattomuus. Miehenikin sen tietää, että urheilu on hyvä mittapuu sille, että olen oikeasti kunnossa ja hyvinvoiva. Eli jos minä haluan/jaksan/kykenen liikkumaan säännöllisesti, niin sitten minulta voi odottaa myös muilla elämänalueilla asioita. Urheilu on minulle tositosi tärkeä asia, ja siihen haluaisin panostaa yhtenä tärkeimmistä asioista, ja kyllä masentaa, kun se on melkeinpä kokonaan jäänyt pois kuvioista. Onhan se melko karua, että nyt olen liikkunut viimeisen puolen vuoden aikana yhtä paljon kuin ennen lapsia saatoin liikkua viikossa! :-D

Sosiaalisuuden väheneminen on vähän masentanut. Ei ole niin usein työpäivän jälkeen jaksamista nähdä kaveriperheitä kuin aiemmin (ja tätä kautta myös lapsilla on ollut vähemmän sosiaalisia kontakteja, harmi). Kahvihuoneseurueessa olo oli monta kuukautta pelkkää yökkäilyä ja pikkujoulut, johon oltaisiin kaverin kanssa päästy lähtemään vasta iltaysin jälkeen, olivat minulle väsymyksen vuoksi mahdottomat.

Erilainen raskauteen liittyvä pettymyksen aihe on se, kun rakenneultrassa ilmeni, että istukkani sijaintia täytyy kontrolloida parin viikon päästä uudessa ultrassa, sillä on riskinä, että jos se ei liiku parempaan paikkaan, joudun sektioon. Ja minä kun olen täysin alatiesynnytyksen kannattaja, ja sektio pelottaa minua paljon enemmän kuin alatiesynnytykset!

Jahas, tästäpä tuli nyt aika masennuspostaus, heh. Onko muita pettyneitä raskaana olevia? :-D 

Talven letut

Meillä tehdään paljon eri variaatioita letuista ympäri vuoden. Näitä vaihtoehtoja on kiva jakaa teidänkin kanssanne, jotta jokainen lukija voisi löytää oman suosikkinsa. Nämä letut ovat lehmämaidottomia, gluteenittomia sekä sokerittomia.

5dl vuohenmaitoa

2 kananmunaa

1dl teffjauhoja

0,5dl mantelijauhoja

1,5rkl psylliumia

1 banaani

0,5tl suolaa

kookosöljyä 

Sekoita kaikki muut aineet paitsi kookosöljy sekaisin ja anna turvota 30 minuuttia. Paista kookosöljyssä pannulla keskilämmöllä.

Letuillehan voi laittaa täytteeksi ihan mitä vain keksii ja niitä voi syödä niin aamupalaksi, ulkoilun jälkeiseksi välipalaksi, jälkkäriksi kuin iltapalaksikin. Meillä ei ole kiellettyä syödä lettuja vaikka joka päivä, kunhan ne ovat laadukkaita ja järkevästi koostettuja. 

Munattomien banaanilettujen ohje löytyy täältä (klik!) ja kookosmaitoon tehtyjen "normilettujen" ohje löytyy täältä (klik!). 

Yhteistyössä Foodinin kanssa

p.s. Jos joululahjahommat ovat vielä joillakuilla joiltakin osin mietinnässä, niin muistutan, että Foodinin tilaukset kerkiävät jouluksi, kun tilaa 21.12. mennessä (jos vain posti toimii normaalisti, heh)! Foodinilta voi tilata myös sellaiselle ihmiselle "vaihtoehtoherkkuja", joka ei ole vielä itse ihan niin superfoodmaailmassa mukana, sillä luulen, että aika moniin tuotteisiin ei vaan voi olla ihastumatta, kun niitä maistaa! Tässä minun viisi ehdotusta semmoisille läheisille annettavaksi, jotka eivät ehkä koskaan ennen ole Foodinin tuotteita maistellut: 1. kuivatut marjat herkkupäällisineen kuten raakasuklaainkamarjat, mulperimarjat sekä raakasuklaamulperimarjat, gojimarjat sekä raakasuklaagojimarjat 2. raakasuklaalevyt, varsinkin tämä eniten "perussuklaata" muistuttava Mylk (Muuten, tässä postauksessa (klik!) on suurempi esittely eri raakasuklaista!) 3. pähkinät, kuten manteli, hasselpähkinä, saksanpähkinä, pekaanipähkinä, macadamiapähkinä, parapähkinä, cashewpähkinä 4. kuivatut hedelmät kuten taateli ja aprikoosi 5. raakasuklaan valmistuspaketti. Kohtien 1-4 tuotteita voisi pakkailla nätisti vaikka itse koristeltuihin lasipurkkeihin tehden tuotteista omia sekoituksia, niin lahjasta tulisi vielä personoidumpi. Foodinin verkkokauppaan pääsee tästä (klik!).

Ajatus vauvamme sukupuolesta

Kun makasin rakenneultrassa kuukausi sitten ja puheeksi tuli vauvamme sukupuoli, totesin naurahtaen ultraajalle, että "ei sitä tarvitse kertoa, poika sieltä on tulossa". No, ei siitä ultrasta sen enempää, mutta sukupuolesta ja sen toivomisesta muutama sana nyt, koska aihe on kovasti puhututtanut lähi- ja tuttavapiirissämme.

Jo esikoisen jälkeen mieleeni nousi ajatus, että kolme poikaa voisi olla minun juttuni. En oikeastaan edes tiedä miksi, eikä minulla ole sen suurempia perusteluja asialle. Se on vain ajatus päässäni, ei sen kummempi asia. Mitään "fyysistä tunnetta" siitä, kumpi sukupuoli mahassani asustelee (ja on asustellut aiemmissa raskauksissa) minulla ei ole ollut. Eli en ole tiennyt varmaksi, että poika on tulossa. Mutta ajatus kolmen pojan äitiydestä minulla on ollut mielessäni. Hassua. 

Pienoista ihmettelyä ja hymähtelyä olen tämän asian tiimoilta kuullut, ja usein oletetaan (ja oletettiin jo esikoisen jälkeen), että toivon tyttöä taloomme. Ei minulla ole mitään tyttöä vastaan, ja ihan yhtä tervetullut tyttökin olisi, mutta jostakin syystä ajatus kolmesta pojasta ei ole muuttunut raskauksien myötä. En sano, että varsinaisesti toivon poikaa enemmän kuin tyttöä, mutta kyllä poika sopisi katraaseemme paremmin kuin hyvin :-)

Emme kasvata poikia mitenkään erityisesti pojiksi, vaan otamme tottakai persoonan ja luonteen huomioon ensisijaisesti. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, ja kirjoitan tästä aiheesta, sillä tämä nyt vaan sattuu aika monia kiinnostamaan ja kyselyttämään. 

Ja tietenkin hauskaahan se on arvailla, kumpi sieltä tulee, tyttö vai poika. Ihan niin kuin on hauskaa arvailla, tuleeko vauvalle tummat vai vaaleat hiukset ja tuleeko hänestä pitkä- vai lyhytsorminen. Kaikki se arvailu liittyy vauvantuloon valmistautumiseen, enkä osaa loukkaantua ihmisten kyselyistä sukupuolen suhteen. Tosiasiassahan näillä ominaisuuksilla ei ole mitään väliä. Rakkautta vauva saa silti ihan yhtä paljon - oli hän minkä näköinen ja minkä sukupuolinen tahansa.

Olemassa on lukemattomia sukupuolenarvaustapoja mahan muodosta sormustestiin, mutta en osaa ottaa niitä kovin vakavasti. Kumpaako te veikkaatte, saavatko poikamme pikkusiskon vai pikkuveljen? :-)

Täydellinen viikko, semmoinen se oli

Se viikko ei sisältänyt joulustressiä eikä arjen velvollisuuksia. Se sisälsi minimimäärän huolia ja nolla riitaa. Se viikko sisälsi tiiviisti perheen kanssa olemista, auringosta ja uusista maisemista nauttimista. Ei ollut pimeyttä, kylmyyttä eikä työpöydän ääressä istumista. Oli vain rentoutumista, rutkasti rantaleikkejä, yhdessä maittavasti syömistä, autolla saaren ympäri kruisailua, rauhassa käsikkäin kävelyä ja hetkessä elämistä. Se viikko sisälsi tosi paljon sylittelyä, haleja ja pusuja sekä lasten iloisia kiljahteluja.

Tämä loma tuli niin tarpeeseen, että ihan itkettää onnesta. Kun elokuun alussa on viimeksi meidän perheellä ollut yhteinen vapaapäivä ja kaikki muut päivät kuluvat täysin eri työaikojen puitteissa, tuntuu, että tämä kahdeksan päivän perheloma huolettomissa oloissa todella tuli oikeaan aikaan meille kaikille. Jospa näillä tiukasti mieleen painetuilla auringonsäteillä jaksaisi nyt viimeiset kaksi kuukautta ennen seuraavan loman, äitiysloman alkua. Tämän lämpötankkauksen jälkeen on ihana käpertyä koko perhe odottelemaan uuden perheenjäsenen syntymistä.

Onko joulua ilman stressiä?

Meillä ainakin on joulu ilman stressiä, ollut niin kauan kuin minä muistan :-) Sain Mutsi on mäsä -bloggaaja Katilta haasteen, jossa pyydetään vinkkaamaan keinoja stressittömään jouluun. Kiitos haasteesta :-) Tässäpä siis meidän perheen vinkkejä.

1. Vähemmän todellakin on enemmän, mitä tulee jouluruokiin(kin). Meillä on ollut tapana panostaa jouluruuissa laatuun, ei määrään. Ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä, eikä yhtäkään kauhallista mitään jouluruokaa ole koskaan jouduttu heittämään pois (eikä kukaan myöskään ole jäänyt ilman ruokaa, heh). Luonnollisesti laatuun panostaminen on meidän juttu, sillä kaikki, mitä ostamme, on luomua (joten sairaita määriä ei ole varaa ostaa). Älytön keittiöstressi ei siis ole välttämättömyys onnistuneen joulunvieton kannalta.

2. Ei mitään väkisin-juttuja. Meillä mennään joulu hyvin pitkälti fiilispohjalta, eikä mitään väkisin tehtäviä päällekuorrutettuja rituaaleja tungeta jouluun, jos ne eivät vain tunnu hyvältä. Esimerkiksi joulukirkko aamulla klo 07 kuulostaa ajatuksena oikein ihanalta, tunnelmalliselta ja kauniilta, mutta... koska me nyt vaan arvostamme nukkumista sen verran, niin emme todellakaan herätä ketään vapaaehtoisesti vapaa-aamuna kuudelta. Väkisin suoritettavat jutut kun tuppaavat lisäämään stressiä jokaikiselle.

3. Lahjashow hallintaan järkevällä ostamisella. Meillä ei ole ikinä ollut lahjaröykkiöitä aattona lattialla, eikä minun mielestäni joulussa tärkeintä ole se, että lapset hukkuvat lahjoihin. Koska meillä siihen ei ole koskaan opetettu, lapset eivät myöskään ole oppineet sellaista kaipaamaan. Toki, meillä poikien lähipiiri on niin suppea, että lahjoja ei senkään takia tule todellakaan paljon. Lapset kyllä osaavat arvostaa yhtä hyvin sitäkin, että saavat vain muutaman lahjan, varsinkin, jos ne muutamat lahjat ovat mieluisia. Lahjashown pienentäminen vähentää kummasti myös sitä stressiä!

4. Lahjoita hyväntekeväisyyteen. Miten se liittyy joulustressiin? No niin, että hyväntekeväisyydestä tulee hyvä mieli, ja hyvä mieli vähentää stressiä! Ja kun tietää, että jouluna KUITENKIN tulee uutta tavaraa kotiin, niin on kivaa myös luopua vanhasta jonkun toisen hyväksi.

5. Halaa, pussaa ja nyhjää! Jouluna ON aikaa vain olla toisten kanssa, joten lievennä stressiä läheisyyllä. Ja tee sitä mieluummin jo ennen joulua, säännöllisesti, joka päivä, niin myös ennaltaehkäiset joulustressiä!

Rentoa joulukuuta kaikille! :-)

Toiset ne leipovat torttuja kun toiset syövät jätskiä

Jep, meidän perheessä tehtiin eilen vaniljajätskiä! Eikä se muuten ollut mikään jätskin joulutuunauskokeilu, vaan tehtiin ihan rehellistä vaniljajätskiä. Kuten taidatte tietääkin jo, olemme fiilissyöjiä, eikä meillä kalenteri määrää vain tiettyjä ruokia syötäväksi tiettyjen kuukausien aikana. Ei meillä siis mitään jouluruokia vastaan ole ja pipareitakin on jo meidän taloudessa tänä talvena nähty ja syöty (jokapäiväisestä suklaasta puhumattakaan, heh). No mutta, JOS jotakuta kiinnostaa nyt kokeilla jotakin muutakin kuin perinteisten jouluherkkujen leipomista, niin tässä tulee raaka, sokeriton ja maidoton vaniljajäätelö!

3 rkl kookosmannaa
0,5 dl kaakaovoita
0,5 dl gheetä
2 rkl mct-öljyä
0,5 dl erytritolia
½tl vaniljaa
1 rkl sitruunamehua
0,5 dl vettä
3 munaa
3 keltuaista

Blendaa kaikki ainekset ensin sekaisin ja laita sitten jäätelökoneeseen tekeytymään. Ilman jäätelökonettakin onnistuu, kun laitat aineskulhon pakkaseen ja sekoittelet lusikalla vartin - puolen tunnin välein, kunnes haluttu koostumus on saavutettu.

Tämä jäätelömassa on "perusaines" ja tosi hyvää sellaisenaankin! Jos kuitenkin tahdot, voit tuunata sitä mieleiselläsi tavalla lisäämällä siihen esimerkiksi banaanimurskaa, hedelmäpaloja, marjoja, marjajauhetta, pähkinärouhetta, kaakaojauhetta - ehkä myös niitä joulumausteita ;-)

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Minustako syvänmerensukeltaja ja lääkäri?

Meillä oli lauantaina Kaksplussan verkostobloggaajien pikkujoulut, jossa höpöteltiin niitä näitä. Mutta siltikin taas kerran jäin miettimään, miten kivaa olisi, jos voisin tuntea nämä bloggaajakollegat entistäkin paremmin. Mielestäni aina on mielenkiintoista tietää, mikä kukin on ammatiltaan ja millä alalla hän toimii - kertoohan se edes jotakin henkilön intresseistä, elämänvalinnoista sekä vähän jopa onnenkantamuksista ja sattumuksista jokaisen omalla elämäntaipaleella. Siksi päätinkin kyhätä nyt pienimuotoisen blogihaasteen, johon toivon, että moni niin Kaksarin kuin muukin bloggaaja lähtisi mukaan! Sen sijaan, että jokainen kertoisi suoraan oman ammattinsa, olisi mielenkiintoista kuulla, missä ammatissa ei itse koskaan haluaisi toimia, ja tietenkin jotkut perustelut tälle. Mielestäni tämä kertoo ihmisestä yllättävän paljon! Itse listaan kymmenen ammattia, joten siitä saa jo monipuolisempaa kuvaa kuin yhdestä tai kahdesta nimetystä ammatista.

Minä en siis haluaisi koskaan olla...

Taksikuski. Vaikka osaankin ajaa autolla, en erityisesti pidä siitä. Se, mitä en osaa tehdä, niin on suunnistaminen. En todellakaan osaa ajaa uusissa paikoissa, ja joskus vieraissa paikoissa ajo (varsinkin kiljuva takapenkki mukana) saa minulle aikaan pienimuotoisen paniikkikohtauksen. Myös rekkakuski olisi ihan nou nou. En myöskään erityisesti tykkää istumisesta, joten autossa istuminen ammattina olisi ihan kaameaa minulle.

Poliisi. En yksinkertaisesti tiedä mitään seikkaa, mikä minua poliisin ammatissa kiinnostaisi.

Syvänemerensukeltaja. Omassa mökkijärvessä sukeltelu ja ulkomailla satunnainen snorklailu satumaisten korallien yllä on ihan jees, mutta sen syvemmälle en haluaisi mennä. Luulen, että siellä tulisi ahdistus, kammotus ja hätä.

Baarityöntekijä. En pidä kovasta metelistä pitkään jatkuneena (siis joo, lasten metelin siedän, mutta tässä puhun hallitsemattoman kovalla olevasta musiikista ja muusta samaan aikaan käynnissä olevasta monen ihmisen metelöinnistä). En myöskään kykenisi olemaan vilkkuvien valojen seassa koko työvuoroa. Enkä muutenkaan perusta yötöistä, jos saan valita päivätyön ja yötyön välillä. Drinkkien sekoittelu ei myöskään kiinnosta minua yhtään, joten... Ei kiitos baarille!

10 vuotta sitten baarielämä kiinnosti aika paljon enemmän kuin nykään, heh.

Sairaanhoitaja/lääkäri. En tykkää yhtään pistämisestä, verestä, haavoista, ruhjeista, vammoista, toisen kivun katsomisesta... Joten tämä on aika selkeä vastaus.

Tehdastyöntekijä. Tällä tarkoitan linjatyöskentelyä. Minun kauhuni. Pääni ei kestäisi linjatyöskentelyä vain käsillä tehtäen (ja vieläpä jos liikerata on koko ajan samanlainen), vaan vaatii ehdottomasti monipuolista aivotyöskentelyä työssä!

(Puhelin)myyjä. En erityisesti tykkää vieraiden ihmisten kanssa puhelimessa puhumisesta enkä ole muutenkaan myyjätyyppinen, joten tämä yhdistelmä olisi hirveä. Toki en menisi mihinkään kivijalkaliikkeeseenkään myymään yhtään mitään kovin vapaaehtoisesti. Ei ole minun juttuni.

Meikkaaja/kosmetologi/kampaaja. Tykkään kyllä itseäni meikata (silloin tällöin, kröhöm) ja laittaa hiuksia jne., mutta koen, että näihin ammatteihin tarvitaan se jokin tatsi, jotta niissä olisi tosi hyvä, ja en koe, että minulla semmoista tatsia/taitoa olisi ollenkaan. Ja luonnollisesti haluan olla töissäni hyvä! Toki myös jatkuva kemikaalikuorma mietityttäisi näissä ammateissa toimiessa.

Pankki/tilitoimistovirkailija. Luvut ovat minulle vain keino johonkin, välttämätön paha. Lähtökohtaisesti en pidä matematiikasta, enkä ikinä haluaisi ammattia, joka siihen liittyisi päivittäisissä työtehtävissä.

Eläintenhoitaja. Yleisesti ottaen eläimet ovat kivoja ja ihania. Mutta minulla on silti jokin sisäsyntyinen pelko lähes kaikkia eläimiä kohtaan, enkä voisi kuvitella rapsuttelevani strutseja ja karhuja jossakin eläintarhoissa.

Omasta ammatistani en ole blogissa juuri kirjoitellut, enkä koe sitä kovin luontevaksi aiheeksi täällä kirjoitellakaan, mutta sen verran tähän postaukseen se liittyy, että kerronpa nyt olevani Yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskenteleväni sosiaalialalla kuntoutuspuolella. Onneksi se ei liippaa mitään ylläolevaa ammattia, joten harha-askeleita en ole nuoruudessani ammatin suhteen ottanut :-D

Nyt sitten onkin teidän vuoronne! Tehkää oma listanne ja vinkatkaa siitä minulle - luen mielelläni muidenkin ammattipostaukset! :-)

Kun äiti ja poika Suomi-road-tripille lähti

Ystävän kolmekymppiset kolmen ja puolen sadan kilometrin päässä ja lastenhoito-ongelmat - niistä se ajatus sitten lähti. Nimittäin ajatus minun ja esikoisen pienelle kahdenkeskiselle Suomi-kiertoajelulle reilu kuukausi sitten. Alun perin minun piti päästä karkaamaan pienimuotoiselle yksinlomalle ennen vauvan syntymää, sellaista yksinlomaa kun en ollut yhtään viettänyt tässä reilun kuuden vuoden aikana. Mutta mites siinä sitten kävikään? No, perinteisesti, eli lapsi lähti mukaan reissulle :-D Toiselle lapselle sain sentään järjestettyä hoidon, joten kaksinaikaa vain toisen lapsen kanssa oli luvassa kolmen yön ja neljän päivän verran! Ja jälleen kerran täytyy sanoa, että ei harmita yhtään, että yksin en matkaan lähtenyt, niin hauskaa meillä oli!

Päätimme Pikkusankarin kanssa käydä kolmessa eri paikassa tapaamassa ystäviä road tripimme varrella. Ja koska Pikkusankari oli jo tovin kysellyt, että milloinkohan hän mahtaa päästä taas hotelliin yöksi, olihan sekin tungettava tähän matkaan, jotta saataisiin lisää hymyä pojan kasvoille :-)

(Kääk, anteeksi kännykkäkuvalaatu...)

Tiemme kävi ensin Etelä-Suomen kodistamme Jyväskylään ystävän luokse bunkkaamaan. Koska Pikkusankari rakastaa pyöräilyä, ja pyörä oli tietysti myös tällä matkalla mukana, kävimme heittämässä iltapyöräilyt Jyväskylän perjantai-illassa. Pyöräilyn, iltapalan ja höpöttelyn jälkeen pistimme pedit valmiiksi ja toivoimme kaikki pitkiä yöunia Pikkusankarille ja sitä kautta myös meille muille (hän kun herää joka toinen aamu 05jotain ja joka toinen aamu 06jotain...).

Olihan se kello melkein seitsemän, kun kuusivuotias herätyskellomme soi! Aamutouhujen jälkeen pakkasimme itsemme tavaroinemme autoon ja käänsimme auton nokan kohti Kuopiota. Siellä meitä odotti lapsuudenystäväni, joka sitten vietti aikaa Pikkusankarin kanssa sen ajan, kun minä kävin rilluttelemassa ystävän lapsettomilla kolmekymppisillä. Eihän se kovin suurta rilluttelua ollut, sillä juuri tällä matkalla minulla oli päällä vuoden ainoa ja pahin flunssa. Nukuin siis mysteerihuonekeskuksen aulassa sillä aikaa, kun muut ratkoivat riemun kiljahduksin mielenkiintoisia mysteerejä. Toiset päikkärit otin juhlissa ystävän käskystä, heh. No, näiden unien avulla sitten pysyinkin tolpillani iltaysiin asti, ja huippuahan se nyt oli nähdä pitkästä aikaa ihania ystäviä kivan juhlan merkeissä! Vielä hauskempaa olisi tietysti ollut, jos olisi päässyt jatkoille asti mukaan... mutta ensi kerralla tai sitä seuraavalla sitten :-)

(Juhlissakin mentiin kännykällä, joten anteeki mössökuvalaatu - tämä ei tule toistumaan usein!)

Saavuttuani juhlista ystäväni luo Pikkusankari hillui vielä täydessä touhussa sohvan jousituksia testaten. No, hauska päivä oli heilläkin ollut takana, vaikka unirytmi olikin vähän kadoksissa :-D Hän oli päässyt muun muassa katsastamaan Kuopion leikkipuistot, riehumaan koiran kanssa, laavulle paistamaan makkaraa ja valitsemaan vielä iltaleffan ja namitkin. Minä uuvahdin samaan aikaan Pikkusankarin kanssa, ja taisi ystävänikin nukahtaa pian, sillä Pikkusankari oli pitänyt hänet kyllä koko päivän hyvässä vauhdissa :-D

Kun aamu koitti ja kuulumisia oli hetki taas vaihdeltu, lähdettiin Pikkusankarin kanssa kohti viimeistä etappiamme: Kouvolaa! Ikinä ennen en ollut Kouvolassa (junanpysähtymisiä lukuunottamatta) käynyt, joten pääsimme tutustumaan tähän meille ihan uuteen kaupunkiin. Meidät majoitti Sokos Hotel Vaakuna. Hotellivertailujen perusteella juuri tämä hotelli oli Kouvolan hotelleista Pikkusankaria ajatellen kivoin mahdollinen: oli iso kattava leikkihuone ja sauna/poreamme-osasto. Muutenkin paikka vaikutti nettikuvien perusteella siistiltä, elegantilta ja tyylitellyltä ja asiakaspalvelu ystävälliseltä heti huonetta varatessani. Pääsimme siis testaamaan Sokos Hotel Vaakunan superior twin-huonetta Pikkusankarin kanssa yhdeksi yöksi!

Kun olimme heittäneet kamamme hotelliin, saapui ihana Anna meitä noutamaan ja sitten lähdettiinkin kävely/pyöräilyretkelle iltaa viettämään. Anna oli Kouvola-oppaamme, ja tuli nähtyä ne pikkupojille tärkeät poliisilaitokset, pelastuslaitokset ynnä muut siinä matkan varrella :-D Käytiin kuikuilemassa Kouvolan maisemia hyppyrien juurelta. Ihan hyppyrien korkeimmalle tasolle ei päästy, ja sekös jäi harmittamaan Pikkusankaria. Mahtavan aurinkoisen iltakävelyn jälkeen päästimme Annan tekemään raakakakkutöitänsä (muuten, jos ette vielä lueskele Annan blogia Anna mun treenaa - niin kannattaa, se on täynnä inspiroivaa ja viisasta sisältöä!), ja me lähdettiin Pikkusankarin kanssa ostamaan iltapalaa ja sen jälkeen tutustumaan hotelliin.

Hotellissa oli todella rauhallista - kiitos sykysisen sunnuntai-illan! Kävimme kurkkimassa kaikki hotellin kolkat, ja hetkeksi pysähdyimmekin leikkitilaan. Päätimme kuitenkin lähteä viettämään iltaa vielä saunaosastolle, joten kävimme huoneen kautta hakemassa tarvittavat tavarat. Pikkusankari toivoi kuntosalilla piipahtamista, joten siellä oleskeltiin hetki. Minä flunssaisena vain vähän auoin autossa istumisesta jumittuneita paikkoja enkä lähtenyt sen koommin rehkimään, mutta Pikkusankari kieppui kaikissa mahdollisissa laitteissa. Sitten lähdimme kylpylöimään! Myös saunaosastolla saimme olla täysin kaksin parin tunnin ajan! Ja sekös oli Pikkusankarin mielestä niin siistiä (ja äidinkin mielestä aika luksusta!)! Pikkusankari jaksoi poreamme-suihku-sauna-ravausta niin kauan, että minun piti jo lähteä pukeutumistilan sohvalle lepäämään :-D Kun Pikkusankarikin väsyi, lähdimme nukkumaan huoneeseen. Jep, uni tuli aika pian ja sängyt kyllä kelpasivat meille vähän vaativimmillekin nukkujille :-) (Kotona meillä kun kuitenkin on meille kustomoidut sängyt :-)) Se, että toinen sänky oli soppeen eristettynä, takasi sen, että Pikkusankari ei tänä yönä herännyt minun yskimisiin ja räkimisiin eikä huonon olon voivotteluihin niin helposti kuin edellisinä öinä, jolloin nukuimme ihan vieretysten.

Aamupala oli perinteinen, kattava hotellin aamupala, ja onnekseni minäkin sain syötyä siellä vatsani täyteen pahasta raskauspahoinvoinnista huolimatta. Pikkusankari oli tapansa mukaan haltioituneessa tilassa, kun hän sai hakea pöytään vaikka mitä kaikkea herkkua - ja nautiskella niistä ilman, että kukaan hoputtaa eskariin. Me Pikkusankarin kanssa jatkoimme edellisillan leikkiä, että olemme kuninkaallisia, sillä ketään muuta ei aamupalalla näkynyt. Hotelli oli vain meidän, heh. Välillä leikimme tosissamme, ja välillä räkätimme hauskalle leikillemme (kuusivuotias on siitä syystä minun mielestä juuri niin ihanassa iässä, että hän osaa jo nauraa sille omalle leikilleen samalla tavalla kuin aikuinen!).

Viimeinen päivä oli siis käynnistynyt kivasti. Kyselin Pikkusankarilta, että mitä hän tahtoisi vielä tehdä, ennen kuin lähdetään ajelemaan kotiin illalla. Hän toivoin ainakin sisäleikkejä ja ulkoleikkejä. Sisäleikit onnistuivat hienosti hotellin isossa leikkitilassa: vietimme siellä kaksi ja puoli tuntia!

Juttelin hotellin vastaanottovirkailijan kanssa ulkoaktiviteettivaihtoehdoista, ja yksi sieltä nousikin ylitse muiden: lapsille suunnattu luontopolku Niivermäen luonnonsuojelualueella! Tämä kuulosti ihan must-jutulta aurinkoisena syyspäivänä!

Pakkasimme kaikki tavarat autoon ja ajoimme luontopolun parkkipaikalle. Metsä ei koskaan petä! Oli taas kerran niin mahtava samoiluretki! Luontopolulla lueskelimme metsätietoiskuja, täytimme respanaisen meille tulostamaa luontobongausvihkosta ja kävimme kurkkimassa näkötornista Kouvolan maisemia. Pikkusankari olisi halunnut kiertää luontopolun vielä toisen kerran läpi, mutta kello alkoi olla jo sen verran, että oli lähdettävä ajelemaan kotia kohti :-) Päivä kului hienosti näinkin, vaikka alkuperäinen suunnitelmamme oli kiertää Kouvolan museot maanantaina. Hotellin vastaanotossa suunnitelmistamme puhuessani kuitenkin selvisi, että kaikki Kovuolan museot ovat talvikaudella maanantaisin kiinni.

Tällä road tripillä sain taas vahvistuksen sille ajatukselle, että lapselle olisi hyvä antaa sitä kahdenkeskistä aikaa aina silloin tällöin! Lapsesta kuoriutuu ihan uusia, mahtavia piirteitä esille, kun sisarukset eivät ole siinä läsnä! Kiitos vielä kaikille osallisille ja tietysti myös Sokos Hotel Vaakunan työntekijöille, kun tahdoitte meidät majoittaa ja tutustuttaa Kouvolaan!  Kesäreissulle jääkin sitten koluttavaksi ne museot, Tykkimäki ja sen lisäksi monenmoiset urheliaktiviteetit, joita lueskelin Kouvolasta löytyvän (mm. kalliokiipeily, melonta, golf...). Myös ihanalle Repovedelle palaisin milloin vain - siellä vietimme vuosi sitten parin päivän seikkailun siskoni ja kolmen pojan lauman kanssa.

Tällainen reissailu on tosi kivaa vaihtelua arkeen, varsinkin, kun matkustaminen ei ole enää ollenkaan tuskaa lasten kanssa. Lueskelin vähän aikaa sitten vanhoja tekstejäni, ja kauhistuin, miten vaikeaa meillä on esimerkiksi matkustelu ennen ollut: tekstit Matkalla tuskalaan? ja Perhematkojen aatelia järkyttivät minut hetkeksi. Ai että, miten helpolla nykyään pääseekään! Matkustamisesta oikeasti nauttii, wau! Road trip oli silti onnistunut, vaikka flunssani oli kaamea, raskauspahoinvointini kokoaikaista ja ruokakaupassa piti käydä jatkuvasti naposteltavaa hakemassa (jep, raskaus...).

Jos teitä kiinnostaa meidän tämmöiset matkailut ja muutkin arjen touhut enemmän, niin jakelen näitä juttuja enemmänkin (päivittäin) instagramissa (nimimerkillä skribentti), en niinkään täällä blogissa :-) Toki instaan heitän paljon myös ruokakuvia ja muutakin sekalaista matskua :-)

Yhteistyössä Sokos Hotel Vaakunan kanssa 

Bloggaaja - pelkkä yritysten marionetti?

Minun on pitänyt jo kauan kirjoitella tästä asiasta, mutta aina se aihe on vain jäänyt muiden aiheiden jalkoihin. Nyt kuitenkin sain kommentin, joka innosti minua näppiksen luo tämä aiheen kera.

'"Huvittaa jotenkin että näissä blogeissa on jotain tavaroita joita bloggaaja on saanut mahdollisesti ilmaiseksi ja mennyt I love me messuille ilmaisella bloggaajapassilla, kun lukijat joutuvat maksamaan kalliin hinnan a) lipusta ja b) ylläolevista tuotteista. ei paljoa napostele ostella kalliita tuotteita joita tässä mainostetaan ja bloggari saanut ne kun mainostajat käyttävät tätä mainoskanavana."

Näin Anonyymi kommentoi minulle I love me -messujen postaukseen. Kiitos, että avauduit. Toivottavasti tämä postaus selkiyttää ainakin minun näkökulmaani ko. asiaan.

Yleensä, jos blogiin kommentoidaan näin, ei tiedetä bloggaamisesta ja siihen liittyvistä sidonnaisuuksista paljoakaan. Siksi onkin hyvä hieman valaista asiaa laajemminkin kuin vain kommenttiin vastaamalla. Haluan tässä tekstissä myös kertoa omia henkilökohtaisia mielipiteitäni bloggaajien yhteistyökuvioista.

Monet bloggaajat tekevät blogia sivutyökseen. Vaikka minä en varsinaista säännöllistä kuukausipalkkaa blogista nyt saakaan, miellän minäkin sen harrastuksen lisäksi pieneksi sivutyöksi, koska minulle se mahdollisuus on annettu. Rakastan kirjoittamista ja lukijoita on riittävästi, joten miksipä ei se olisi myös sivutyö! Vai mitä?

Miksi minä teen yhteistyöpostauksia? Siksi, koska tykkään lukea niitä myös muiden blogeista: on siis kiva tutustua uusiin tuotteisiin/ideoihin/yrityksiin blogipostausten kautta, ja arvioida, ovatko ne mahdollisesti minua oikeasti kiinnostavia juttuja. On myös mielenkiintoista lukea jutuista, joita itse ei missään nimessä käyttäisi (näin saan uutta perspektiiviä asiaan) ja toisaalta: on tosi kiva tietää, onko joku muu bloggaaja löytänyt jonkun uuden puolen/ominaisuuden tuotteesta, joka on meilläkin käytössä/jota olen harkinnut hankkia.

Toisekseen, nyt kun blogini on muuttunut pois alkuvuosien allergia-refluksi-vuodatuksesta enemmän lifestylepainotteiseen kirjoittamiseen, koen yhteistyöpostaukset luontevana osana blogia - näin postausaiherepertuaarikin on laajempi (ja se kai on lukijoidenkin kannalta hyvä juttu)! Haluan aidosti ja vilpittömästi kirjoittaa yrityksistä, joita voin suositella, niin kuin ihan oikeasti suositella. Aika paljon tähänkin taloon on tullut ilmaista tavaraa, joista en ole hiiskunutkaan blogissa. Ja aika paljon minullekin on lähetelty yhteistyöehdotuksia, joihin olen vastannut ei kiitos. Koen, että on hyvien tapojen mukaista olla kirjoittamatta tuotteista, joista ei pidä syystä tai toisesta ja olla mainitsematta yhteistöistä, joihin ei itse halua lähteä mukaan. Mieluummin kirjoitan yhteistyöpostauksia vain niistä tuotteista, joiden takana voin seistä 100 prosenttisesti tai jotka ainakin ovat jotenkin erityisen houkuttelevia (esimerkiksi kirjoista tai teatteriesityksistä tms. kun ei voi tietää etukäteen, mitä niistä pitää). En siis itse ainakaan koe olevani kenenkään marionetti, sillä ihan itse päätän ja harkitsen, kenen kanssa ryhdyn yhteistyöhön! Ja toki - muiden blogien lukijana tiedostan saman asian: bloggaaja tuskin kirjoittaa tuotteista, joista hän ei pidä, joten siihen voi jo lähtökohtaisesti varautua näin, kun lukee yhteistyöpostauksia, että yhteistyöt ovat positiivissävytteisiä.

En pysty millään näkemään, miksi joidenkin mielestä jutut, joita bloggaaja saa tai "saa", on pois muilta ostajilta/lukijoilta. Eihän se niin mene! Ja miten bloggaajapassi on yhtään erilainen kuin lehdistöpassi? Messuillehan mennään näillä passeilla katselemaan uutuuksia, tutustumaan niihin ja sitten kirjoitetaan niistä! Valittaako jengi myös aikakauslehdistön toimittajille, että "ei muuten nappaa hirveästi ostella niitä ryppyvoiteita, joita lehdissänne esittelette, kun kuitenkin saatte ne ilmaiseksi"? Minä en näe bloggaajien työn ja lehdistön työn välillä kovinkaan paljon nykyään enää eroa. Yhtä lailla molempien kanavien kautta tavoitetaan lukijoita. Bloggaajakin tekee työtä. Yhden postauksen tehtailuun voi mennä aikaa kolmekin tuntia kirjoittamisineen kuvauksineen (ja esimerkiksi reseptien kehittelyyn samat määrät), ja aikahan se on rahaa. Että se niistä ilmaisista tuotteista.

Minä pyrin aina olemaan mahdollisimman rehellinen yhteistyökuvioista, ja niin kuuluu jokaisen bloggaajan ollakin. Yhteistyöpostaukset pitää merkitä, mutta olisi myös kiva, että jos jostakin tuotteesta yms. kirjoittelee ilman yhteistyötä, niin sitä yhteistyöttömyyttä ei pitäisi erikseen mainostaa. "Tämä ei muuten sitten ole tehty yhteistyössä!", monet bloggaajat mainitsevat. Ehkäpä vain varmuuden vuoksi, luulisin, mutta en siltikään itse tekisi niin, koska kuitenkin yhteistyöt merkataan järjestelmällisesti. Toivon, että blogialalla ei tarvitsisi heti joutua epäilevän katseen alle, jos jossakin postauksessa vähänkään sivuaa jotakin konkreettista tavaraa/palvelua/yritystä, jonka perässä ei lue "toteutettu yhteistyössä".

Toki, jos yhteistyöpostaukset jostakin syystä rasittavat lukijoita, niin ne voi helposti skipata, ja se on ihan sallittua :-). Mutta jos ja kun minun blogistani luette yhteistyöpostauksia, niin tiedätte, että ne on tarkkaan valittuja yhteistöitä! Ja toivon, että kenenkään suussa minun ohjeellani tehty raakakakku ei maistu pahalta vain sen takia, että ohjeen lopussa lukee "yhteistyössä x yrityksen kanssa".

Yhteenvetona: Minä levitän todella mielelläni ilosanomaa hyvistä yrityksistä ja mielenkiintoisista tuotteista myös blogini kautta, mutta en koskaan tee sitä rahan tai ilmaisen tavaran takia. Kaikki jutut, joista kirjoitan yhteistyössä, ovat sellaisia, joita tukisin/voisin tukea ihan ilman blogissa kirjoittamistakin. Ja jos näin ei ole, niin sen kyllä tuon tekstissä ilmi.

Loppuun tahdon kertoa, että mikä minua bloggaajana ärsyttää yhteistyöpostauksissa: ehdottomasti se, jos ne on tehty täysin persoonattomasti ja vain mainossloganeita käyttäen eurot silmissä kiiluen (ja kyllä, näitäkin valitettavasti löytyy, sitä en kiellä...). Se on todella luotaan työntävää. Siksi minä toivonkin, että minun blogistani välittyisi tunne siitä, että minä teen tätä blogia sydämellä (myös niitä yhteistyöpostauksia), ja pyrin kirjoittamaan omalle tyylilleni uskollisena myös ne yhteistyöpostaukset. Minä haluan kirjoittaa omakohtaisesti ja personoidusti, kaikki tekstit. En vain huitaisten vasemmalla kädellä värittömästi "nyt nopeasti muutama lause" -meiningillä.

Tässä piileekin bloggauksen mahtavuus, niin kirjoittajan kuin lukijankin kannalta: postaukset ovat yleensä henkilökohtaisempia kuin esimerkiksi siellä lehdistössä. Yhteistyöjuttuja on kiva lukea juuri blogeista, sillä siinä pystyy samalla sitomaan sen postauksen aiempaan tietoon bloggaajasta paremmin kuin lehtiä luettaessa, ja näin ollen saamaan paremman kokonaiskuvan tuotteen käyttäjästä (ja se tuotteen käyttäjähän kertoo ainakin minun mielestäni aina paljon informaatiota myös tuotteesta, kun luodaan mielikuvia, millainen ihminen ko. tuotetta käyttää).

Sitten taas kerran on painotettava, että kyllä se näkyy jo heti postauksen ensilauseista lähtien, jos bloggaaja on vain klikkien kalastaja ja ilmaisen tavaran perässä juoksija. Haluan uskoa, että niitä on kuitenkin vähemmistö bloggaajista. Ja haluan myös uskoa, että pikkuhiljaa tällaisten blogien suosio laskee, jos sisältö ei anna mitään muuta kuin mainoslappusen lukijalle kerta toisensa jälkeen. Peräänkuulutan siis hyvää kirjoittamista ja lukijoiden arvostamista, kun yhteistyöpostauksia kirjoitellaan.

Toivon, että te lukijat koette, että te hyödytte yhteistyöpostauksista (niin minun kuin muidenkin bloggaajien). Että saisitte uusia ideoita, pysyisitte ajan hermolla, saisitte ehkä osallistua arvontaan, voisitte löytää teille miellyttäviä juttuja postausten kautta jne.

Joten peace and love, tämänkin asian kanssa! :-)

Jätä mullekin -keksit

Sain pari päivää sitten töihin mieheltäni whatsupissa kuvan herkullisen näköisistä kookoskekseistä uunissa. Tekstissä kerrottiin, että maistuisi varmaan mullekin (kiitos kulta vaan siitä keksinhimosta loppupäivän ajan...). Hetkeäkään en epäillyt, etteikö olisi maistunut, mutta kun kotona maistoin niitä (söin kaikki loput), ne olivat vielä parempia kuin olisin kuvitellut niin simppelillä ohjeella ja simppeleillä raaka-aineilla! Tässäkin asiassa siis pätee seikka, että kun satsaa laatuun raaka-aineissa, niin ei tarvitse mitään kummempia kikkailuja, jos sellaisia kikkailuja ei tahdo tehdä.

En ole nyt raskaana ollessani ollut kovin makean perään, joten nämä keksit olivatkin juuri minulle sopivia: eivät liian makeita, mutta silti todella maukkaita ja aivan mahtavan kuohkean rakenteen omaavia! Tässä tulee ohje. Keksit ovat maidottomia, gluteenittomia ja sokerittomia, lisäksi myös pähkinättömiä.

Kookoskeksit

2 kananmunaa

1-2dl erytritolia (oman makeusmaun mukaan määrä)

3dl kookoshiutaleita

1rkl psylliumia

hyppysellinen suolaa

ripaus vaniljaa

Vaahdota kananmunat ja erytritoli vaahdoksi. Lisää joukkoon hellästi käännellen loput ainekset. Nostele nökäreitä leivinpaperin päälle ja paista uunissa 175 asteessa 20-25 minuuttia.



Yhteistyössä Foodinin kanssa

Asioita, joita en muista kokeneeni edellisissä raskauksissa

Hiusten laatu on muuttunut. Hiukseni kihartavat, ja se ei ole minun päälleni normaalia!

Musiikkikappaleet, joita kuuntelin raskauden kaikista voimakkaimman pahoinvoinnin aikana, eivät todellakaan voi kuulua enää kuuntelurepertuaariini. Niistä tulee välittömästi paha olo.

Liitoskivut alkoivat tosi voimakkaina jo viikolla 20!

Vielä tässäkin, keskiraskauden (muka energisessä?) vaiheessa, väsymys on melko suurta, ja sänky kutsuu yleensä todella varhain!

Ruokahimoni ovat olleet todella kuuriluontoisia osan sitten muuttuessa yökötyslistalle parin viikon niiden puputtamisen jälkeen.

Jopa tiettyjä vaatteita, joita käytin alkuraskaudessa kamalimpaan aikaan, en mielellään pitäisi enää päälläni. Toivottavasti nämä assosiaatiot lievenevät ajan myötä...

Suunnitelmat ja toiveet synnytyksen suhteen ovat erityisen selvät jo olleet alkuraskaudesta lähtien.

Tunsin vauvan liikkeet jo 14. viikolla.

Iho-ongelmat vaan jatkuvat ja jatkuvat...

Alaselkä on alkanut todella häiritsevästi kipuilemaan ja supistuksia ja "mahankovettumisia" tulemaan melkeinpä päivittäin, vaikka raskaus on vasta pari viikkoa yli puolen välin.

Töissä istuminen painaa välillä jo ärsyttävän paljon.

Onko teillä samantyylisiä kokemuksia? Miten teillä seuraavat raskaudet ovat eronneet edellisistä? Alkoiko teilläkin raskausvaivat jälkimmäisissä raskauksissa aikaisemmin kuin edellisissä? Onko pahoinvointi ollut erityylistä eri raskauksissa?